Rastaspentu
Kirjoittaja: Ron
Tunsin emoni pehmoisen kuonon niskassani. Hänen tasaisesti tuhiseva hengityksensä puhalsi sitä vasten kuin iso kiltti tuulenpuuska. Lopulta emon kielen sipaisu selässäni sai kehoni kunnolla heräämään, ja avasin suuni jättiläismäiseen haukotukseen. Emo kehräsi pehmeästi ja hiljaa. Silmäni aukenivat, mutta kaikki oli niin kirkasta ja sumeaa, että jouduin miltei heti ummistamaan ne uudestaan.
”Huomenta, Rastaspentu”, emo nuolaisi päälakeani. Hänen äänensä oli kaunis.
Nyt yritin uudestaan. Avasin varovasti silmäni, sitten räpyttelin rivakasti. Nyt kaikki alkoi näkyä. Olin suuressa pesässä, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan niin ylenpalttisen kirkas. Se oli itseasiassa aika hämärä. Kääntelin päätäni puolelta toiselle, mutten emon ja vierelläni makaavien myttyjen lisäksi nähnyt pesässä olevan ketään muuta. Mutta toisaalta, eihän tästä emon sylistä myttyvuoren keskeltä mitenkään kehuttavaa näköetäisyyttä mihinkään ole, varsinkin kun nämä mytyt möyrivät epämääräisesti jaloissani. Heilautin velttoa pyllyäni saadakseni siihen tuntoa, ja tämä sai jonkun mytyistä vingahtamaan. Hyvästi emo ja myttyset, minä lähden seikkailulle!
Loikkasin emon sylistä, vääntäen jalat eteeni. Kuitenkin, maahan palatessani jalkani eivät ottaneetkaan iskua vastaan, vaan ne luisuivat altani. Laskeuduin siis masulleni maahan. Tämä säikäytti minut ja vinkaisin, vaikkei minuun sattunut. Yritin nousta ylös, mutta jalkani eivät vieläkään jaksaneet ottaa painoani vastaan, jolloin keikahdin nyt kyljelleni. Nyt minua alkoi ärsyttää. En minä tällä tahdilla pääse ikinä näkemään suurta pesää! Kuulin emoni nauravan lempeästi takanani ja yllättäen iso, pörheä häntä alkoi hilata minua takaisin emon ja myttyjen luo. Pian tajusinkin, että huijui onpas emolla jättiläismäinen häntä!
”Ei sinulla vielä ole kiire mihinkään”, emo puski minua kuonollaan. ”Ihailtava yritys, kuitenkin.”
Tunsin itseni hetkellisesti epäonnistuneeksi ja tyhmäksi, mutta emon sanat saivat minut taas piristymään. Ehkä hän oli oikeassa. Kai minä voisin vielä hetken odottaa.
”Sitä odotellessa, tutustuisitko sisaruksiisi ensin?” kysyi emo.
Käänsin pääni taas häneen, sitten myttyihin, sitten taas häneen. Ovatko nämä mytyt minun sisaruksiani vai? Emo nyökkäsi, ja jatkoi naurahtaen:
”Et ole ainoa pentuni. Nimeni on muuten Aurinkokajo”, emo nuolaisi minua taas.
Silmäni pyöristyivät tästä kaikesta. Sisaruksia? Aurinkokajo?
//Sisarukset? Mesi??
309 sanaa
