Rhiannon
Olisin voinut yökätä. Oliko Amor todella ajanut minut sellaiseen ansaan, mistä ei pääsisi yli, ympäri tai läpi, vaan ainoa ulospääsy olisi ihokontakti kaljun kaksijalkaisen olennon kanssa. Amor oli todellakin enemmän sekaisin, kuin kukaan muu, mutta kaipa kollin hulluus oli se, mikä teki hänestä hänet. Nielaisin, mutta vastasin Amorin hymyyn omalla leveällä hymylläni, mutta käänsin katseeni äkkiä takaisin nukkuvaan olentoon. Jatkuva hymyily todellakin sattui.
“Hyvä on, mutta minä en sitten aio päästää sinua helpolla, jos et uskalla tulla mukanani. Et arvaakaan mitä minulla on mielessä”, vastasin mustavalkealle velikullalleni. En antaisi listaani Amorin käpäliin, sillä halusin henkilökohtaisesti huolehtia vihollisistani, mutta keksisin kyllä kollille jotain hyödyllistä tehtävää. Kenties hän voisi ottaa selvää olivatko viholliseni vaikka vaarallisen allergisia jollekin helposti hankittavalle aineelle.. Hymyilin tyytyväisenä, Amorista tulisi oiva apuri! Lähdin hiipimään kohti nahkaotusta varovaisesti ja askel askeleelta ällöreaktion ravisuttaessa kehoani.
“Ensi kerralla voisit keksiä jotain hieman mieluisampaa tekemistä”, mutisin Amorille, mutta en kuitenkaan vihaisena. Jännitystähän minä olin halunnut ja Amor oli tarjoillut kokonaisen jännitysnäytelmän suoraan käpäliini.
“Mutta veliseni, jos tämä on se kissa kenet sinä näit, sinun kannattaisi tarkastuttaa näkösi. Voin lämpimästi suositella uusia silmiä”, hykertelin Amorille ja loikkasin kaksijalan viereen edelleen epäluuloisena. Mitä jos tuo tuosta nousisi ja söisi meidät? Kai niinkin voisi käydä! Meistä kumpikaan ei kuitenkaan ollut varsinaisesti kaksijalkojen mielenmaiseman asiantuntija.
//Amor? 😉
