Rhiannon
Rhiannon katsoi veljeään pää kallellaan. Kuinka omituinen pyyntö.
“En minä ole sinne menossa ketään tappamaan”, Rhiannon naukaisi aidosti hämmästyneenä. “Paitsi jos joku pyytää”, naaras vitsaili ja yritti keventää tunnelmaa – siinä kuitenkaan onnistumatta. Amor nimittäin vain pudisteli päätään.
“Rhiannon!”
Naarashan oli menossa Amorin kanssa yhdessä tapahtumaan, ei minnekään kostoretkelle. Yhteisöläinen oli jopa siistinyt turkkinsa ja laittanut ykköset ylle! Se taisikin olla Amor kenellä oli moiset verileikit mielessä.
“Kyllä minäkin haluan, että meistä pidetään”, Rhiannon naukaisi ja päästi pienen huokaisun. Koko elämänsä ajan hän oli kamppaillut sen kanssa, että hänestä ei pidetty. Että muut kissat karttoivat häntä. Ei hän pilaisi tätä ainutkertaista mahdollisuutta tavata uusia kissoja ja olla se uusi Räyh-Rhiannon. Rhiannon käänsi katseensa takaisin menosuuntaan ja lähti kulkemaan veljensä kanssa kohti pimeitä katuja. Olivatkohan he edes menossa oikeaan suuntaan? Kumpikaan heistä ei tiennyt. Saattoihan tilanne olla vaikkapa se, että heitä oli huijattu! No, sen naaras kyllä kapisista katukissoista uskoi.
“Ei sinun olisi tarvinnut pyytää minua jättämään tappamiset huomiselle”, naaraan viikset nyki. “Olisit vain voinut pyytää minua olemaan kohtelias. Ja minähän olen, aina.”
“Mutta ei se mitään, ei Amor vain ymmärtänyt.
“Hyvä on, minä en tapa siellä ketään”, Rhiannon lopulta naukaisi. Herttinen nyt sentään, eihän hän ollut mikään raakalainen tai sarjamurhaaja. Sellaiset kissat olivat ilkeitä, inhottavia ja halusivat muille pahaa.
“Esittelet sitten minutkin.”
Rhiannon pelkäsi, että tapahtui klassiset. Että muut unohtaisivat hänen olemassaolon.
//Amor? 😉
