Sadeturkki
Kirjoittaja: Pyry
Katseeni liikkui vuoroin Lokkimielessä, vuoroin Varjoliekissä. Silmistäni paistoi silkka ällistys, en voinut käsittää Lokkimielen kieroutuneisuutta. Enkä tosiaan aikonut antaa asian vain olla, sillä Varjoliekki ei ollut tehnyt saati sanonut yhtikäs mitään, mikä oikeuttaisi rangaistuksen.
”Pysähdy, Varjoliekki”, maukaisin kuuluvasti irrottamatta katsettani kuolonklaanilaisvartijasta. Kumppanini seisahtui niille sijoilleen ja katsoi minua hämmästyneenä, kenties epävarmanakin. Häntäni alkoi huiskia puolelta toiselle ärtymyksestä.
”Minä kuulin kyllä, mitä Varjoliekki sanoi ja ei sanonut”, tokaisin niin että koko tilannetta seuraava leiri varmasti kuuli, ”ja tiedän, ettei hän puhunut sanaakaan varsinkaan mistään kielletystä aiheesta.” Otin askeleen lähemmäs Lokkimieltä ja tuijotin häntä sininen tuli silmissäni leiskuen. ”Jos aiot rangaista Varjoliekkiä tyhjästä ja täysin perusteetta, voit rangaista minuakin samalla vaivalla. Ole hyvä, Lokkimieli, sammuta palava uteliaisuuteni, mitä saan tästä hyvästä.”
Tiedostin täysin, kuinka heikoilla jäillä kuljinkaan, kuinka kokeilin, miten pitkälle onneni kantoi. Minua vain raivostutti niin suunnattomasti, etten kyennyt – tai kerrassaan halunnut – hillitä itseäni. Puhuttuani Lokkimielelle jäätävällä ja rauhallisella äänellä, jäin odottamaan hänen vastaustaan viiksenkään värähtämättä. Saatoin hyvin uskoa, ettei Kuolonklaanille ollut mitään väliä, oliko rangaistukselle todellisia perusteita, he olivat niin käsittämättömän kieroja ja julmia. He vain halusivat näyttää meille eloklaanilaisille, kuka täällä oli vallassa.
Oli miten oli, en aikonut antaa Varjoliekin kärsiä huvin vuoksi annettua rangaistustaan yksin. En välittänyt seurauksista, olisivat ne mitä hyvänsä, mutta minun kumppaniani ei kohdeltu noin ilman että laittaisin vastaan. Kärsisin sen hänen kanssaan ihan yhtä turhan takia, vaikka maineeni Eloklaanin soturina menisi siinä samassa. Varjoliekki oli tärkempi.
//Lokki?
