Pörriäispentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Toljotin sammalhippusta, jolla Hellepentu oli nakannut minua. Silmäni kaventuivat viiruiksi siirtäessäni hitaasti katseeni takaisin ystävääni. Oliko tämä haaste? Hellepentu varmaankin ajatteli, että olin liian nössö maistamaan Mesitähden takamuksen alla marinoituneita sammalia. Hah! Miten väärässä hän olikaan. Minä olin tämän klaanin urhein soturi, ja olisin uskaltanut syödä vaikka kettua!
“Pyh, uskallanpas!” mulkaisin virnuilevaa Hellepentua ja nappasin sammalen kynsiini. Nostin sitä ylöspäin kuononi eteen. Nuuhkaistessani sitä vesi kihosi silmiini. Vilkaisin Hellepentua, joka tapitti minua odottavan näköisenä. En voisi jänistää nyt.
Olisi ollut ihan liian nynnyä vain koskettaa sammalta kielen kärjellä. Hellepentu olisi saanut tilaisuuden kuittailla sillä minulle vielä jälkeenkin päin. En halunnut suoda hänelle sitä ivaamisen iloa. Niinpä minä tein jotain sellaista, mitä kolli ei olisi osannut odottaa…
Avasin suuni ammolleen ja survoin löyhkäävän sammaleen sisään. Irvistelin kitkerän maun levitessäni kielelleni ja pakotin itseni nielaisemaan kuivat, väljähtäneet hippuset alas.
Hellepennun silmät olivat aivan ymmyrkäiset. Hän katsoi minua vähän aikaa ihan hiljaa, ennen kuin tokaisi: “Veli, ei sinun olisi tarvinnut niellä sitä. Tuo oli aika ällöä.”
Olimme lopulta löytäneet paremman makuisen tavan siirtää päällikön vanhat makuualuset ulos pesästä. Se ei tosiaankaan ollut nopein tapa, mutta se tuntui toimivan.
Puuskutin puskiessani paksua sammalmyttyä ylämäkeen kohti pesän suuta. Hellepentu oli pedin toisella puolella ja kiskoi sitä takaperin oviaukolle.
“Enää vähän matkaa!” Hellepentu huikkasi hengästyneen kuuloisesti.
Pinnistin voimieni takaa, mutta takajalkani petti altani rasituksesta ja lysähdin maahan. “Voi hiirenpapanat!” äyskäisin kiukustuneena. Sitten luimistin korviani vähän nolona. Onneksi Kimalaistoive ei ollut ollut kuulemassa tuota! Emo olisi antanut ympäri korvien, jos olisi kuullut minun noituvan tuolla tavalla.
//Helle? ( ͝° ͜ʖ͡°)ᕤ
