Rhiannon
Rhiannon ei kyennyt ymmärtämään miksi hänen kehoonsa levinnyt hyvänolontunne ei ollut tavoittanut Amorin kehoa. Kolli oli niin… niin… no, synkeä! Ahdistunut. Hän vaikutti samanlaiselta kuin Rhiannon äskeisen kujakollin edessä. Ja nyt Amor halusi olla yksin, ilman Rhiannonia. Naaraan sisäelimet oli heittää kuperkeikan. Hän oli ollut oikeassa. Ei Amorkaan voisi ymmärtää häntä kokonaan. Mutta ehkä kolli voisi vain antaa asian olla. Rhiannon yritti koskettaa veljensä käpälää, mutta Amor vetäisi oman siskonsa ulottumattomiin. Rhiannonin ilme vääntyili epäuskoisen, hymyileväisen ja epävarman välimaastossa. Naaras ei tiennyt itsekään mitä hän ajatteli tai tunsi. Sadevesi oli huuhtonut suurimman osan tahmaantuneesta verestä, mutta naaraan pitäisi pestä käpälänsä ennen Kujakissayhteisöön paluuta. Punaiset tassut voisivat saada muut kissat kehittelemään ties millaisia teorioita ja lopulta ne johtaisivat kuitenkin Lyraan. Ja Rhiannon tiesi, että hänellä ei olisi varaa yhteenkään virheeseen. Erityisesti Cassiopeia oli sellainen nuuskija, että jos hän saisi vainun, naaras lavertelisi Päivänsäteelle pikkulintusen lailla. Ja ajatus kuulusteluihin pääsystä sai muurahaiset juoksentelemaan Rhiannon turkissa.
”Ethän sinä.. Ethän sinä pidä minua hirviönä? Ethän?” Rhiannon kysyi jälleen hiljaa. ”Minä lupaan, en ole! En koskaan satuttaisi sinua, Amor! Sinä näet minut, tunnet minut. Tiedät, että en ole sellainen!” Amor kääntyi katsomaan naarasta. Kollin ilme kertoi kaiken. Hän ei ollut heittämässä kevyttä vitsiään tai kutsumassa Rhiannonia kultasekseen.
”Millainen, Rhiannon? Millainen?”
”No, sellainen! Mummojen tappaja. Minä vain..”
Tömps.
Ilma oli muuttunut paksuksi, mutta kolahdus sai tunnelman kopsahtamaan. Naaras painui kasaan ja pälyili ympärilleen. Oliko joku kuullut heidän keskustelun? Oliko Cassiopeia huomannut heidän katoamisen ja rynnännyt perään?
”Kertokaa minullekin.”
Jos Rhiannon säpsyi, niin Amor suorastaan kiemurteli. Heidän yläpuolellaan olevan harmaan kolinapöntön päällä nimittäin taiteili se kotikisukolli violettine huivineen. Rhiannon tunsi miten ilma väreili jälleen, mutta tällä kertaa ei seikkailun jännityksestä. Sisarukset katsoivat tummaturkkista kollia suurin, hermostunein silmin. Asusteisiin kiedottu kolli vain hymyili ja sukaisi etukäpäläänsä suurieleisesti.
”Näytätte siltä, kuin olisitte juuri nähneet Tontun”, Matteo totesi rennosti ja otti parempaa asentoa.
//Amor? 😉
