Sädesäihke
Kirjoittaja: Saaga
Nousin Perhopuron vierestä, kun tämä oli saanut unen päästä kiinni. Raukka oli sairastunut kuumetautiin kärsittyään niin kovia henkisiä seurauksia Ahmatahman jäljiltä. Hän ei ollut nukkunut tai syönyt kunnolla aikoihin ja vasta minun avullani oli alkanut palautumaan. Hän selvästi tarvitsi rinnalleen ystävän nyt, kun Ahmatahma ei enää ollut keskuudessamme. Klaani oli kokenut hiljattaen paljon menetystä ja ilmapiiri leirissä oli vähän sen mukainen astuessani parantajan pesältä ulos. Painostava ilma iski päin kasvojani. En miltei saanut happea hetkeen. Ilma oli niin kosteaa, että se tuntui paksulta ja kivuliaalta hengittää. Oli hyistä näin auringon laskettua. Oli miltei kuuhuippu. Olin viipynyt parantajan pesällä pidempään kuin oli ollut tarkoitus. Tallustin leirin poikki kohti soturien pesää, kun tuttu naukaisu keskeytti aikeeni mennä nukkumaan.
“Sädesäihke”, Käärmekulta naukui vähän matkan päästä. Nostin katseeni naaraaseen.
“Hiirenpanat! Olen pahoillani, unohdin tyystin”, parkaisin ja menin lähemmäs kumppaniani. Olin luvannut vaihtaa tämän kanssa kieliä vielä ennen nukkumaan menoa. Olin ollut hyvin etäinen viime kuiden ajan, mutta olinkin keskittynyt Perhopuroon ja Varpulauluun, ystäviini. Käärmekullan katsetta oli vaikea lukea. Sain siitä irti vain huolen ja surun. Painoin pääni.
“Olen todella todella pahoillani, rakas”, nau’uin mahdollisimman vakuuttavan kuuloisesti.
“En minä sitä, tai sitäkin”, hän sanoi, “Milloin olet viimeksi syönyt?”
Mietin hetken. Olin ehkä laiminlyönyt muutakin kuin vain Käärmekultaa – itseäni. Huokaisin.
“Ehkä voin hakea jotain nyt”, totesin ja kaavin maata kynnelläni.
“Oletko varma, ettet ole vihainen?”
//Käärmeliini?
