Sädesäihke
Kirjoittaja: Saaga
Häntäni viisti maata aina helahdellessaan. Huokaisin Käärmekullan vastaukselle. Tuntui hyvältä, ettei hän ollut vihainen unohduksestani. Käärmekulta oli järkevä. Hän oli fiksu ja tilannetajuinen. Hän tiesi paremmin, eikä syyttänyt minua asioista joille en voinut enää mitään. Se oli yksi niistä monista syistä miksi rakastin naarasta niin kovasti. Hän oli minulle hurjan tärkeä. En edes tiedä mitä olisin tehnyt ilman häntä.
“Lähdetään vain”, vastasin ehdotukseen ja ryhdistäydyin.
Olisin muuten pyydellyt vielä anteeksi, mutta tiesin ettei se auttaisi asiaa. Yritin hokea itselleni, että kaikki oli hyvin ja kaikki tulisi järjestymään. Tassutin kumppanini perässä ulos leiristä. Reviirin kostea metsäinen tuoksu iski kasvoille, kun pääsimme ulos kissahajupilvestä, jota muut kutsuivat leiriksemme. Joskus tuntui, ettei leirissä ollut tarpeeksi ilmaa. Silloin olin täällä ulkona – reviirillä. Tähdet tuikkivat puiden latvojen välistä kauniisti ja lehdet vipattivat tuulessa. Viherlehti oli selvästi lopuillaan ja lehtisade alkamassa, sillä puiden lehdet loistivat pimeässäkin monin eri värein kauniisti. Kaikki oli niin kaunista, että paha oloni tuntui katoavan kuin savuna ilmaan.
“Halusitko jutella?” kysyin rikkoakseni hiljaisuuden.
Käpälien tasainen askellus tömisi korvissani, kun odotin Käärmekullankin avaavan suunsa.
//Käärme?
