Rhiannon
Ei Matteokaan eronnut muista Rhiannonin tapaamisista kissoista. Kuvitteli olevansa niin spesiaali, että hänellä oli oikeus pimittää asioita heiltä. Mutta kolli tulisi vielä tippumaan korkealta, Rhiannon kohotti kulmaansa. Voi kuinka kauniita sanat olivatkaan, he saattoivat tarkoittaa niin monia asioita! Kollien leikkimielinen jutustelu ei saanut Rhiannonia räpsyttelemään silmiään ja hymyilemään viehkosti. Silkasta kohteliaisuudesta naaras kostutti kielensä valkeassa nesteessä ja lipoi sitä muutaman kerran. Se oli varsin maukasta. Mitäköhän se oli? Kotiinpaluu ei kuitenkaan ainakaan vielä huvittanut Rhiannonia. Matka oli niin pitkä ja väsymys painoi hänen silmäluomiaan. Sen lisäksi veri oli kuivahtanut ällöttäviksi klimpeiksi ja sen sukiminen ottaisi oman aikansa.
“Minusta me kyllä voisimme jäädä tänne”, Rhiannon aloitti.
“Ei me voida.”
“Kyllä me voidaan. Olemme sitten valmiina, kun bileet alkavat”, Rhiannon tokaisi ja jatkoi nautintoaineen litkimistä. Niin hyvää! Se nostitti naaraan maata laahavan mielialaan lähemmäksi taivasta. “Voimme vaikka etsiä toisen majapaikan, jos Matteon seura ei miellytä sinua.” Hän ei ymmärtänyt miksi Amorista oli tullut niiiinn outo!
Matteo naurahti.
“Hyvät hyssykät kanssasi! Ajattelitko sinä muuntautua rännimieheksi ja murtautua jonkun viattoman kissimirrin kotiin? Kyllä te voitte aina tänne jäädä. Minä pidän teille seuraa, vaikka koko yön”, Matteo naukaisi katsellen Amoria. “Niistä bileistä minä en kyllä vieläkään tiedä yhtään mitään, olen pahoillani.”
Rhiannon nousi ylös ja katsoi kollia tuimasti. Hän ei sietänyt valehtelua.
“Ei meidän tarvitse kuin seurata sinua, niin löydämme perille”, Rhiannon tokaisi suu mutrussa.
//Amor? 😉
