Sädesäihke
Kirjoittaja: Saaga
Nyökyttelin Käärmekullan sanoille. Oli varmaan rankkaa tulla näin yllätyshyökkäyksen kohteeksi oman emonsa toimesta.
“Olet varmaan aika tolaltasi”, nau’uin ja katsoin varoaisesti naarasta. Hänen kehunsa olivat saaneet minut sekaisin. Ehkä Käärmekulta piti minut nyt suurena sankarinaan!
“Älä hössötä, jooko. Olen kunnossa. Hieman hämilläni vain”, naaras huokaisi.
“Ainiin, anteeksi”, sanoin ja katsoin tassujani. Olimme jo todella lähellä leiriä eikä meidän tarvitisisi enää kävellä kauaa. Onneksi, sillä kipu tykytti jokaisessa raajassani ja halusin vain lepäämään. Perhotassu katsahti taas taakseen ja hymyili meille.
“Olemme pian perillä. Pärjäilettekö?” hän kysyi hilpeän oloisena. Miten kukaan pystyi olemaan noin iloinen kokoajan?
“Kyllä tämä tästä”, Käärmekulta murahti ja pyöräytti silmiään. Perhotassu ei kuitenkaan ollut moksiskaan.
“Kiitos paljon, että lähdit meidän kanssamme”, kiitin naarasoppilasta. Hän nyökkäsi ja kääntyi taas katsomaan menosuuntaan. Kun tassutimme sisälle leiriin, kaikki aukiolla oleilevat kissat kääntyivät katsomaan meitä. Perhotassu hölkytti parantajien pesään ja jätti meidät Käärmekullan kanssa kaksin kissojen ja heidän kysymystensä keskelle.
“Perhotassu voi kertoa teille mitä tapahtui. Päästäkää Sädesäihke ja Käärmekulta tänne”, Leimusilmä käski. Kissat siirtyivät edestämme ja päästivät meidät kävelemään parantajien pesälle. Ennen kuin astuin sisään pesään tutun äänen kutsu pysäytti minut.
“Sädesäihke?” Aurinkoroihu naukui.
“Isä?” nau’uin hiljaa ja käännyin katsomaan hyvin minun näköistäni kissaa. Isä ja minä emme oikein viettäneet aikaa keskenämme mutta nyt kollin silmissä kiilsi huoli ja rakkaus.
“Mitä on tapahtunut?” hän kysyi selvästi hätääntyneenä. Ymmärsin hyvin hänen tunteensa. Olinhan minä hänen pentunsa vaikka siltä ei oikein ollut tuntunut, kun Aurinkoroihu oli keskittynyt muihin pentuihin ja emoon.
“Selitän myöhemmin. Haluan levätä”, tokaisin ja puikahdin sitten pesään, jossa Leimusilmä ja Vienotassu pyörivät jo Käärmekullan ympärillä.
//Käärme?
