Rhiannon
Rhiannon odotti ja odotti, että Amor sai puhuttua pitkän läksytyksensä loppuun. Naaras odotti jopa hetken lisää, jos Amor olisi halunnut lisätä vielä loppuun jotain siitä kuinka hän ei ymmärtänyt. Koska sitä tämä keskustelu näköjään koski. Hänen vajaavaisia ymmärrystaitojaan.
“En minä unohtanut mistä me keskustelimme. Muistini on varsin erinomainen”, naaras huomautti kollille.
“Sen minä olen kyllä huomannut. Luoja sentään, Lyrakin sai kenkää, koska on joskus sattunut kutsumaan sinua väärällä nimellä!” Amor vastasti nyrpeänä. Kollihan uikutti kuin mikäkin marsu!
“Minusta tämä vaikuttaa siltä, että sinä se tässä et ymmärrä minua”, naaras vastasi viileästi.
“Ehkä toisten tappamista ei vain kuulu ymmärtää!”
Rhiannon oli asiasta eri mieltä. Siis, jos joku nyt kertoisi tappaneensa Amorin, hän olisi vain kauhuissaan. Se olisi valtava tragedia, surunäytös. Mutta kun hän antoi kynsiensä heilua aivan eri syistä kuin muut! Hän puolusti muiden kissojen oikeuksia. Hän teki mitä täytyi, jotta muut saisivat elää rauhassa. Jotta muiden ei tarvitsisi kokea sitä tuskaa, joka oli varjostanut hänen pientä elämäänsä. Rhiannon vilkaisi mustavalkeaa veljeään happamana. Hän oli ajatellut, että Matteon kanssa heilastelu voisi piristää. Hän oli nähnyt aika paljon vaivaa toisen vuoksi.
“Kyllä minä ymmärrän, miksi sinä olet minulle vihainen. Sanoit, että en voisi tappaa ketään, mutta minä olen asiasta aivan eri mieltä oliko se tässä tapauksessa väärin”, Rhiannon sanoi.
Amor ei vain pitänyt siitä mitä naaras sanoi, mutta se ei tarkoittanut, että Rhiannon ei ymmärtäisi. Naaras potkaisi tielleen osunutta pikkukiveä. Hops vain ja kivi oli vierinyt viemäriin. Vaikka kivi oli saattanut kokea loppunsa, ainakaan kukaan ei voisi enää kompastua siihen.
“Sitä paitsi Matteon yövierailun oli tarkoitus olla mukava asia.”
Naaraan kynnet liukuivat maahan ja takaisin sisään.
“Enkä minä aikonut tappaa häntä. Sehän olisi ollut kehno tapa järjestää sinulle iloa iltaan”, Rhiannon huokaisi. Yksi vilkaisu hänen veljensä kasvoihin riitti. Hän ei ollut saanut tienattua siitä itselleen pisteitä.
“Et aikonut tappaa häntä? Voi Rhiannon, kiitos – sepäs jaloa, että ajattelet tässä muiden henkikultia!” Amor sanoi ja antoi käpäliensä johdattaa häntä entistä rivakammin kohti Kujakissayhteisön pesää. Naaraan silmät kapenivat jälleen. Anti olla. Amor se ei sitten ymmärtänyt lainkaan, että hän oli tässä vain yrittänyt piristää kollia kaiken sen tapahtuneen jälkeen.
“Sinua se ei näköjään pysty miellyttämään. Heippa vaan!” Rhiannon tokaisi ja nyt hän vuorostaan lähti kulkemaan eri suuntaan. Amor saisi aivan itse selittää Päivänsäteelle, kuinka hän oli hukannut siskonsa. Kenties tuo saisi johtaa hänen etsintäpartioita. Mutta Rhiannoniapa moinen ei kiinnostanut.
//Amor? 😀
