Rusakkopentu
Kirjoittaja: Saaga
Katsoin, kun Solatassu tassutti ulos oppilaiden pesästä. Mahtava tilaisuus! Loikkasin käpälilleni ja seurasin tätä innokkaasti. Naaras vilkaisi minuun ja haukotteli.
“Hei, olen Rusakkopentu! Kuka sinä olet?” kysyin äänekkäästi raakkuen.
“Solatassu”, naaras esitteli itsensä hymyillen.
“Hei! Sinäkin olet oppilas! On niin siistiä tavatta oppilaita!” huudahdin, “Sinun on täytynyt kuulla, kun minä ja Kärpästassu koitimme karata! Olimme niin kovin rohkeita, mutta me jäimme kiinni…”
“Niinpä, joo”, Solatassu naukui ja heilautti häntäänsä, “Minun täytyy mennä kysymään Nopsaliekiltä tehtävää.”
“Onko Nopsaliekki sinun mestarisi?” kysyin silmät suurina.
“Kyllä”, naaras vastasi ja käänsi hieman päätään, “Hei sitten.”
“Ei, odota. Minä voin tulla mukaan!” kiljaisin ja seurasin oppilasta loikkien tuon pitkien suurten tassujen tahdissa. Solatassu ei väittänyt vastaan, joten häntä ei varmastikaan haitannut, ajattelin.
“Solatassu, mene hoitamaan klaaninvanhimmille uudet makuualuset. Uskoisin sinun pärjäävän niiden kanssa yksin. Voit kuitenkin kysyä jota kuta toista oppilasta avuksesi, mikäli haluat”, Nopsaliekki käski Solatassua ja vilkaisi sitten minuun.
“Tai voihan Rusakkopentu auttaa sinua, jos tahtoo”, kolli sanoi hieman epäröiden.
“Ei kiitos! Minä katselen mieluummin vierestä”, ilmoitin sangen kuuluvasti – sekä uhmakkaasti. Nopsaliekki ei alkanut väittää vastaan vaan nyökkäsi vain. Hän lähetti Solatassun hakemaan uusia sammalia parantajan pesältä, joten seurasin naarasoppilasta innoissani. En ollut ollut parantajan pesällä sen jälkeen, kun haavani oli paikattu, mutta paikka kiehtoi minua kovasti. Kaikkien niiden yrttien hajut! Voisikohan jollain niistä myrkyttää veljeni? pohdin naurahtaen ääneen.
“No?” Solatassu kysyi vilkaisten minuun hieman yllättyneenä. Pudistin päätäni.
“Ei mitään! Jatka toki”, sanoin ja tassutin kohti parantajien pesän pesäosuutta, jonka puolella myös herkullinen yrttivarasto sijaitsi. Yhtäkkiä Leimusilmä pamahti eteeni.
“Mitäs Rusakkopentu oikein tekee täällä?” kolli naukui katsellen ympärilleen. Havaitessaan vain Solatassun hän käänsi minut ympäri sijoillani ja hoputti takaisin sairasaukion päätyyn.
“Sinulla ei ole asiaa tänne, jos et tarvitse parantajaa. Näytät olevan loistavassa kunnossa, eikun jatkmaan leikkejä”, hän naukui matkalla.
“Ei! Minä olen Solatassun kanssa”, sanoin ja pyristelin pois Leimusilmän hännän alta. Katsoin kollia uhmakkaasti ja sitten Solatassua. Hänellä oli jo kannossaan melkoinen kasa sammalia.
“Eiköhän Solatassu pärjää”, Leimusilmä sanoi ja teki tietä oppilaalle, joka matkasi yhä klaaninvanhimpien pesälle asti.
“Ihan sama!” tuhisin vihaisesti ja loikin oppilaan perään vilkaisematta enää taakseni.
Klaaninvanhimpien pesä oli hämärä kuten pentutarha, mutta hieman pienempi. Makuusijat oli jo kaavittu omista kuopistaan ja Solatassu ryhtyi mukisematta tekemään kissoille uusia. Muut klaaninvanhimmat olivat jossain, mutta Viherkatse istuskeli pesän seinän vieressä tarkkailen meitä.
“Tulitteko laittamaan makuualusiamme?” naaras kysyi ja katsoi hassusti ohitseni.
“Joo! Tai siis Solatassu tuli”, ilmoitin ja katsoin Viherkatsetta silmiin. Tuolla oli hassun sumeat vihreät silmät.
“Solatassu… niinpä ja sinä olet?” vanhus kysyi lempeästi.
“Rusakkopentu”, kerroin ylpeästi.
“Kujekullan pentueesta eikö?”
Nyökytin ja katsoin sitten pois. Viherkatse jäi vain tuijottamaan eteensä.
“Viherkatse on sokea. Sinun täytyy puhua hänelle, sillä hän ei nää, jos nyökkäät”, pesään sisään tallustanut Mesi kertoi. Mesi oli ollut ennen Mesitähti ja klaanin päällikkö, mutta nyt hän lojui täällä muiden vanhusten kanssa. Se oli varmasti surkeaa!
“Aijaa. Olen Kujekullan pentu”, sanoin ja käännyin takaisin kohti Viherkatsetta.
“Niinpä niin”, Viherkatse totesi ja hymyili. Katsoin hänen silmiään kummastuneena. Ne olivat kai sumeat, koska niillä ei nähnyt! kekkasin.
“On varmaan kurjaa olla sokea”, nau’uin äänekkäästi juurikaan myötätuntoa osoittamatta. En harrastanut lempeitä tunteita.
“No, siihen tottuu. Kertoisiko Mesi sinulle jonkun tarinan?” naaras kysyi ystävälliseen sävyyn.
“En minä halua kuulla tarinaa! Haluan mennä ulos”, päätin ja lähdin takaisin leirin puolelle. Solatassu sai jäädä hoitamaan typeriä hommiaan. Olipa oppilailla kurjaa! Ehkä voisin hypätä oppilasajan yli ja ryhtyä suoraan soturiksi. Minusta olisi kyllä siihen!
