Rusakkopentu
Kirjoittaja: Saaga
“Kärpästassu!” kirkaisin, kun naaras heilautti sammalpallon ilmaan. Säntäsin sen perään. Sammalpallo pyöri lumessa kauemmas ja kauemmas. Hyppäsin sen perään loikkien iloisesti. Juuri, kun olin lähellä saada pallon käpäliini eteeni ilmestyi kukapas muukaan kuin Muurahaispentu. Hänellä oli sammalpalloni käpäliensä välissä.
“Liian hidas!” veljeni räkätti.
“Hei, minä leikin sillä!” ärähdin ja yritin repiä palloa kollipennun käpälistä. Hän nojautui eteenpäin ja sihisi hampaitaan näyttäen. Peräännyin säikähtäen ja katsoin toista vihaisesti.
“Ei ole reilua!” inisin polkien käpäliäni maata vasten, “Sinun pitää antaa se takaisin!”
Vilkaisin taakseni, mutta Kärpästassua ei näkynyt. Raivo kiehui sisälläni ja sai minut huitomaan häntääni vihaisena.
“Ihan sama!” huutaen juoksin pois veljen luota ja pentutarhaan. Menin minun, emon ja sisaruksieni pesän taakse ja nostin maasta hampaisiini kepin, jonka olin sijoittanut seinän vierelle. Raahasin kepin vaivanloisesti ulos ja seisotin sen lumikasaan mahdollisimman suojaisaan paikkaan kauas veljestäni. Hyppelin kauemmas siitä ja ja käännyin sitten taas kohtui keppiä. Kuvittelin sen tilalle suuren kissan. Sen karvat laskeutuivat melkein maahan asti ja häntä oli pitkä sekä elegantti. Kissan vaalean siniset silmät kääntyivät minuun, kun hän kääntyi katsomaan minua. Valkoinen turkki ei juurikaan erottunut lumesta. Kissa kääntyi hitaasti ja valmistautui ottamaan hyökkäykseni vastaan.
Painauduin maahan vaanimisasentoon, jonka isä oli meille opettanut. Hiivin pari askelta ennen kuin keikautin painoni takakäpälilleni ja ponnistin loikkaan. Nappasin kynsilläni kiinni vastustajaani.
“Hienoa työtä, Rusakkotähti”, mumisin itselleni ja yritin uudestaan. Päihitin erinäköiset ja -kokoiset vastustajat toinen toisensa jälkeen. Harjoittelisin kunnes olisin koko klaanin paras taistelija, harjoittelisin kunnes todistaisin oman arvoni kaikille minua epäileville.
