Roihu
Kierähdin pehmeällä alustalla ja loikkasin sutkajasti jaloilleni. Oliko Tyrni seonnut! Miksi hän yhtäkkiä hyökkäsi kimppuuni, kun en ollut koskaan tehnyt muuta kuin yrittänyt auttaa häntä?
“Nyt voin kuunnella kunhan muistat, että täällä määrään minä”, kolli ärähti asetuttuaan takaisin pedillensä. Katsoin tätä täynnä inhoa. Sydämeni hakkasi yllätyshyökkäyksen jäljiltä ja tassuni kihisivät vihasta. En kuitenkaan halunnut haastaa riitaa.
“Jos kerta määräät, niin määrääppä kaksijalkasi päästämään minut vapaaksi! Tyrni, minä en kuulu tänne enkä ole koskaan halunnut tunkeutua sinun reviirillesi! Haluan pois täältä ja olen valmis tekemään mitä vain, että autat minua. En tunne kaksijalkasi tapoja enkä tiedä miten pääsen täältä pois ehjin nahoin”, nau’uin. Aloitin lauseiden litanian ärtyneesti, mutta mitä pidemmälle pääsin sitä epätoivoisemmaksi äänensävyni muuttui.
Halusin vain saada tuon hiirenaivon ymmärtämään, että en halunnut kellekään pahaa! Minua ei vain oltu tehty typeräksi kaksijalkojen pehmokissaksi istuskelemaan pedeillä ja olemaan miellyttävä. Minä ansaitsin olla vapaa.
“Ole kiltti ja auta minua. Kuten sanoin, olen valmis tekemään jotain vastapalvelukseksi”, anelin vielä. En kuitenkaan näyttänyt vähääkään alistumista, sillä se oli viimeinen oljenkorteni. Minä en pelännyt Tyrniä, nylkisin tältä turkin jos tulisi tarve, mutta sitä en hänelle kertoisi.
//Tyrni?
