Puh
Pyöreäpiirteisellä kollilla oli ollut täysi työ Nasun houkuttelemisessa mukaansa. Nasu nimittäin suhtautui vieraisiin kissoihin erityisen varovaisesti eikä kolli nauttinut heidän tapaamisesta. Puh oli kuitenkin saanut ystävänsä vakuutettua siitä, että Neponen oli yksi kaksijalkalan mahtavimmista kissoista! Puh epäili, että Neposella olisi ollut aineksia olla vaikka koko kulmakunnan pormestari. Niin hienolta kissalta ruskeaturkkinen Puhista vaikutti. Kulkiessaan kaksijalkalan poikki kollia alkoi epäilyttämään. Mitä jos Neponen ei pitäisikään Nasusta? Kolli oli sitä mieltä, että Nasusta ei voinut olla pitämättä! Puh tapitti ruskeilla silmillään ystäväänä. Nasu oli pieni ja ehkä hieman ujo, mutta syvällä sydämessään maailman rohkein pieni kissa! Karvaton kolli ei ehkä itse uskonut sitä, mutta se ei tehnyt siitä vähempää totta. Puh oli nähnyt miten tositilanteissa Nasu ei epäröinyt hetkeäkään puolustaa ystäviään tai ketä tahansa heikompaa kissaa.
“Si-sinähän sanoit, että se Neponen on suuri ja hu-hurja…?” Nasu kysyi varovaisesti ja kollin korvat liikahtelivat hermostuneesti. Puhin pieni häntä kosketti ystävänsä kylkeä lempeästi. Nasu oli ollut aina arka ja ujo. Puh muisti heidän ensitapaamisensa. Nasu oli suorastaan tärissyt.
“Neponen on, mutta myös hirmuisen ystävällinen! Ja hän on hurja vain sellaisille ilkeille. Hän varmasti puolustaisi meitä, jos jokin metsäkissa tunkeutuisi tänne ja yrittäisi hyökätä”, Puh selosti hyväntuulisena. Neposen ei tarvitsisi kuin tulla paikalle ja metsäkissat taatusti hylkäisivät aikeensa hyökkäämisestä. Nasua esimerkki ei kuitenkaan miellyttänyt, vaan kolli pysähtyi ja yritti muodostaa lausetta, mutta kollin alahuuli väpätti. Puh oli kuitenkin varma, että kunhan Nasu vain tapaisi Neposen, hän ymmärtäisi kollin olevan mukava ja hyvä tyyppi!
“M-me, mene sinä vain… Mi-minä taidan pysytellä hieman kauempana”, karvaton kolli sopersi silmät suurina. Jos Puh olisi nähnyt Nasun pään sisälle, siellä olisi pyörinyt samanlainen kuvaraita taistelevista metsäkissoista kuin kaksijalkojen ruokakuppihuoneessa olevassa laatikossa. Puhin kaksijalka katsoi aina kaikkia hurjia liikkuvia kuvia, jotka pitivät meteliä ja saivat joskus kaksijalat peittämään silmänsä. Omituista, Puh ajatteli. Kuin ne kuvat olisivat voineet hypätä ruudun ulkopuolelle ja käydä kimppuun. Ehkä niin saattoikin käydä? Ei Puh sitä tiennyt. Yleensä hän katosi omaan pesäänsä, jos television äänet kävivät hänen korvilleen liian koviksi.
“Mutta Nasu, minä lupaan Neposen olevan turvallinen! Minä huolehdin sinusta”, vaaleaturkkinen hymyili mahdollisimman rauhoittavasti ja katsoi ystäväänsä lempein, ruskein silmin. “Neposen luota saattaa löytyä herkkujakin!” Ajatellessaan kollin mahdollisia ruokatarjoiluja, Puh lipaisi huuliaan ja vilkaisi taivasta. Sataisipa jonakin päivänä veden sijasta maitoa! Lopulta Nasu nyökäytti päätään pienesti ja lähes olemattomasti – Puh tiesi Nasun olevan rohkea! Nasu lähti kipittämään ystävänsä perään ja loppumatka taittuikin viiksen väräyksessä. Lopulta he olivat saapuneet Neposen suurenmoiselle kotipesälle. Nyt pitäisi vain löytää pesän omistaja. Neponenhan saattoi olla vaikka päiväunilla!
“Minä ja Nasu tapasimme kaukana täältä! Meillä oli myös kolmas ystävä, mutta kadotimme yhteyden häneen… Hän oli mukava, mutta energinen ja pomppi kaikkialle kuin kani”, Puh selitti Neposelle, joka katsoi häneen hieman oudosti. Neponen meni myös hieman pohtivaksi, nyökkäsi ja katosi sitten pesäänsä. Puh vilkaisi Nasuun kysyvästi, mutta kollikaan ei tiennyt mitä oli meneillään. Mitäköhän Neponen oli muistanut? Hetken odottelun jälkeen suurikokoinen kolli palasi ja hänellä oli suussaan jotain värikästä… Hetkinen! Puhin silmät suurenivat ja leveä hymy levisi hänen kasvoilleen. Neponen oli tuonut hänelle lahjan! Puh nappasi hiiren suuhunsa ja vingautti leikkikalua muutaman kerran. Puh hypähteli paikoillaan häntä terhakasti heiluen. Hän oli niin iloinen! Mistä Neponen oli löytänyt näin hienon lelun? Tai tietysti kollilla oli varmasti hieno ja suuri kokoelma lelujaan.
“Voi Neponen, miten minä voin kiittää sinua tarpeeksi. Kiitos, kiitos, kiitos! Eikö tämä olekin mahtavaa, Nasu? Minähän sanoin, että Neponen on suurenmoinen!” Puh hihkui hiirilelu suussaan ja pyörähteli paikoillaan. “Voih, mutta minullahan ei ole sinulle mitään”, kolli tajusi ja pyllähti maahan hieman harmistuneena. Ajattelisikohan Neponen hänestä nyt ilkeästi? Kolli ei kuitenkaan vaikuttanut olevan pahoillaan. Puh päätti, että kutsuisi Neposen kyläänsä ja tarjoaisi hänelle jotain herkkujaan. Hänen kaksijalkansa osasi ostaa parhaat herkut ja sen lisäksi kaapeista löytyi aina ruokaa, jota hänen kaksijalkansa söi. Kun hän ei ollut kotona, Puh kävi tutkimassa kaapit herkullisen syötävän varalta.
“Toivottavasti sinä et pahastu siitäkään, että minä toin myös Nasun. Olen kertonut hänelle sinusta paljon ja siitä miten hieno kissa sinä olet”, Puh aloitti ja hymyili varovaisesti. “Ja me ajattelimme, jos sinä voisit kertoa meille jonkun hyvän tarinan!” Puh oli suorastaan varma siitä, että Neposella oli kerrottavanaan jotain jännittävää – jotain mitä kukaan muu ei ollut koskaan ennen tehnyt! Neponen nimittäin vaikutti kissalta, joka oli elämänsä aikana kokenut kaikenlaista. Puhin ruskeat silmät vilkuilivat Nasun suuntaan ja kolli vaikutti hieman rentoutuneemmalta.
//Neppo? 😮
