Sadeturkki
Kirjoittaja: Pyry
”Yritän vain suunnitella, miten saamme kottaraisen pudotettua puusta”, selitti Varjoliekki silmissään merkityksellinen kipinä, jota en ollut ennen nähnyt.
Annoin pehmeän hymyn levitä kasvoilleni, kun tutkin hänen harmahtavia silmiään. Sydämeni valtasi lämpö ymmärrettyäni, että Varjoliekki halusi jollakin tavalla kostaa Lokkimielelle sen, miten minua oli rangaistukseni aikana kohdeltu. Toisaalta minua myös hirvitti ajatus siitä, mitä vastatoimia Lokkimieli saattaisi keksiä ja toteuttaa, mikäli emme Varjoliekin kanssa olisi tarpeeksi ovelia.
”Se voi olla hankalampaa kuin luulisi”, mau’uin ja toivoin Varjoliekin tajuavan huoleni, ”mutta kyllä kai kottaraisenkin nappaaminen onnistuu, kun oraviakin on saatu. Nekin ovat yllättävän nokkelia…”
Annoin katseeni käväistä Lokkimielessä, joka jälleen kerran ahmi ateriaansa ikään kuin ei olisi syönyt mitään kahteen kuuhun – tai kahteen päivään… Häntäni pyyhkäisi maata, kun epämukava tunne valtasi minut muistaessani kärsimäni rangaistuksen. Vatsani ja kehoni tuntui olevan yhä sitä mieltä, kuin en olisi syönyt senkään jälkeen, vaikka Varjoliekki oli kovasti huolehtinutkin siitä, että saisin syödäkseni joka päivä jotakin – hän oli tänään tuonut meille jäniksenkin yhteiseksi syötäväksi. Mutta, ikään kuin vatsani olisi sen kahden päivän aikana jo tottunut siihen, että se ei saisi ravintoa, sillä yhä edelleen syödessäni minusta tuntui, kuin se jotenkin vastustaisi syömistä. Siitä huolimatta yritin syödä enemmän kuin mikä minusta tuntui tarpeelliselta koska tiedostin, että vain se saisi minut takaisin kuntoon. En myöskään halunnut Varjoliekin huolehtivan minusta liikaa. Vaistosin nimittäin, että häntä helpotti nähdä, kun söin. Minä kyllä ymmärsin häntä; jos kolli itse olisi kärsinyt minun laillani, olisin itse ihan samanlainen ja vahtisin, että hän söisi kunnolla.
Asetuin kyljelleni hänen vierelleen ja soin lihasteni rentoutua. Ne tuntuivat yhä voimattomilta. Käpäliä kihelmöi kuin olisin vastikään juossut jäniksen perässä koko päivän. Kahden päivän unettomuuskin tuntui veloittavan yhä voimiani, vaikka siitä oli kulunut useampi päivä. Siispä annoin kehoni levätä. Se ansaitsi sen.
”Kerro minulle, jos keksit jonkin hyvän idean lintujen saalistukseen”, kehotin ja katselin Varjoliekkiä raotetuin silmin pieni hymy kasvoillani. ”Minäkin yritän keksiä jotakin.”
//Varjo?
