Pörriäispentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Vilkaisin Hellepentuun epäluuloisesti, vaikka tunsinkin niskakarvojeni kipuavan pystyyn. “No, sinun isäsi täytyy olla valehtelija, koska eivät hirviöt liiku täällä vaan Ukkospolulla”, minä sanoin tiukasti, osittain yrittäen vakuuttaa itseäni asiasta. Leiri oli täysin turvallinen paikka – niin emo aina meille vakuutteli.
Hellepennun kurkusta kohosi matala murina. “Minun isäni ei ole mikään valehtelija, sinä senkin -” Läimäisin tassun kollipennun suulle ja katsoin tätä ärtyneenä. Eikö tämä karvapallo tajunnut pitää pienempää suuta?
“Anna olla jo, ei meillä ole aikaa jäädä kinastelemaan heti alkuunsa”, sihahdin pesätoverilleni, joka läpsäisi tassuni kauemmas kertakaikkisen närkästyneen näköisenä. “Voidaan ottaa mittaa toisistamme joskus toisten, mutta juuri nyt meillä on hyvin tärkeä operaatio. Aivan kuten sotureilla.”
Sen kuuleminen sai Hellepennun höristämään korviaan kiinnostuneena. “Millainen operaatio?”
“No me karkaamme leiristä tietenkin. Pimeän turvin kukaan ei saa tietää meidän lähdöstämme, eivätkä Nokkospilvi ja Kimalaistoive voi estää meitä pitämästä hauskaa.” Ylisuojelevat kuningattaret osasivat olla välillä oikeita tylsimyksiä. Jotkut leikkimme olivat muka liian rajuja tai liian vaarallisia. Emot eivät vain ymmärtäneet, että juuri se osa teki niistä hauskoja!
“Ei hullumpi ajatus”, Hellepentu myönsi ja nyökytteli hyväksyvästi päätään.
“Tiedän. Ei hukata aikaa vaan mennään jo!”
Me liikuimme leirin varjoissa kuin kaksi salaisella tehtävällä olevaa soturia. Kuvittelin meidän saaneen tehtävän itse Mesitähdeltä. Jaoin tämän ajatuksen Hellepennun kanssa, ja hänkin yhtyi mukaan mielikuvaan. Nyt me molemmat olimme Eloklaanin päällikön asialla tällä vaarallisella tutkimusretkellä ulkopuoliseen maailmaan.
Kipitin vauhdikkaasti leirin keskellä olevan Litteäkiven taakse Hellepentu heti kintereilläni. Kiersin matalana kiven toiselle sivulle ja säpsähdin kuullessani vaimeaa ääntä. Katsahdin kiven juureen ja tajusin tuijottavani onkalon suuaukkoa. Mesitähti nukkui tuolla!
Käännyin raportoimaan asiasta seikkailutoverilleni, kun huomasin, että olinkin ihan yksinäni. Mihin Hellepentu oli jäänyt? Pyöritin päätäni kuin pöllö ja yritin löytää uuden ystäväni, mutta punertava kollipentu oli kadonnut kuin savuna ilmaan.
“Voi ei”, henkäisin itsekseni, “hirviöt ovat vieneet Hellepennun!” Minua alkoi hermostuttaa kovasti, eikä mennyt kauaakaan, kun hermostus muuttui peloksi.
//Helle? D:
