Rhiannon
Pikkulintu… Ehkä vielä, mutta minä aioin olla iso lintu. Sellainen joka söi pikkulintusia aamupalaksi. Amorin ollessa ainoa minun tuntemani parittaja, ei minulla ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin luottaa häneen ja hänen kykyynsä saattaa minut yhteen rakkauden kanssa. Kunhan ei nyt ainakaan ketään Kujakissayhteisössä olevaa… Juorut kulkisivat ihan liian nopeasti noin pienen yhteisön sisällä. Sydän huolista kevyempänä ja verestä voimakkaampana lähdin velikultani perään. Nyt oli aika aloittaa hauskanpito. Bileet pystyyn ja kaupungille katukolleja katsomaan!
“Muut ovat taatusti kateellisia nähdessään meidän vetovoimaiset asusteet”, totesin kollille ja vahvistaakseni sanojani, nostin kuononi ylväästi pystyyn. Häntänikin nousi pörheänä. Varokaa vain, täältä tulee uusi Rhiannon ja hän on todella räyh!
“Aiotko sinä kertoa Venukselle ja Cassiopeialle?” kysyin kollilta. Minä en luottanut Venukseen kovinkaan paljoa, Cassiopeian kohdalla taas ei voinut puhua edes vähäisestä luottamuksesta. Muuten Venus olisikin voinut olla uskottuni, mutta hän viihtyi usein Cassiopeian seurassa ja se teki hänestä vaarallisen. Cassiopeia… Tuo huomiota janoava narttu. Hän ei taatusti ymmärtäisi minua. Kuinka hän voisikaan? Hän ei ollut kokenut sitä tunnetta, kun kaikki kävelivät ylitsesi. Naaraan ajattelu vain vahvisti hänen paikkaansa minun listallani eikä sille listalle pääsy ollut mikään kunnia.
“Ja mistä ajattelimme löytää seikkailumme?” katselin ympärilleni. Pimeässä kiiluvat valot saivat silmäni sirrille. Vanha Rhiannon olisi ehkä pelännyt siellä vaanivia vaaroja, mutta minä olin nyt uusi ja voimakas Rhiannon. En enää antaisi muiden talloa itseäni, enhän? Ainakin minun käpälissäni oli näkymätön voima, joka saisi kenet tahansa polvilleen.
“Rhiannon hyvä, koko kaupunki on meidän! Katso nyt näitä kaikkia välkkyviä valoja, olemme jo seikkailun ytimessä. Tule, suunnataan tuonne!”
//Amor? 😉
