Sadetassu
Kirjoittaja: Pyry
Tuijotin Varjotassua samaan aikaan sekä huolestuneena että hyvin hämmentyneenä. ”Taisit sittenkin sanoa minulle jotakin”, mau’uin hiljaa, ehkä lähinnä itsekseni – siltä se ainakin vaikutti ollessani yhä jopa pelottavan poissaoleva.
En tosiaan ollut siellä taistelun keskellä tajunnut, että Varjotassu puhui juurikin minulle jotakin huutaessaan. Ja nyt hän oli aivan hädissään asian takia. Katsahdin häntä uudestaan, kolli tuntui välttelevän katsettani.
”Et sinä mitään väärää siellä tehnyt, Varjotassu. Menit vain puolustamaan leiriämme, eikö niin? Se on vain asia, jonka suuren soturin odotetaan tekevän sellaisessa tilanteessa.” Väläytin ystävälleni väsyneen, mutta pehmeän hymyn ja jatkoin: ”Olisin varmasti saanut vammoja sinun suojeluksessasikin, hupsu ystäväiseni.”
Varjotassu vaikutti vieläkin kamalan hermostuneelta, vaikkakin näytti siltä, että sanani olivat rauhoittaneet hänen mieltään. Minun teki pahaa nähdä hänet niin tolaltaan, sekavasta olostani huolimatta. Silmäilin kermanväristä kollia huolestuneena. Tämä tuntui tiedostavan katseeni, eikä kohdannut silmiäni. Uskalsin mielessäni miettiä, kuinka suloinenkin Varjotassu oli noin vältellessään. Kuitenkin minusta oli ikävää, että kolli ei joko uskaltanut tai halunnut vastata katseeseeni. Vain, jos minä käännyin poispäin, hän kääntyi minua kohti. Päätin kokeeksi tehdä pienen testin; käänsin kasvoni eteenpäin ja keskityin katselemaan kauempana olevia sotureita.
”Tiedätkös, Varjotassu…” Huomasin sivusilmällä oppilaan kääntyvän minua kohti, joten samassa käänsin katseeni takaisin häneen ja virnistin lämpimästi: ”Sinulla on oikein kauniit silmät. Jokin päivä ne voivat olla jollekulle ainoa asia, joka saa hänet hymyilemään. Älä siis katsele muualle.”
Hymyni leveni, kun näin Varjotassun pienoisen hämmennyksen. Hämmentyneenä hän näytti entistäkin suloisemmalta. Minä tietysti olin niin sekaisin edelleen, että äkäiset klaaninvanhimmatkin olisivat olleet suloisempia kuin pörheäturkkiset pennut. Kyllä, siitä se johtui. Olin sekaisin päästäni, mutta jospa se tästä. Sen lisäksi olin myös hyvin väsynyt. Pääni tuntui niin raskaalta, etten voinut enää olla laskematta sitä käpälilleni. Painauduin lähemmäs Varjotassua varastaakseni hiukkasen lämpöä hänen kehostaan.
”Olet lämmin”, kehräsin silmät jo ummessa. ”Lämmin kuin viherlehden aurinko…”
//Varjo?
