Sädesäihke
Kirjoittaja: Saaga
Laventelitaivaan sanat pyörivät edelleen päässäni kaikuen uudelleen ja uudelleen. Pian aloin kuulla sanojen tilalla pelkkää surinaa, joka muutti muotoaan pyöreästä hirvittävän teräväksi. Se kolisi kalloani vasten ja muiden puuttuminen lisäsi lisää tuskaa kauheaan meteliin. Tuntui kuin koko kehoni olisi kuplinut kuin kiehuva vesi ja toivoin katoavani höyrynä ilmaan, mutta en päässyt karkuun tätä suurta tunnetta. Tai tunteita. Raivo, ahdistus ja kuormitus tuntuivat höykyttävän sisuksiani muiden negatiivisten tunteiden pitäessä minua paikoillani ja helppona uhrina näille tyhmille tunteille. Vaivuin täysin ajatuksiini koittaessani työntää tunteitani loitommalle.
Naamani tupsahti päin maata ja päästin suustani hävettävän korkean kirkaisun. Nousin hitaasti pystyyn jalat täristen.
“Sattuiko sinuun?” Unikkohämy kysyi. Katsoin tassujani ja maata, mutta minusta tuntui kuin olisin ollut kaukana omasta kehostani. Kuulin hengitykseni itseni ulkopuolelta.
“Ei”, kehoni naukui, “Kaikki hyvin.”
“Hyvä jatketaan”, Unikkohämy totesi kylmästi. Hän oli ymmärrettävästi vihainen minulle käytöksestäni.
“Saammekohan me enää mitään saalista tuollaisen äänen käytön jälkeen”, Unikkohämy mutisi. Kaikki olivat hirvittävän ärsyyntyneitä ja ymmärrettävistä syistä, mutta se loi minulle vain pahemman ja pahemman olon. Tuntui, että olin edelleen aivan räjähtämisen partaalla. Halusin pyytää anteeksi Laventelitaivaalta, mutta en tiennyt ottaisiko hän sen juuri nyt vastaan ja millä tavoin.
//Laventeli?
