Roihu
Vietimme päiviä vältellen toisiamme kaksijalan pesässä, joka oli selvästi liian pieni kahdelle riitapukarille. Onneksi lopulta onnistuimme oikeassa keskustelussa. Sain kollista selville nimen – Tyrni – ja sen, että tämä oli viettänyt koko elämänsä kaksijalkojen armoilla.
Kolli muistutti minua Mirristä, mutta samaan aikaan tiesin etten jäisi tänne. En voisi pelastaa Tyrniä, koska hän ei tarvinnut pelastamista.
Taisin olla väärässä, koska pian minulle paljastui syy Tyrnin käytökselle. Kaksijalka, joka asui pesässä lähti. En ollut varma oliko se tulossa enää takaisin, koska tilalle tuli toinen kaksijalka. Se vaikutti aluksi ihan tavalliselta, mutta asiat muuttuivat vähitellen oudoiksi.
Ensin yritin työntää pahaenteisen oloni pois, mutta sitten kaksijalka vihdoin pimahti ja retuutti Tyrnin niskanahasta minulle täysin vieraaseen tilaan. Piilouduin suuren pedin alle ja pidin aistini valppaana. Mitä kaksijalka aikoikaan, se ei voinut olla hyväksi uudelle ystävälleni.
Kuulin rääkäisyn ja joukon muitakin ääniä. Suljin silmäni ja toivoin, että tilanne menisi pian ohi. Jonkin hetken päästä Tyrniä pahoinpidellyt kaksijalka lähti tilasta jättäen oven apposen auki. Loikin oitis sisään ja kyyristyin tajuntansa menettäneen karvakasan ylle.
En saanut häntä hereille ravistelemalla, joten minun piti keksiä jostain kollille vettä. En keksinyt muuta vaihtoehtoa kuin mennä juomakulhon ääreen ja työntää sitä kuonollani pari hännänmittaa kerrallaan. Siinä meni ikuisuus, mutta lopulta sain veden aivan pyörtyneen kollin viereen.
Otin itse etäisyyttä Tyrniin, mutta pidin silti häntä silmällä. Ei olisi järkevää lähteä, jos kaksijalka palaisi. Ehkä voisin puolustaa kollia sen käpäliltä kynsilläni.
“M-mitä tapahtui?” Tyrnin ääni oli käheä kivusta ja aikaisemmasta loputtomasta huutamisesta. Lähestyin varovasti toista ja istuuduin sitten alas.
“En ole ihan varma. Jokin kaksijalka…” aloin selittämään, mutta lopetin kesken lauseeni sillä en ollut varma halusinko kertoa Tyrnille kaiken. Jos hän olisi unohtanut jo, olisi parasta olla kertomatta kaikkea.
“Päätäni särkee…” kolli totesi ja käänsi päätään hiukan vältelläkseen katsettani. Ymmärsin hyvin ettei hänestä tuntunut mukavalta olla näin haavoittuvaisessa tilassa varsinkaan minun edessäni. Siksi en lähestynyt toista enempää, mutta en myöskään voinut mennä kamalasti kauemmaksi jos halusin nähdä tämän voinnin.
“Taisit satuttaa itsesi aika pahasti. Voinko tehdä jotain sinua auttaakseni?”
//Tyrni?
