Ruusunen
Ruusunen tunsi helpotuksen aallon, kun Päivänsäde myöntyi. Hän sanoi kuitenkin, että pennun tulisi puhua yhteisön sen hetkisten parantajien kanssa ensiksi, jotta he voisivat päättää siitä halusivatko ottaa Harmonian opetettavakseen. Hopeanharmaa naaras hymyili johtajattarelle kohteliaasti ja nyökkäsi.
“Vien hänet pikimmiten parantajien juttusille, kiitos ajastasi!” naaras naukaisi ja lähti poistumaan taas alas portaita. Samalla hän etsi katseellaan tytärtään kaikkien kissojen joukosta. Hänen tulisi kiikuttaa tämä katselemaan parantajia. Sen jälkeen se olisikaan enää siitä kiinni, että ajattelivatko he häntä hyväksi parantaja ehdokkaaksi.
Pian hopeanharmaa naaras bongasi jo valkean nuoren naaraan sisarensa seurasta kauempaa ja asteli tämän luokse hymyillen. Molemmat hänen tyttäristään käänsi päitään Ruususen saapuessa, mutta Kaiho taisi pian tajuta, että raidallisella naaraalla ei ollut hänelle asiaa, sillä hänen katseensa oli kovasti vain valkeaturkkisessa tyttäressään.
Ruusunen oli huomannut, että parantajat olivat todella ryhtyneet valvomaan Harmonian tekemisiä naaraan pyynnön jälkeen. Tai ainakin he tuntuivat välillä vilkuilevan kuuron naaraan suunnille, kun hän innokaasti tutkiskelu rehuja, joita oli tuonut mukanaan sisälle ja katseli ihmeissään aina, jos joku oli päättänyt piipahtaa parantajan pesällä.
“Toivottavasti Harmonia saisi paikan parantajana. En tahdo, että hän päätyy juoksentelemaan yhtään sen enempää hirviöiden alle”, Ruusunen huokaisi Urholle. Ruskea kolli vilkaisi häneen hassu virne kasvoillaan.
“Joo, en tahdo enää yhtään sen enempää joutua juoksemaan ukkospoluille hänen perässään, kun hän päätyy harhailemaan niille ja osuu niihin vielä”, kolli vastasi ja tuuppasi hieman kumppaniaan. Hopeanharmaa naaras oli kuullut häneltä ennenkin siitä, miten heidän tyttärensä oli meinannut jäädä hirviön alle – useaan otteeseen. Se alkoi tosissaan huolestuttaa Ruususta. Kuinka se pentu ei vain oppinut?
