Ruusunen
Ruusunen painautui Urhoa vasten ja huokaisi hiljaa katsellessaan kaksijalanpesän katolta kaksijalkalan menoa. Naaras oli ollut kovasti huolissaan Harmoniasta, vaikka olikin pyytänyt parantajia harkitsemaan hänen kouluttamistaan. Naaras oli huolimaton ja yksinkertaisesti ei osannut pysyä poissa hirviöiden tieltä, vaikka häntä kuinka yritti opettaa. Oli kuin naaras olisi tarkoituksella astellut suoraan hirviöiden tielle.
Joka päivä joku tuli kertomaan kauhutarinoitaan siitä, kuinka kuuro naaras oli lähes jäänyt hirviön jyräämäksi. Se huolestutti Ruususta enemmän kuin paljon. Kuinka Harmonia ei vain yksinkertaisesti oppinut niin simppeliä asiaa kuin ympäristön tarkkaileminen? Puuttuiko naaraan aivoista palanen?
“Mitä mietit? Olet kovin hiljainen ja vaikutat huolestuneelta”, Urho kysyi hiljaa ja puski kumppaniaan varovasti. Hopeanharmaa naaras käänsi katseensa häneen ja huokaisi uudelleen.
“Pelkään vain, että Harmonia jää vielä joku päivä hirviön jalkoihin! Tiedätkö kuinka monta tarinaa olen jo kuullut siitä, kuinka hän on viime hetkellä huomannut saapuvan hirviön tai kuinka joku on joutunut syöksymään sen tielle pelastamaan sen kuuron pennun?! Aivan liian monta!” naaras vauhkosi kumppanilleen, joka nuoli hänen päälakeaan korvien välistä rauhoittelevasti.
“Olen minäkin huolissani, mutta muut ovat kyllä pitäneet hänestä tähänkin asti huolta, ei hänellä varmasti mitään hätää ole”, ruskea kolli yritti rauhoitella. Ruusunen vilkaisi häneen ja nyökkäsi sitten hitaasti.
“Niin kai. Ehkä meidän täytyy pyytää Riemua toimimaan hänen vahtinaan tästä lähin aina, kun vain mahdollista.”
