Rastaspentu
Kirjoittaja: Ron
Olin herännyt hieman emoa ja muita pentuja aiemmin, tai ainakin oletin näin silmäni aukaistessani. Niin tehdessäni minua oli nimittäin ensimmäisenä tervehtinyt hiljaisuus, ennemmin kuin emoni pehmeä kuono turkissani tai emon kehräys. Pesässä oli myös hämärempää. En nimittäin nyt nähnyt pesän kulmia kunnolla, vain epämääräistä tummaa niitten paikalla. Minua kuitenkin väsytti vielä sen verran, etten oikein kyennyt liikkumaan. Voisin siis koittaa nukahtaa uudelleen, en minä tästä minun ja sisarusteni koostamasta kasasta emon kyljessä mihinkään pääsisi ketään herättämättä. Aukaisin suuni pieneen hiljaiseen haukotukseen, ja sitten silmäluomeni painuivat jälleen kiinni, kuin itsestään.
Sitten kun heräsin uudestaan, olivat jo muutkin miltei hereillä. Emo tökki meitä jokaista pentua vuoroin kuonollaan, tuoden meidät unesta pois uuteen päivään. Minulta ei mennyt kauaa aikaa aukaista silmiäni ja kehonikin oli miltei heti lähtövalmis. Sitten huomasin, kuinka pesään sisälle työntyi kissa. Hän oli suuri, muttei niinkään pelottavan näköinen. Hän oli valkeaturkkinen, poislaskien ruskeat läiskät jotka peittivät hänen korviaan sekä pientä osaa hänen kuonostaan ja rintaakehästään. Hänen vaaleanvihreät silmänsä tiirailivat emoa ja meitä levollisesti, jopa pehmeästi. Katsellessani häntä mieleeni muistuivat lyhyet jutut, joita emo oli meille Eloklaanista ja isästämme kertonut aiemmin. Niiden perusteella hänen täytyi olla Mesitähti, meidän isämme ja Eloklaanin päällikkö. Sen verran minä tiesin. Mutta minä halusin nyt tietää enemmän. Oliko pesän ulkopuolellakin tosiaan aivan toinen maailma nähtävänä, niinkuin emo oli sanonut?
”No”, Mesitähti yllättäen avasi suunsa, keskeyttäen ajatukseni. ”tahtooko joku lhteä tutkimaan leiriä?”
Silmäni laajenivat, koko kehoni täyttyi kauttaaltaan innostuksen tuomasta energiasta. Hyppäsin miltei välittömästi pystyyn. Sisaruksenikin näyttivät innostuneen ideasta, kun Nokkospentu oli miltei heti ilmoittautunut lähtevänsä Mesitähden tykö.
”Minäkin tulen! Minäkin tulen!”, hihkuin innosta ottaessani vielä hieman huterat askelet Nokkospennun viereen isäni eteen.
Isän pirteä ja lämmin ilme innosti minua vain lisää. Pyörin hänen jaloissaan jalkojeni hiljalleen tottuessa kehoni painoon. Olisin toisaalta halunnut lähteä heti paikalla pesästä, enkä jäädä odottelemaan sisaruksiani sekä Paatsamapentua, jotka hekin halusivat mukaamme. Mutta totta puhuen minua tässä vaiheessa vielä pelotti hiukan, mitä pesän ulkopuolelta löytyisi.
Se tuntui hieman hitaalta, mutta lopultakin Mesitähti liikahti, viittoen meitä seuraamaan. Myös emo tuli kanssamme ulos, omien sanojensa mukaan siksi, että meitä voisi pitää paremmin silmällä. Minä kipitin menemään ihan isäni jaloissa, mennen nopeampaa, kuin koskaan aiemmin. Muut menivät ihan Mesitähden hännillä, mutta kuitenkin hieman taempana. Vain minä ja siskoni Nokkospentu kirimme uusia maisemia tiirailemaan ihan isässämme kiinni.
Ja uusista maisemista minä menin aivan sekaisin. Eteeni avautunut suurensuurensuuri alue teki minut kyvyttömäksi tekemään juuri mitään. En voinut kuin vain taittaa matkaa isäni jaloissa ja häkellellä kaikkia paikkoja silmän symmetrisen pyöreinä.
//Pennut tai Mesi?
403 sanaa
