Rusakkotassu
Kirjoittaja: Saaga
Eloklaanin reviiri oli uskomaton! Se oli suuri ja täynnä kaikkea tutkittavaa ja vaikka käpäliäni särki leiriin palatessa ei into kertoa jokaiselle vastaantulijalle hienosta seikkailusta hiipunut. Leiriin palatessamme Uskolintu kysyi minulta jaksaisinko vielä lyhyet taisteluharjoitukset veljeni kanssa. Halusin kieltäytyä mutten antaisi Muurahaistassulle sellaista tunnetta, että olin häntä kovastikin heikompi.
Matkasimme aukiolle, jossa taisteluharjoitukset pidettäisiin ja Uskolintu näytti minulle rauhallisesti kuinka liike, jolla hyökkäisin veljeäni vastaan, kuului suorittaa. Hoin ohjeita eräänlaisena mantrana päässäni ennen kuin loikkasin, kyyristyin ja huitaisin juuri niinkuin mestarini oli käskenyt.
“Hienosti meni”, Uskolintu pääsi jo kehumaan, mutta Muurahaistassun kasvoille oli piirtynyt närkästynyt ilme. Säikähdin sitä aikalailla ja katsoin kaikki aistit valppaana mitä kolli seuraavaksi tekisi.
“Rusakkotassu. Miksi sinä osuit minuun?” Muurahaistassu kysyi uhkaavasti. Kurtistin kulmiani. Eikö taisteluharjoitusten idea ollut osua toiseen ja taistella?
“Voi ei, sattuiko pientä Muurahaispentua kovastikin?” ilkuin virnistäen. En tarkoittanut sitä oikeasti pahalla vaan ajattelin tehdä tilanteesta leikkiä, mutta veljen ilme kääntyi vielä uhkaavammaksi. Raivo roihahti hänen silmissään. Astuin askelen taaksepäin ja kyyristyin hieman suojaten kylkeäni hännälläni.
Muurahaistassu oli käynyt kimppuuni aiemminkin niin en ihmettelisi, jos hän tekisi niin taas vetäessään kanin papanan nenäänsä. Korvani painuivat luimuun ja karvani nousivat pystyyn vaistomaisesti, kun Muurahaistassu nojautui lähemmäs.
“Sano se uudelleen”, hän naukui ääni täynnä vastenmielistä itsevarmuutta. Ennen kuin ehdin hiirtä sanoa oli Sädesäihke jo vetäissyt oppilaansa kauemmas minusta.
Katsoin helpottuneena vanhempaa kollia ja ryhdistäydyin siloitellen karvani. En näyttäisi pelkoa. En enää ikinä. Minä olin vahva, vakuutin itselleni.
//Murkku?
