Rhiannon
Kuplia, niin paljon kuplia! En ollut koskaan ennen nähnyt mitään tuollaista. Kuuma höyry sai silmäni vuotamaan. Nuo pystyssä kävelevät, omituisesti pölisevät ja keinotekoisia turkkeja käyttävät otukset olivat sitten outoja! Mutta sitten sain ajatuksen. Ehkä hekin söivät jätteitä, mutta vain maustoivat ruokansa näin? Ehkä se sai sen maistumaan paremmalta. Jos ottaisimme Amorin kanssa asiasta selvää, voisimme jatkossa täyttää vatsamme kunnon herkuilla! Ei tarvitsisi tyytyä katujen rääppeisiin. Se ei todellakaan tehnyt hyvää minun auralleni. Se sai sen kiillon himmentymään. Amor pällisteli hellästi porisevaa herkkua.
”Miten tuota oikein kuuluu syödä?” kysyin Amorilta kulmat kurtussa ja ihmettelin jälleen kaksijalkojen tapaa elää tätä elämää. Se tuoksui ruoalta, mutta en ollut lainkaan varma näyttikö se siltä. Se näytti mutavelliltä, jonka seassa oli leveitä kivenmurikoita. Murikkavettä. Ei kovinkaan houkuttelevaa, jos minulta kysyi. Lipaisin tahmaa kielelläni ja silmäni suurenivat. Tapitin veljeäni hiljaa, hymyni etsiessä itselleen sopivaa asentoa.
”Maista”, naukaisin silmät omituisen tyhjinä. En ollut koskaan ennen maistanut mitään tällaista, tämähän oli jumalaista! Ehkä kaksijaloilla oli sitten jotain älliä päässä kerta he osasivat tehdä jotain näin hyvää. Kukaan Kujakissayhteisössä ei ollut koskaan ennen saanut hänen makuaistiaan tanssimaan yhtä villisti. Samassa päätin, että en enää söisi Kujakissayhteisön syötäviä. Ja kunhan Amor kokisi saman, hänkään ei enää tyytyisi moiseen moskaan.
”Eikö olekin taivaallista?” kysyin Amorilta innostuneena ja lipaisin huuliani.
//Amor? 😉
