Ruusunen

362 sanaa | 8 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

Ruusunen loikkasi alas katolta ja meni nuuhkimaan suurta lihanpalaa, joka odotti häntä kaksijalkojen aidatun pihan kulmassa juuri siinä kohdassa, missä aidassa oli reikä. Naaras oli huomannut saman kaksijalan jättäneen jo aiemmin ruokaa pihalleen. Ties mitä se sitten halusikaan ruokkia. Ruususelle helppo ruoka kuitenkin kelpasi mainiosti.
Kyllähän hopeanharmaa naaras tiesi uskollisuudesta ja kaikesta siitä, mitä heille aina opetettiin yhteisössä, mutta nälänhädän hetkellä ei ollut aikaa ajatella sellaista. Hän oli ollut ruoan tarpeessa jo aivan liian kauan. Yhtäkkisesti kaksijaloille oli selvästi tullut pakkomielle syödä joka ainoa ruoantähde, jonka he olisivat voineet jättää kujakissoille syötäväksi ja riistakin oli ollut niukassa. Yksinkertaisesti Ruusunen teki kuolemaansa. Hänen täytyi saada syödä jotain.
Lihan maku täytti naaraan suun ja hän ei voinut kuin vain jatkaa sen jäystämistä. Se toi hänelle niin hyvän olon. Niin aivan ihanan olon! Mikään ei ollut maistunut yhtä hyvältä pitkiin pitkiin aikoihin!
Ruoan syötyään naaras putsasi kuononympäryksensä ja lähti suuntaamaan takaisin kohti leiriä. Hän ei halunnut jättää todistusaineistoa siitä, että oli toiminut petturimaisesti omaa yhteisöään vastaan ja syönyt niinkin paljon ruokaa yksikseen sen sijaan, että olisi tuonut sen oikeasti jaettavaksi yhdessä.

Päästyään takaisin naaras oli ehtinyt olla hyvän aikaa vain lepäilemässä, kun hänelle tuli kauhistuttava olo. Matkalla hänen vatsaansa oli jo alkanut käydä kippeää, mutta Ruusunen oli ajatellut sen johtuneen siitä, että hän oli syönyt niin paljon kerralla niin pitkän ajan jälkeen, mutta se ei voinut olla syynä. Ei enää, kun oireita oli muitakin.
Nyt hän tunsi kuinka kipu tuntui repivän hänen ruumistaan silpuksi ja hänen ruokansa oli lähellä tulla takaisin ylös. Mutta niin ei käynyt. Ainakaan ei aivan. Ruoan sijaan naaras sylki suustaan vatsahappoja.
Parantaja oli tullut naaraan vierelle hänen huomaamattaan, mutta hänellä ei ollut ollut aikaa edes huomioida asiaa. Hän kuolisi nyt. Hän tiesi sen kyllä. Oman ahneutensa takija. Oman typeryytensä seuraksena. Hän oli itse kaivanut oman hautansa. Kaikki tämä tapahtui vain sen takia, että hän oli päättänyt laittaa itsensä muiden edelle.
Vähitellen kylmän hien kastelemana ja heikotuksen saattelemana naaras lähes tunsi, kuinka hänen viimeisetkin elonrippeet valuivat pois hänen kehostaan. Tämä oli todella se, kuinka hän menetti henkensä. Ei urhollisesti yhteisön vuoksi. Ei korkeasta iästä. Ei suojellakseen omia pentujaan. Hän kuoli, koska oli luottanut kaksijalkaan ja antanut ahneutensa viedä hänestä voiton.

//Sellanen tönkkö
//rippers

Author: Kaarmis

Kirjoittaja: Käärmis