Sädesäihke
Kirjoittaja: Saaga
Sädesäihke kyyristyi emonsa haudan äärelle. Hän painoi päänsä alas ja antautui mietteilleen. Ikävä emoa kohtaan oli suuri. Sädesäihkeen teki mieli itkeä mutta yhtäkään kyyneltä ei tullut. Hän laski etutassunsa pienelle kummulle ja koitti ajatella koskettavansa Sypressikuiskeen turkkia. Hän muisti tarkalleen emon turkin tekstuurin ja yhtäkkiä emon tuttu haju muistui taas hänen mieleensä. Sädesäihke oli luvannut emolleen pysyä urheana. Eikö hän ollutkin ollut aika urhea viime aikoina? Toivottavasti hän oli ollut tarpeeksi urhea.
“Jatketaanko? Voin myös mennä edeltä ja odottaa sinua siellä, jos haluat olla tässä hieman kauemmin”, Käärmekulta ehdotti. Sädesäihke nousi takaisin seisomaan.
“Ei, mennään vain. En tahdo jäädä yksin”, hän naukui ja seurasi kumppaniaan hänen isänsä haudalle. Kolli pysyi vaitonaisena ja kunnioittavan matkan päässä Käärmekullasta, kun tämä meni Kääpäkoiven haudan äärelle. Sädesäihke ei ollut ikinä päässyt tapaamaan Käärmekullan isää ja hänen kuulemansa mukaan Käärmekultakaan ei kunnolla päässyt tutustumaan tähän mutta Sädesäihke oli silti varma, että Käärmekullan isän täytyi olla todella mukava. Kun toinen vanhempi oli kuin Lotta, oli ihan varmaa, että toinen vanhempi sitten oli kiltti, kun heidän tyttärensä oli kerta niin ihana ja lempeä naaras kuin Käärmekulta.
//Käärme?
