Sadetassu
Kirjoittaja: Pyry
Hiivin hyvin hiljaa ja hitaasti kohti hiirtä. Laitoin kaiken mahdollisen keskittymiseni siihen, mitä olin nyt tekemässä, minun oli pakko saada tuo hiiri kiinni! Asetin käpäläni joka askeleella maahan niin äänettömästi ja kevyesti, että tuskin itsekään niitä huomasin. Sitten jähmetyin; hiiri oli lopettanut eväänsä jyrsimisen ja näytti kuulostelevan ympäristöä. Sydämeni hakkasi, kun ajattelin takanani olevaa Hiilihammasta, joka tarkkaili toimintaani. Nyt minä syöksähdin eteenpäin ja kurotin kynteni hiireen kiinni katkaisten siltä sitten niskat hampaillani. Nielin innostuneen henkäyksen, joka oli karkaamaisillaan keuhkoistani, ja käännyin hiirtä esitellen Hiilihampaan puoleen.
”Näitkö?” iloitsin. ”Minä nappasin sen!”
”Kyllä vain”, hän nyökkäsi. ”Katsotaan, nappaammeko vielä muuta, ennen kuin palaamme leiriin.”
Hymyilin mestarilleni tyytyväisenä itseeni. Eihän hiiri kovin kummoinen ollut, ikävä kyllä – itse asiassa se oli aika ruipelo, mutta kyllä siitä joku pienikokoisempi klaanin jäsen saisi silti syödäkseen. En kuitenkaan uskonut, että esimerkiksi Hiilihampaan kokoiselle kissalle se riittäisi vatsantäytteeksi, vaikka eihän näin lehtikadon aikaan kuulemma ollut varaa juuri valita saati valittaa, riista kun väheni kokoajan.
Saimme Hiilihampaan kanssa vielä hiukan saalista alkuvaikeuksistani huolimatta, minä jopa melkein olin onnistunut nappaamaan oravan – se vain pääsi karkuun, kun vahingossa olin astunut pienen mutta sitäkin äänekkäämmän risun päälle. Hiilihammas sen sijaan oli napannut myyrän sekä pienen hiiren, joka kuitenkin oli minun omaani hiukan pulskempi.
”Onkohan siellä uintipaikalla kalaa, kun on näin kylmä?” kysäisin.
”Niin, on tosiaan melko viileää tätä nykyä. Mutta voimme me joku päivä käydä kurkkaamassa, mikä on tilanne.” Hiilihammas vilkaisi minua ovelasti. ”Tiedä vaikka saisimme sielä paremmin saalista kuin maalla.”
”Niin”, tirskahdin. ”Elleivät kalat ole karanneet lämpimämpiä vesiä etsimään.”
Saavuimme leiriin ja veimme tuomiset tuoresaaliskasaan. ”Onko minulle vielä jotakin tehtävää?”
Hiilihammas pysähtyi miettimään pikkuhetkeksi. ”Voisit käydä vilkaisemassa, kaipaavatko klaaninvanhimmat jotakin syötävää”, hän sitten ohjeisti. ”Viet sitten heille jotakin, mitä nyt kasasta löydät.”
”Selvä!” Lähdin samantien jolkottamaan klaaninvanhimpien pesälle iloisena siitä, ettei tarvinnut itse keksiä itselleen tekemistä.Sitäpaitsi, klaaninvanhimpien kanssa oli kiva jutella, mikäli heillä oli hyvä päivä. Ja yleensä oli, ellei sitten kylmä ilma vihlonut liikaa heidän vanhoissa luissaan.
//Joku saa jatkaa halutessaan
