Sädesäihke
Kirjoittaja: Saaga
Hymähdin ja painauduin lähemmäs kumppaniani. Hän tuntui pitävän yllä jonkinlaista toivoa siitä, että kaikki kääntyisi parhain päin. Niin olisin kyllä mielellään itsekin tehnyt, mutta veljeni menettäminen painoi edelleen raskaasti. Ei ollut helppoa noin vain unohtaa. Joskus tosiaan tuntui, että en ikinä pääsisi eroon ikävästä, mutta emon kohdalla oli tuntunut aivan samalta ja se oli mennyt ohi. Kyllä minä edelleen kaipasin emoa, mutta hänen ajattelemisensa ei tuottanut samalla tavoin tuskaa kuin veljen. Tällä hetkellä halusin vain olla Käärmekullan kanssa, pitää huolta hänen paranemisestaan ja olla hänen lähellään.
“Minulla on ollut ikävä sinua soturien pesässä”, mumisin naaraan turkkiin ja tunsin kuinka yksi kyynel vierähti silmästäni. Pyyhkäisin sen pois ja painauduin taas lähemmäs Käärmekultaa. Hän oli minulle niin rakas enkä halunnut ikinä menettää häntä, sillä siitä kivusta en ikinä pääsisi yli. Hän oli ollut minulle kuin perheenjäsen ihan pienestä pennusta asti. Oli vähän kuin hän olisi ollut minun toinen kasvattajani, mutta nyt olimme kumppaneita. Ei se ketään tuntunut haittaavan, joten ei se haitannut minuakaan. Käärmekultaa rakastin eniten koko maailmassa.
//Käärme?
