Pörriäispentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Seikkailumme oli loppunut lyhyeen, kun Irvikita ja Lieskakajo olivat kantaneet meidät takaisin pentutarhaan. Arvatenkin isä raportoisi heti aamusta emolle yöllisestä retkestämme, ja ajatus kuningattaren kiukun kohtaamisesta sai vatsani muljahtamaan. Miksi Irvikidan piti olla niin ankara? Ei Hellepentukaan ollut saanut omalta isältään yhtä tiukkaa palautetta.
Makasin kuono etutassujeni päällä omassa vuoteessani, kun kuulin lähestyvää rapinaa. Tiesin katsomattakin, että se oli Hellepentu.
“Psst, se seikkailu oli eeppinen! Milloin mennään uudestaan?” Punertavaturkkisen pennun silmät loistivat innostuneesti, mutta juuri tällä hetkellä se ei onnistunut tartuttamaan minua mukaan kollin innostukseen. Oloni oli kertakaikkisen nujerrettu: ensin olin säikähtänyt melkein ulos turkistani, kiitos Hellepennun pikku tempun, ja sitten olin saanut kovat nuhteet omalta isältäni jäätyämme kiinni.
“Pian”, päädyin kuitenkin lopulta naukumaan. Yritin viritellä naamalleni virnistystä, mutta väsymys tuntui turruttaneen kasvolihaksenikin. “Mutta ei ehkä heti huomenna. Tai sitäkään seuraavana päivänä. En usko, että isä ja emo päästävät minua enää ikinä ulos pentutarhasta.” Katselin hetken tassujani, ennen kuin nostin katseeni taas ystävääni. “Kiitos kun otit syyt niskoillesi. En tiedä, mitä isä olisi tehnyt, jos olisi saanut tietää minun olevan idean takana.”
Hellepentu tuuppasi minua toverillisesti. “Totta kai minä kaveriani autan! Sitä paitsi, minun isäni on paljon rennompi kuin sinun isäsi – en varmaankaan joudu edes kovin pahaan pulaan”, kollipentu niiskaisi nenäänsä vähättelevästi.
Naamalleni nousi pieni, kiitollinen hymy. Heti sen jälkeen haukotus repi leukojani erilleen. “Minua nukuttaa. Leikitään taas aamulla.”
“Joo, silloin minä annan sinulle köniin painissa!” Hellepentu virnisteli.
Näytin hänelle kieltä. “Öitä, matoaivo.”
“Öitä, vaikkukorva.”
Emo oli patistellut meidät ulos pentutarhasta siksi aikaa, että Tupsutassu ja Kiurutassu saisivat vaihdettua makuualusemme. Seitsemän pennun vahvuinen joukkomme oli siis paimennettu ulos kuningattarien toimesta, ja lopputuloksena oli, että pieniä karvapalloja sinkoili sinne tänne pitkin leiriä.
Olisin halunnut mennä tutkimaan leiriä yhdessä Hellepennun kanssa, mutta hän vietti parhaillaan aikaa perheensä kanssa. Lieskakajo oli tuonut koko perheelle ison oravan jaettavaksi.
Minäkin olin saanut jo maistaa riistaa. Minusta se oli paljon parempaa kuin maito, koska vain pennut joivat maitoa ja minä olin kuitenkin kohta jo oppilas. Jalkanikin olivat kasvaneet hurjasti pituutta!
Yöllisestä seikkailustamme oli kulunut hyvä tovi. Kimalaistoive ja Irvikita olivat pitäneet minulle ankaran puhuttelun ja varoittaneet leirin ulkopuolella vaanivista vaaroista. Se oli kieltämättä hillinnyt halujani mennä ulos – ainakin pimeän aikaan.
Emo jutusteli Käärmekullan kanssa pentutarhan edustalla. Kärpäspentu ja Sielupentu olivat vähän matkan päässä Käärmekullan vieressä ja tutkivat jotakin maasta. Myös Solapentu ja Puropentu puuhasivat keskenään jotakin typeriä pikkupentujen juttuja. Minä itse harjoittelin Irvikidan näyttämiä liikkeitä. Omasta mielestäni olin aika hyvä.
Litteäkiven alta ryömi esiin valkoturkkinen kissa. Keskeytin tekemiseni ja jäin toljottamaan kollia hetkeksi. Sehän oli Mesitähti! Vilkaisin vaivihkaa emooni ja muihin kuningattariin – kukaan ei varmaankaan huomaisi, jos kävisin jututtamassa klaanin päällikköä vähän aikaa.
Pinkaisin aukion yli valkoturkkisen kissan luo ja liu’uin pysähdyksiin hänen eteensä. “Mesitähti! Minä olen kasvanut ihan hurjasti – näetkö? Minusta sinä voisit nimittää minut jo oppilaaksi. Ja ehkä myös Hellepennun, hänkin on aika iso, mutta ei kyllä yhtä hyvä kuin minä. Olemme oikeasti -” Lopetin pälättämisen kuin seinään tajutessani tehneeni nolon virheen. Tämä kissa ei ollut Mesitähti. Hän näytti kyllä kovasti Eloklaanin päälliköltä, mutta erilaiset kuviot naamassa ja arpien puute paljastivat hänet aivan toiseksi kissaksi. “Kuka kumma sinä olet?”
“Minä olen Kortetuike”, kissa esittäytyi ystävällisesti hymyillen. “Älä huoli, minut ja isäni on aika helppo sekoittaa.” Hän katseli minua kiinnostuneesti. “Taidat odottaa jo kovasti oppilaaksi pääsemistä?”
En jäänyt vatvomaan erehtymistäni pitkäksi aikaa. “Todellakin! Minusta ja Hellepennusta tulee koko metsän mahtavimmat taistelijat ja sitten me annetaan köniin kaikille kuolonklaanilaisille!” Nousin takatassuilleni ja huitaisin ilmaa pari kertaa käpälilläni demonstroidakseni asiaa. Liikkeeni olivat kuitenkin turhan vauhdikkaita, ja keikahdin maahan selälleni. “Ei sattunut!” kiirehdin naukumaan, kun Kortetuike katsoi minua huolestuneen näköisenä.
“Soturina oleminen on paljon muutakin kuin taistelemista”, valkoinen soturi sanoi rauhallisesti, “soturia ei mitata hänen kynsiensä pituuden vaan sydämensä koon perusteella. Väkivalta johtaa vain lisään väkivaltaan.”
Toljotin soturia typertyneenä. “Mutta väkivalta on mahtavaa! Kissana olemisen ydin on käytellä kynsiään ja näyttää muille, miten mahtava on”, intin vastaan. Siristin sitten hieman silmiäni. “Ehkä sinä olet vain nössö soturi.” En ollut koskaan ajatellut, että joku soturi ei pitänyt väkivallasta. Koko lyhyen elämäni ajan minulla oli ollut tietynlainen kuva sotureista, ja tämä Kortetuike yritti särkeä sen tuosta vain.
Kortetuike katsoi minua kuitenkin edelleen hymyssä suin. “Kyllä sinä vielä ymmärrät, mitä minä tarkoitan, kunhan vähän kasvat.”
“No en taatusti ymmärrä!” sihahdin kollille kiukkuisesti. “Minusta ei kyllä tule tuollaista pelkurisoturia niin kuin sinusta! Minä aion häätää kaikki kuolonklaanilaiset Hellepennun kanssa, sitten kun meistä tulee soturit!” Käänsin Kortetuikkeelle selkäni ja loikin Hellepennun ja tämän perheen luo.
Nokkospilvi ja Lieskakajo tervehtivät minua ystävällisesti, mutta minä suuntasin samantien Hellepennun tykö. “Minä kohtasin juuri nössöimmän soturin koskaan!” selitin kiihtyneesti pesätoverilleni ja viuhdoin hännälläni Kortetuikkeen suuntaan. “Hän väitti, että taisteleminen ei ole soturille tärkeää! Voitko kuvitella sitä?” Vilkaisin myös Hellepennun isään tuen toivossa. Lieskakajo oli varmasti oikea soturi, eikä pelännyt käyttää kynsiään.
//Helle?
