Sädesäihke
Kirjoittaja: Saaga
Kävelimme eteenpäin etsien hyvää paikkaa, josta aloittaa saalistaminen. Meinasin taas vaipua ajatuksiini, mutta Tuikelintu piti minut hereillä kompatumalla suureen puunjuureen. Kysyin heti oliko tuolle käynyt pahasti ja saadessani kieltävän vastauksen otimme partion kiinni pitkillä loikilla. Tuikelintu vitsaili jotain itsekseen tai minulle, mutta en ollut aivan tarpeeksi hereillä kuullakseni. En ollut kovinkaan hyvä vaanimaan, joten käytin paremmin osaamaani taitoa eli jäljitystä. Maistelin ilmaa keskittyneenä.
“Hei, kunhan saamme saalistuspartion hoidettua, niin haluaisitkohan sinä lähteä vielä tekemään jotain? Minä ajattelin jonain päivänä huiputtaa metsän suurimman puun. Se vasta on elämää! Tai sitten voisimme sukia turkkimme. Sinunkin turkkisi voisi kaivata sukimista, ainakin saalistuksen jälkeen ja en tietenkään tarkoita millään pahalla, muru. Eloklaanilaisten on vain syytä näyttää hyvältä!” Tuikelaulu keskeytti tekemiseni höpötyksellään. Minua ei kovasti haitannut tulla keskeytetyksi, sillä en löytänyt muutenkaan ilmasta yhtäkään hajujälkeä. Olin iloinen, että Käärmekulta oli jo synnyttänyt ja Kärpästassu oli jo oppilas, koska en olisi voinut kantaa huolta tiineenä olevan kumppanin ruuansaannista saatika monesta pienestä pennusta.
“Kaipa se käy, mutta koitetaanko kuitenkin saada vielä jotakin leiriin viemisiksi?” sanoin vilkaisten Tuikelintuun. En halunnut ilkeillä tälle, mutta me olimme metsässä saalistamassa emmekä juttelemassa. Etenkin nyt, kun tuoresaaliin määrä väheni vähenemistään tarvitsimme metsästä kaiken mitä irti pystyimme saamaan.
“Hei, haistan hiiren!” sihahdin innokkaasti, mutta mahdollisimman hiljaa, jotten säikyttäisi saalista pois. Tuikelintu valpastui heti. Auttaisikohan hän? Minä en uskonut tarpeeksi kykyihini saada kiinni yksi harvoista saaliseläimistä, jotka kohtaisimme.
//Tuike?
