Rusakkopentu
Kirjoittaja: Saaga
Rusakkopentu oli vihdoin päässyt rangaistuksestaan ja loikki nyt vapaana leirissä. Hän äkkäsi yksinäisen kissan ja päätti lähestyä tätä leikkiseuran toivossa. Kolli, jonka Rusakkopentu oli valinnut omasi hienon kilpikonnakuvion turkissaan. Pentu ihaili sitä hetken ennen kuin avasi suuren suunsa.
“Hei!” hän kiljahti varsin kuuluvasti. Soturi säpsähti ja kääntyi katsomaan Rusakkopentua. Isompi kissa joutui hieman katsomaan alaspäin niin nuorta ja pientä kissaa. Rusakkopentua se suututti hieman. Hän halusi jo olla iso ja helposti huomattava, jota jotui katsomaan ylöspäin. Se oli hänen unelmansa.
“Hei”, toinen kissa vastasi. Kollin ääni oli hyvin rauhallinen ja nuori. Rusakkopentu pisti merkille pienen pilkkeen kollin silmissä, joka kääntyi hänelle pienenä pelkona. Pelkäsikö soturi häntä? Rusakkopentu ihmetteli mielessään.
“Kuka sinä olet?” Rusakkopentu kysyi raakkuvan terävällä äänellään naukaisten.
“Olen Varpulaulu”, Varpulaulu esittäytyi Rusakkopennulle.
“Ahaa, minä olen Rusakkopentu! Olen Kujekullan ja Järviloisteen hienoin tytär!” Rusakkopentu ylpeili. Kollisoturi varmasti tietäisi tuon vanhemmat ja olisi kovin vaikuttunut.
“Etkö sinä ole pentueen ainoa tytär?” Varpulaulu kysyi hiljaa ja katseli ympärilleen, “Missä sinun emosi on?”
Rusakkopennun into lannistui ja hän vilkaisi taakseen. Kujekulta ei ollut näköpiirissä, mutta Kimalaistoive oli. Ikikuningatar leikki Rusakkopennun sisarusten kanssa, mutta Rusakkopentua ei huvittanut mennä Muurahaispennun kiusattavaksi.
“Voitko sinä leikkiä minun kanssani?” naaraspentu kysyi ja katsoi Varpulaulua räpytellen silmiään anellen.
“Kai minä voin. Mitä haluat leikkiä?” Varpulaulu änkytti hieman. Se oli Rusakkopennusta hupsua!
“Tehdään niin, että sinä olet hiiri ja minä olen kissa ja sitten minä jahtaan sinua ja syön sinut!” pentu päätti ja loikkasi Varpulaulua kohti. Kolli väisti ja lähti karkuun. Rusakkopentu jahtasi soturia käpälät maata piiskaten. Soturi alkoi vähitellen hidastaa vauhtiaan ja Rusakkopentu melkein kiljui ilosta. Hän hypppäsi kiinni kollin häntään ja puri sitä terävin pikkuhampain. Varpulaulu pyöri itsensä ympäri koittaen saada naaraspennun irti hännästään. Rusakkopentu joutui lopulta päästämään irti, sillä kikatus ei malttanut odottaa. Hän räkätti kuin mielipuoli konsanaan, sillä kolli oli näyttänyt niin hassulta.
“Minä voitin! Minä voitin soturin!” pentu kiljahteli ja lähti omille teilleen jättäen Varpulaulun seisomaan paikalleen hämmentyneenä. Rusakkopentu etsi emonsa pentutarhasta ja hehkutti tälle upeaa voittoaan.
