Rhiannon
Enemmän räyh. Sitä minä halusin olla. Ja sitä minä myös aioin olla.
“Haluatko sinä sitten olla seuraavan kerran osallisena tässä?” kysyin Amorilta vilpittömästi. Minä en ollut varsinainen tiimipelaaja, mutta ehkä voisin tehdä poikkeuksen veljeni kohdalla.
“Rhiannon, jos me nyt sovittaisiin, että ei hetkeen hankkiuduta kenestäkään eroon?”
Tapitin Amoria hymyillen omintakeista hymyäni.
“Sinä lupasit hankkia minulle kollin.” Odotin Amorin vastausta kuumeisesti. Olin rekisteröinyt hänen pyyntönsä olla hankkiutumatta kenestäkään eroon, mutta minun puolustuksekseni Amor oli kyllä esittänyt pyyntönsä aika epämääräisesti. Hetkeen saattoi tarkoittaa mitä tahansa seuraavasta auringonlaskusta seuraavaan lehtikatoon. Liikahtelin hieman hermostuneesti. Minua vaivasi jokin tunne. Jokin mitä en ollut ikinä ennen tuntenut ja se oli syttynyt, kun olin tuntenut käpälissäni sen voiman Lyran kuollessa… Vilkaisin kollia, mutta päätin vaieta. Kukaan ei voisi ymmärtää miltä minusta oli tuntunut.
“Tiedäthän, voit kertoa hänelle minun olevan läheinen perheeni kanssa”, sanoin Amorille. Olinhan minä ollut läheinen Lyran kanssa, ainakin viime hetkillä kun käpäläni oli ollut hänen kurkullaan ja… “Se on totta. Vietänhän minä täällä sinun kanssasi aikaa.”
Hymyilin jälleen hurmaavaa hymyäni.
“En minä ajatellut hankkia hänestä eroon”, lisäsin nopeasti. “Se tekisi tutustumisesta aika vaikeaa.”
Oikaisin jälleen sinisen kankaan reunaa ja katselin itseäni peilikuvasta. En tiennyt pidinkö siitä näystä. Itseni katselu tuntui turhamaiselta, jos siihen ei ollut sen suurempaa syytä.
”Oletko sinä nähnyt sitä yhtä omituista kollia? Sitä joka oli kiinnostunut minusta. Ajattelitko sinä kysyä häntä?” utelin kollilta mietteliäänä. Minä kuitenkin toivoi, että Amorilla olisi mielessä jokin toinen. En ollut pitänyt siitä kollista. Hän oli ollut outo ja todella epäkohtelias. Eikä lainkaan sellainen räyh mistä Amor oli puhunut!
