Säihkepentu
Kirjoittaja: Ampiainen
Roikun ilmassa silmät ummessa, ummessa kuten pennuilla yleensä syntymän jälkeen olivatkin. En tuntenut tassujeni alla mitään.. Oliko niiden alla edes tarkoitus olla mitään? Yhtäkkisesti kuitenkin päädyin koskettamaan johonkin, minut oli laitettu kiinni johonkin pehmeään ja lämpimään.. Ehkä se oli emo? Miukaisin kovaan ääneen ja aloin sitten pian imeä maitoa. Kun sain kylläkseni maidosta, Käperyin lämpimään turkkiin vieressäni haukotelin pienesti ja torkahdin tuhisten.
Makoilin maassa silmät tiukasti ummessa kuten ne olivat olleet aina ennenkin.. Mutta oliko kuitenkin mahdollista siltikin avatakin ne? Olin kuullut jotain siihen suuntaan että muut näkivät.. Tai ainakin jotain siihen suuntaan. Emo ei ollut äänien joukossa ikinä, olin varma siitä. Kuuntelin kuitenkin uteliaana ääniä mutta en kuullut sieltä mitään mikä olisi kiinnostanut minua. Ajattelin että nyt olisi varmasti aika avata silmäni.. Jos siis osaisin. Räpäytinkin silmäni nopeasti auki mutta aloin sitten oitis räpytellä niitä kirkkaudessa. Vilkuilin uteliaana ympärilleni kunnes huomasin vierelläni harmaanruskean kollin, hän oli varmaan veljenni jänöpentu. Nousin hitaasti seisomaan heiveröisin käpälin, yritin kipittää kohti isokokkoista orannsia tabby-kuvioista kissaa mutta kompastuin omiin käpäliini ja tömähdin maahan kuonolleni inahtaen. Nousin nopeasti istumaan ja tuijottin kissaa edessäni joka oli kääntynyt minua päin siniharmaat silmät viiruussa.
”Mikä tyhmä karvapallo”, kolli murahti, kolli nousi seisomaan vennytelen ja tassuti ylväästi kohti uloskäynti tunnelia. Kallistin päätäni pienesti mutta kohautin kuitenkin vain lapojani ja kipitän takaisin veljeni luo, ja huomasin vasta nyt suuren naaraskissan joka nukkui jänöpennun vierellä, oliko tuo emo? Ei varmaan. Kohautin kuitenkin lapojani ja kipitin jänöpentuun kiinni, käperyin tämän pehmeään turkkiin haukotelen. Laskin pääni kuonolleni ja suljin silmäni nukahtaen nopeasti.
Tassutan uteliaana ulos pesästä jänöpentu perässäni, olin ensimmäisen kerran ulkona veljeni kanssa! Vilkuilin ympärilleni silmät suurina ja innokkaina, kun laskin katseeni alas ja näin maassa kaunista ja kimmeltävää valkoista ainetta, se oli varmaan lunta.
”Jänöpentu leikitään piilosta!” vinkaisee innokaana. Jänöpentu nyökkää hymyillen.
”Minä haluan etsiä ensin, mene sinä siis piiloon!” kehrää. Käännyn kohti pentutarhaa ja tassutan aivan kiinni pesän seinään ja suljin silmäni.
”Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi..” mauun mutta lopetan lauseen kesken.
”Mitäs sinä täällä teet? Itketkö emosi perään? Vai mitä sinä teet?”, kuulin tutun äänen, se oli loimupentu.
”Hei! En minä mitään itke! Minä lasken kymmeneen koska leikin jänöpennun kanssa piilosta!” ärähdän. Loimupentu sirristeli silmiään huvituneena.
”No mikset itse mene piiloon?” kolli murahtaa ilkikurisesti. Huomaan yllätäen kollin takana suuren ruskean naaraan, tämä oli siskoni syreenisumu! Hän varmaankin pelastaa minut. Syreenisumu asteli loimupennun taakse.
”Hei, mitäs te teette?” naaras kehrää uteliaana. Pörhistelin karvojani.
”Minä leikin piilosta jänöpennun kanssa!” miukuu. Loimupentu räpäyttää silmiään.
”Hän ei anna minun leikkiä heidän kanssaan!” kolli valittaa. ”Mutta mitä väliä! En minä muutenkaan olisi halunnut leikkiä pikkupentujen leikkejä! Minusta olisi pitänyt tulla jo oppilas! Osaan saalistaa! Voin todistaa sen!” kolli huudahtaa. Syreenisumu pyöritteli silmiään mutta kääntyy sitten pois päin ja tassuttaa matkoihinsa.
”Ethän sinä koskaan pyytänyt lupaa tulla mukaan! Sitä paitsi et voi tulla keskenkaiken mukaan! Jos todella haluat leikkiä niin voisit ihan hyvin odottaa että edes löydän jänöpennun!” tuhahdan ja tassutan nenä pystyssä etsimään jänöpentua, yhtäkkiä kuitenkin tunnen jotain päälläni ja älähdän. Käänsin närkästyneenä katseeni loimupentuun, kolli oli juuri loikkanut niskaani! Aloin rimpuila pois kollin alta mutta tämä kuitenkin työntää kuononi lumeen naurahtaen. Rimpuilin pelokaana sillä en saanut henkeä kuono lumessa. Minulla oli kauhea kylmä kuononi alueella, minua pelotti kauheasti.. En saanut henkeä! Ei lumenalta saa henkeä.. En kyllä myöskään nähnyt mitään muuta kuin valkoista. Lopulta tunsin kuinka paino päältäni katosi, nousin nopeasti pystyyn ja otin syvään henkeä.. Loimupentu oli yrittänyt juuri tukehduttaa minut! Olin aivan varma! Saattaisin jopa vilustua hiirenaivon takia. Loikkin nopeasti pois päin etsimään jänöpentua, löysinkin kollin nopeasti oppilaiden pesän takaa.
”Löysinpäs sinut! Tehdään nyt kuitenkin joka tapauksessa jotain muuta!” kehrään. Loikkin nopeasti jänöpentu perässäni kohti aukeaa.
”Leikitään tappelua!” hihkaisen ja loikkaan jänöpennun niskaan. Kynnet tiukasti sisällä. Jänöpentu ulahti hämmästyneenä ja aloimme sitten pyöria ympäri ja ympäri. Yllätäen tajusin olevani jänöpennun ala avutomana joten valahdin veltoksi. Jänöpentu hyppäsi pois päältäni mutta ennenkuin hän ehti edes tajuta niin olin jo hyppänyt veljeni niskaan innosta hihkuen.
”Minä voitin!”, kehrään. Jänöpentu tuijotti minua edelleen pöllämystyneenä.
”Niin voitit! Sinä päihitit minut!” veli kehräsi myöntävästi.
”Hei, nyt on teidän päiväunien aika!” kuulin kimalaistoiveen äänen. Loikkaan nopeasti veljeni päältä pois ja kipitin kimalaistoiveen luokse, loikin nopeasti kyllä hänen ohitseen miltei huomaamatta naarasta mutta kuitenkin pysähdyin tervehtimään kohteliaasti naarasta mutta sitten loikin maakualusillemme käperyin maahan ja suljin silmäni.
Räväytin silmäni nopeasti auki ja nousin seisomaan. En ollut enään pesässä turvassa. Käperyin hetkessä täristen maahan silmät visusti kiinni. Kuitenkin yllätäen kuulin ihanan tutun äänen ja aukuisin ne. Näin edessä naaraskissan joka kuulosti ja tuoksui aivan emoltani. Nousin seisomaan ja katselin uteliaana naarasta.. Hetkinen ei hän voinut olla emo olin kuullut emoa kutsutavan ruskeaksi mutta tämä kissa oli.. Oli.. Suurikokoinen tummanoranssi tabbykuvioinen kissa Jolla on suuret siniharmaat silmät ja valkoiset sukat etutassuissaan.. Olin kuullut myös että emon silmät olivat vihreät.. Ja että hänellä ei ole valkoisia yksityiskohtia.. Peräänyin nopeasti sähisten hahmolle.. Tuo ei ollut emo! Ei edes lähellä! Tuo ei edes ollut naaras.. Tuo.. tuo.. Oli loimupentu! Sähisin karvat pystyssä kollille joka kauhukseni työnsi kyntensä esiin ja esitteli niitä minulle hampaat irvessä. Peräänyin kauhuissani kunnes yllättäen en kyennyt enään liikahtamaankaan. Suurikokoinen kissa alkoi hämmästyksekseni suurentua kunnes hän yllätäen oli niin suuri että olisi voinut liiskata minut, tuijotin epätoivoisena kollia joka nosti käpälänsä ja läimäytti sen salamaakin nopeammin päälleni. Räväytin silmäni nopeasti auki ja aloin uikuttaa kuin juuri syntynyt pentu. Kimalaistoive vierelläni ei liikahtanutkaan.. Lopetin nopeasti uikutuksen sillä en halunnut kenenkään näkevän minua sellaisena pienenä räpäleenä. Työnsin hitaasti kynteni esiin ja raastoin allani olevia sammalia rauhoituakseni mutta kun se ei auttanut päädyin jolkottamaan ulos pesästä tutkimaan leiriä vähän itsekseni, leikisin sitten jänöpennun kanssa kunhan hän heräisi!
*Hän on aivan mahtava veli ja keksii välillä ihan hyviä leikki ideoita mutta välillä ne eivät ole oikein mistään kotoisin.. Kuten ei itse asiassa aina minunkaan ideani!* ajattelin ja siirrään pahan unen taka-alalle. Loikin uteliaana kohti erästä kaunista valkokirjo-kilpikonna kuvioista naarasta joka siirteli tassullaan edessään lojuvaa pientä hiirtä ilmeisesti halutomana syömään.
”Hei! Mikä sinun nimesi on? Kuka on sinun mestarisi? Voitko esitellä minulle leiriä? Tai näyttää jotain taisteluliikkeitä? Tai leikkiä kanssani!” vinkuu innokkaasti. Naaras käänsi hämillään keltavihreät silmänsä minuun.
”Ai hei säihkepentu? Olihan se sinun nimesi? Ja minun nimeni on vienotassu, mestarini on leimusilmä klaanin parantaja, ja voin toki esitellä leiriä sinulle jos todella haluat!” naaras maukuu kehräten hiljaisella äänellä. ”Ja ei en esittele sinulle taiteluliikkeitä sillä en osaa niitä sillä uskolintu ei ehtinyt opettaa minulle niitä paljoa-”, naaras aloittaa mutta keskeytän.
”Parantaja? Oletko sinä parantajaoppilas! Kuinka siistiä! Kuka on muuten uskolintu? Ja ymmärrän hyvin miksi et halua opettaa minulle taisteluliikeitä!”, vinkuu innokaana ja loikkii ylös alas.
”Uskolintu oli mestarini kun olin soturioppilas”, Vienotassu kehrää. ”Ja voin kyllä leikkiä kanssasi mutta oletan että sinä haluat ensin että esittelen sinulle leiriä vai mitä? Sitten voimme leikkiä jos vielä ehdin”, naaras maukuu silmät loistaen vitsikkäästi. Naaras tuntui mukavalta. Vienotassu nosti hiiren suuhunsa ja tassuti tuoresaalis kasalle pudotaen sen sinne ilmeisesti takasin. Pian naaras olikin jo takaisin vierelläni. Naaras laski häntänsä kyljelleni silmät iloisesti loistaen mutta veti sen sitten kehräten pois. Seurasin pomppien innokkaana naaraan perässä. Pysähdyimme nopeasti kun naaras esitteli lyhyesti klaaninvanhimpien pesän, soturien pesän, oppilaiden pesän, parantajien pesän -joka oli myös hänen oma pesänsä! Hän esitteli myös viimeisenä päälikkön pesän ja paikan jolla mesitähti seisoo silloin kun pitää klaanikokousta. Ajattelin mielessäni päällikkön huutamassa kutsuhuudon jonka naaras oli myös kertonut, näin myös kuinka tämä nimitti minut ja jänöpennun oppilaiksi! Nostin häntäni pystyyn pelkästä ajatuksesta. Tallustelen innokkaasti pientä ympyrää ja mietin millaistakohan oli olla päällikkö. Pysähdyin lopulta ja siirsin katseeni kohti vienotassua.
”Leikitään nyt hippaa!” vinkuu. ”Hippa!” lisään hihkuen ja lähden nopeasti karkuun naarasta. Kuitenkin yllätyksekseni vienotassu sai minut nopeammin kuin olin ajatellut kiinni. Jarrutin mahdollisimman nopeasti silmät viirussa ja käänähdin salaman-nopeasti ympäri lähtien jahtamaan vienotassua joka oli kuitenkin auttamatoman nopea minuun verrattuna! Juoksin parhaani mukaan eteenpäin mutta lopulta pysähdyin älähdyksen saattelemana.
”Epäreilua! Sinä olet minua paljon nopeampi!” ulisee silmät suurina ärtymyksestä. ”Minä haluan olla hyvä soturi mutta eihän minusta voi tulla mitään soturia jos en saa edes yhtä oppilasta kiinni!” marisee ja marsii suuttuksissaan pentutarhan reunalle silmät viirussa. Kökötin siinä jonkin aikaa mutta en jaksanut siinä murjottaa kauaa vaan lampsin etsimään vienotassua kunnes parantajan pesään kurkistusken jälkeen huomasin naaraan mutta naaraan ilmeisesti kiireiseksi päätymisen jäljiltä loikin pentutarhalle ja ajattelin nyt leikiä jänöpennun kanssa, vaikka veli ei olisikaan ehkä hereillä niin nyt hänen olisi aika herätä! Loikin nopeasti sisään pentutarhaan ja huomasin jänöpennun edelleen torkumassa. Kipitin määrätietoisesti veljeni luo ja loikkasin tämän päälle.
”Herätys unikeko! Leikitään!” vinkuu veljelleen. Jänöpentu säpsähtää hereille.
”Sopii!” jänöpentu myöntyi unenpöpperöisenä.
”Menkää ulos leikkimään”, kimalaistoive mutisee unisena. Loikkaan nopeasti pois jänöpennun päältä ja tassutan ulos pesästä. Heti kun olemme tarpeeksi kaukana pesästä niin käänähdän nopeasti jänöpentua päin.
”Mitä leikitään?” kysyn silmät loistaen. Jänöpentu näyti hetken mieteliäältä kunnes ehdotti leikkiä.
”Leikitäänkö piilosta tai hippaa?”, jänöpentu ehdottaa. Kohautan lapojani melko välinpitämätömästi. Työnsin kynteni syvälle lumeen.
”Selvä, minä menen ensin piiloon”, mauun hymyillen ja loikin matkoihini etsimään piilopaikkaa. Yllätyksekseni huomasin loimupennun joka oli kaivamassa kuopaa maahan. Tassutin uteliaana kollin luo.
”Mitä sinä teet?” kysyn hämilläni.
”Kuopaa jota voin näyttää kuinka vahva olen” kolli tuhahtaa. Hiivin lähemmäs ja yllätyksekseni loimupentu perääntyi pois päin luotani. Kuitenkin juuri kun ajoin kurkistaa kuopaan tunsin kuinka loimupentu töytäisi minua ja käpälät lähtivät altani joten putosin kuoppaan. Räpiköin nopeasti pystyyn ja käänsin katseeni loimupentuun joka virnisteli.
”Nyt on yksi heikko kissa poissa pelistä” kolli naurahtaa ja potkaisee niskaani vähän lunta. Murahdan ja hyppään ylös päin mutta kun sain otteen lumesta niin sain vain vähän lunta romahtamaan minun mukanani kuopan pohjalle. Murahdan ja yritän uudestaan mutta joka kerta päädyin taas putoamaan kunnes alkoi sataa lunta. Säikähdin syvästi sillä minähän saataisin peityä lumeen! Katselin tassujani tai no ne olivat kylmät ja lumen alla. En saanut niitä ylöskään, tai sain hetken ponnisteltuani oikean etutassun. Kuulin yllätäen hämmentyneen ulahduksen ja heti perään vähän järkyttyneen äänähdyksen.
”Mitä sinä siellä teet säihkepentu?” kuulin yllätyksekseni jänöpennun huolestuneen äänen. Nostin katseeni jänöpentuun ja aloin kompuroida nopeasti pystyyn ja pääsin mukavammin saaden tassuni irti lumesta.
”Öö.. Lumi peti altani” mauun nolona. Jänöpentu katseli minua silmät suurina ja pelokkaina. Veli ojenisi käpäläänsä minua kohden, napasin sitä kuitenkin itse hellästi hampaillani sillä muuten en olisi saanut otetta kunnolla. Jänöpentu veti minut ylös kuopasta.
”Kiitos jänöpentu! Lumi on vaarallista.. Siihenhän voi oikeasti hukkua!” tuhahtaa. Jänöpentu nyökkää.
”Sinun pitäisi mennä parantajien pesään tarkastettavaksi” veli kehottaa. Nyökkään hymyillen ja kipitän kohti parantajien pesää. Kun työnnyn sisään pesään niin ensimmäinen kissa jonka huomaan oli kaunis pulskahko kilpikonna-kuvioinen naaras kissa. Hiivin hiljaa naarasta kohden, en ollut koskaan ennen nähnyt leimusilmää joten oliko tuo kilpikonna kuvioinen kissa hän? En usko. Naaras aukaisi vihreät silmänsä ja ähkäisi. Säpsähdin kun naaras nousi istumaan hennosti ja katsahtii minua.
”Hei pikkuinen! Sinähän olet säihkepentu sypressikuiskeen pentu” naaras kehrää. ”Minä olen lehtomyrsky emosi ystävä”, jatkaa naaras. Nyökkään mieteliäänö mutta huomaan sitten yllätyksekseni vienotassun.
”Hei vienotassu!” vinkuu ja koikelehtii naaraan luo.
”Jänöpentu kehoti minua tulemaan tänne tarkistettavaksi sillä putosin lumikuopaan ja kökötin siellä jonkin aikaa pääsemmätä ylös” miuun. Vienotassu katsoo minua hetken järkytyneenä mutta alkaa sitten tutkia minua. Hetken kuluttua naaras lopeti.
”Ei sinussa mitään vikaa ole, sinun kuitenkin kannattaisi levätä vähän aikaa pentutarhassa. Lupaan pyytää korppisiipeä järjestämään soturit luomaan lumet aukion reunoille” vienotassu kehottaa. Nyökkään ja kipitän ulos pentutarhasta. Kuitenkin hidastan vähän ennen kuin työnnyn sisään pentutarhaan. Torkahdan miltei heti päästyäni maakulle.
Aukaisen silmäni ja tajuan olevani taas siinä lumikuopassa. Huomaan loimupennun ylempänä tassun alla valtava kasa lunta. Yritän perääntyä mutta en pysty liikkumaan. Katson tyrmistyneenä ja pelokkaana kuinka suurikokoinen kolli tuijottaa minua silmät viirussa.
”Sinä olet heikko! Ei sinun olisi pitänyt selvittä sieltä lumikuopasta pois.. Nyt minä.. Nyt minä pidän huolta että sinä oikeasti kuolet!” kolli murahtaa ja työntää lumet kuoppaan. Jähmettyn kauhusta ja tuijottan kuinka lumi putosi hitaasti minua päin. Käännyin nopeasti ympäri ja tajusin että siellä oli pieni käytävä. Lähdin juoksemaan pelosta ulisten ja kun käänähdän katsomaan taakseni näen lumen sortuvan kauheaa vauhtia takanapäin. Käännyin silmät suurina pelosta ja juoksen yhä vain kovempaa ja kovempaa mutta tuntui kuin lumiluola olisi loputon. Kuitenkin lopulta törmäsin lumeen ja tajusin että ei siinä mitään ulos-pääsytietä koskaan ollut. Käännyin nielaisten katsomaan sortuvaa lunta ja suljin silmäni pelosta täristen. Aukaisin vielä kerran silmäni ennen kuin lumi romahti niskaani ja kaikki pimeni..
Räväytin silmäni kauhusta ulisevana karvapallona mutta hiljenin nopeasti sillä kimalaistoive rauhoitteli minua lempein kielenvedoin. Rauhoituin nopeasti ja aloin kehrämään rauhallisesti. Oli aurinkohuippu joten päätin lähteä loikkien ulos pesästä. Kun pääsin lopulta irti kimalaistoiveesta niin lähdin nopeasti ulos pesästä ja ensimmäinen kissa jonka näin oli sädesäihke veljeni! Loikin eteenpäin mutta tunsin yllättäen vähän huimaavan olon mutta en välittänyt. Loikin veljen luo silmät ilosta loistaen mutta vähän lasituneina.
”Hei, Sädesäihke!” vinkaisen veljelleni.
”Ai, hei säihkepentu! Miten menee? Onko sinulla mennyt hyvin? Onko kaikki okei?” sädesäihke kehräsi. Nyökkytelin vaikka tunsin kuinka kumma huimaava tunne vain voimistui.
”Voidaanko leikkiä jotain! Vaikka.. Öö hippaa!” miuun innokaana veljelleni. Sädesäihke nyökkää iloisena.
”Hippa!” hihkun ja lähden koikkelehtimaan pois päin isoveljestä. Isoveli loikki innokaana perääni ja saikin minut alta aikayksikön kiinni. En ollut kuitenkaan miltei edes juossut! Se se oli kummallista. Yleensä juoksin niin nopeasti kuin pystyin. Lähdin hitaasseen ja vaivalloisseen juoksuun veljen perään mutta jään sitten lopulta matkanvarrelle pienen vinkaisun saattelemana. Näin kuinka sädesäihke pysähtyi ja käänähti ympäri hämmästyneenä. Pimeys oli valtamassa mieltäni.. Mikä minulla nyt oli? En ollut koskaan ennen tuntenut tälläistä tunnetta! Minua huimasi kamalasti mutten tiennyt miksi. Yritin nostaa käpälääni mutta en jaksanut. Huimaava tunne oli valtava.. En jaksanut tappela pimeyttä vastaan.. Mutta eikö luovuttaminen tarkoittaisi vain kuolemaa? En halunnut kuolla..! Pimeys kuitenkin valtaisi minut nopeammin kuin ehdin hiirtä-sanoa.
Aukaisin silmäni hennosti auki ja uikutin pienesti.
”Tähtiklaanin kiitos, että heräsit. Sattuuko sinuun?” kuulin yllätäen isoveljeni äänen.
”E-ei.. Minua vain huimaa vähän..” miuun silmät lasittuneina.
”Ei hätää. Älä pelkää. Leimusilmä auttaa sinut kuntoon. Kohta ei enää huimaa, lupaan sen” veli vaakuutteli. rauhoituin hitusen.
”En löydä sinusta mitään vikaa, mutta voisit kuitenkin levätä vähän aikaa”, parantaja kehotti. ”Ja veljesi voisi tuoda sinulle vaikka jotain riistaa” kuulin vienotassun kehräävään. Suuni kaartui pakostakin hymyyn. Minä en kuollut, minusta välittettiin paljon. Mutta miksi näin oli tapahtunut? Sädesäihke nyökkää parantajaoppilaalle ja käy nopeasti tuoresaaliskasalla kun parantajat pysyvät vierelläni. Yhtäkkiä haistoin hiiren kutkutavan tuoksun. Nousin hitaasti istumaan kumartuen heti perään hitaanloisesti popsimaan pientä otusta. Pureskelin hetkisen ja tunsin yllätyksekseni kuinka huimaavaa tunne tuntui poistuavan.
”Tuo oli hyvää! Eikä minua enään huimaa! Haluan jatkaa leikkimistä!” miuun innokaana.
”Ei nyt sinun pitäisi levättä vähän aikaa, voit leikkiä sädesäihkeen, jänöpennun tai jonkun muun kanssa myöhemmin”, leimusilmä maukuu. Sädesäihke katsoo minua sen näköisenä että ei ymmärtänyt mistään mitään.
”Mutta mikä häntä vaivasi?” veli uteli parantajalta. Vienotassu siirteli tassujaan mestarinsa ja nuoren soturin takana. Räpyttelin silmäni uteliaana kuulemaan itsekin.
”En osaa sanoa”, kolli maukuu. Silmäni suurenivat suuriksi, oliko minussa jokin vikana? Eikö minusta tulisikaan soturia?
”Onko minussa jotain vikana?? Eikö minusta voikkaan tulla soturia!” uikutan.
”Ei sinussa mitään vikaa ole”, sädesäihke vaakutteli silmät suurina ja pelokkaan näköisinä. Vienotassu tassuti minun luokseni lempeästi hymyillen.
”Milloin viimeksi sinä söit pikkuinen?” kaunis naaras kysyi silmät loistaen uteliaisuudesta.
”E-en minä tiedä.. Ehkä aamulla? Jos tarkoitat ennen kuin sädesäihke toi tuon hiiren.. Ehkä minä en ollenkaan syönyt on sekin mahdollista..” miuun. Vienotassun silmät välähtivät mietteliäästi ja tämä siirtyi katsomaan mestariaan sen näköisenä että pyysi lupaa kertoa asiansa. Luimistin korviani pelokkaasti.. Naaras oli varmasti sitä mieltä että minussa oli jokin vikana. Leimusilmä kohautti lapojaan mutta nyökkäsi sitten oppilaalleen. Vienotassu käänsi katseensa taas minuun.
”Uskon että se liittyy jotenkin nälkään, ehkä se tapahtuu silloin kun sinulla on nälkä? Ehkä se on varoitus tai jotain”, vienotassu maukui mietteliäänä. Säpsähdän, minussa siis oli jotain vikana! Ja tuohohan saattaa olla jopa kohtalokasta.. Ehkä.. No sentään minä osaan nyt kun seuraavan kerran huimaa niin syödä jotain riistaa! Ja jos se ei auta niin käyn parantjien luona.
”Noniin vienotassu mennään meillä on tehtävää pesässä, sädesäihke veisitkö sisaresi lepäämään?” leimusilmä patisteli. Sädesäihke nyökkäsi ja nosti minut pitäen lujasti mutta sattutamata kiinni niskanahastani.roikuin hetken avuttomana veljen otteessa kunnes tämä pudoti minut maakualusilleni. Käperyin lähemmäs kimalaistoivetta ja suljin silmäni. Torkahdin yllättävän nopeasti.
Heräsin yllätäen pienellä aukiolla joka näytti siltä kuin se olisi tehty riistasta. Yllätyksekseni saalit alkoivat putoilla ihmeelistä vauhtia alas johonkin mustaan sumuun. Peräännyin silmät suurina ja pellokkaina ja huomasin yhden puun, se oli tavallinen puu. Juoksin nopeasti puun luo ja työnsin kyntteni siihen ja kipusin hiirenmittan ylemmäs kuin olin äsken ollut mutta otteeni lipsahti nopeasti ja putoisin, tajusin että saaliseläimet olivat ehtineet pudota sumuun ennen minua. en minä muutenkaan osannut kiivetä puihin… Ehkä siksi lipsahdin? Yhtäkkiä tunsin olevani sumun keskellä. Ja yllätykseni en saanut henkeä.. Ihan kuin olisin ollut.. vedessä? Nousin nopeasti oikein päin vedessä jonka jälkeen lähdin polskkimaan sulavasti ylös päin kohti pintaa. Kuitenkaan aivan kuin pintaa ei olisi koskaan ollutkaan? Miksi? Lopulta en jaksanut enään potkia tassuillani vaan luovutin. Uposin syvemmälle ja suljin silmäni.
*Sumu oli vettä mutta se imaisi pinnan pois.. Miksi se niin teki?* mietin. Aukaisin silmäni taas mutta näkemättä mitään. Yhtäkkiä vain kaikki ajatukseni pimenivät. Räväytin silmäni auki ja näen jänöpennun vierelläni silmät suurina.
”Säihkepentu sinä vikisit unissasi, näitkö pahaa unta?” veli miukuu.
”Näin, näin unta että putosin johonkin mustaan sumuun joka oli kuin vettä! Mutta sumu imaisi sen pinnan ja vaikka uin ja uin yhä vain en päässyt pinnalle.. Sitten minä vain luovutin ja hukuin siihen outoon sumuun”, miuun toivoen että veli ymmärtäisi.
”Älä pelkää, se oli vain unta. Minäkin olen nähnyt outoja unia, eivätkä ne koskaan tarkoita mitään. Anna vain asian olla ja muiston unesta huuhtoutua pois. Kun saat muuta tekemistä, tuskin edes muistat miksi olit niin peloissasi”, veli vastasi ymmärtäväisesti. Nousin nopeasti seisomaan.
”Meidänhän pitää sitten tehdä jotain! Mennään kinuamaan että sädesäihke esittelee meille taisteluliikeitä! Tulethan sitten mukaan? Haluan oppia niitä yhdessä sinun kanssasi!” miuun ihan intona.
”Voin tulla, mutta taisteluliikkeet eivät kyllä ole lemppareitani. Mutta jos se tekee sinut onnelliseksi, tulen tietysti mukaan”, veli maukui.
”Mennään sitten vain hetkeksi ja tehdään sen jälkeen jotain mikä on sinusta kivaa!” kehrään veljelleni.
”Minulle käy mikä vain, mikä miellyttää sinua, kunhan se ei haittaa muita kissoja”, vli vastaa. Kohautan hitusen lapojani ja lähden veli kannoillani etsimään sädesäihketä, löydänkin kollin yllätäen soturien pesän edustalla. Loikin nopeasti tämän luokse kehräten.
”Opeta meille taisteluliikeitä!” miuun veljelle.
”Hyvä on hetken voin mutta sitten minun pitää mennä partioon” veli vastaisi. ”Haluaisitteko oppia vaikkapa. Hyppää ja tarraudu liike”, veli ehdoti. Nyökkytelin innokaana ja työntelin kynsiäni sisään ja ulos malttamatomana.
”Liike on Hyvä teidän kaltaisillene pienille kissoille, jotka kohtaavat taistelussa suuren vastustajan. Loikkaa vastustajasi selkään ja tarraudu siihen paljastetuilla kynsillä. Olet nyt vastustajasi kynsien ulottumattomissa ja voit silti tehdä aikaan paljon vahinkoa. Muista hypätä pois jos vastustajasi yrittää kierähtää selälleen päällesi, Useampi oppilas voi voittaa suuren ja vaarallisen soturin käyttämällä tätä tekniikkaa, Hyppää ja tarraudu -isku on helpoin tehdä jos vastustajasi ei ole huomannut sinua ja on selin sinuun”, sädesäihke seliti ja esitteli samaan aikaan liikkeen parhaansa mukaan. Kallistin hitusen päätäni uteliaana ja loikin sitten veljen taakse ja loikasin tämän hännän kimppuun tehden juuri niinkuin veli oli näyttänyt tosin tämän hännälle sillä en päässyt tämän selkään. Sitten hyppäsin sulavasti alas ja sipsutin jänöpennun luo.
”Koita sinä nyt minuun! Olen sinua isompi mutten kauhean joten sinun pitäisi onnistua hyvin!” kehrään.
”En minä halua tapella sinua vastaan”, veli miukui.
*hän vain ylireagoi eihän tämä ole tappelua!* ajattelen.
”en halua satuttaa sinua edes vahingossa”, veli maukuu vielä.
”Älä viitsi! Et sinä minu voi sattuttaa! Sinunhan pitää vain pit kynnet sisällä! Jooko voitko?” anelen.
”Noo… hyvä on, mutta muista etten aio yrittää kamalan kovaa”, jänöpentu myöntyy lopulta.
”Jee!” hihkun ja valmistaudun. Jänöpentu loikasi päälleni ja teki liiken melko hyvin vaikka oli pudota pari kertaa selästäni, sitten kolli pomppasi pois selästäni.
”Menikö hyvin?” kysyn kääntäen katseeni veljeen.
”Tuo meni hyvin, mutta minun pitää kuitenkin nyt mennä partioon”, isoveli maukuu. Nyökkään ja kipitän kohti pentutarhaa. Minua väsytti joten päätin mennä nukkumaan. Heti kun olin sammalvuoteella maakullani niin suljin silmäni tiukasti kiinni ja toivoin että nukahtaisin nopeasti mutta se kesti kuitenkin hetken.
Noin puolisenkuuta myöhemmin kökötin toimettomana leirin reunalla, tai kökötin ainakin siihen asti että perhotassu niminen naarasoppilas oli tullut luokseni ja kysellyt ties mitä, olin ehtinyt vastata vain yhteen kysymykseen vain yhdellä sanalla.
”Joo leikitään vain! Leikitään vaikka hmm.. Sammalpalloa!” miuun innokaana ja lähdin hakemaan sammalta pentutarhalta ja tulinkin nopeasti takaisin oppilaan luokse. Pudotin sammalpallon naarasoppilaan eteen. Oppilas napasi sen suuhunsa ja viskasi sen parin hännänmittan päähän. Lähdin oitis sen perään ja palasinkin nopeasti oppilaan luokse. Jonkin aikaa tämän jälkeen tuotuani sammalpallon takaisin niin aloin miukua anovasti että tekisimme enemmin jotain muuta.
”Itse asiassa tämä on tylsää.. Opeta minulle enemmin taisteluliikeitä!” anon.
”Niin! Ja minä haluan tula myös mukaan! Minä voin näyttää kuinka hyvin osaan taistella! Ja miten täydellinen minun taktiikkani olen!” kuulleen loimupennun leuhkivan ääneen ja tunnen sitten kuinka tassut lähtevät alta lisä painon takia. Loimupentu oli siis ilmeisesti hyppänyt niskaani. Loimupentu työnteli kynsiään turkkiini niin että niistä ei tullut mitään haava naarmua tai mitään.. Minä vain tunsin kuinka kolli paineli teräviä kynsiään turkkiini. Katselin perhotassua sen näköisenä että haluaisin naaran tekevän jotain, Ja niin naaras tekikin.
”Loimupentu, pois säihkepennun päältä”, perhotassu kehottaa. Loimupentu tuhahtaa ja vetää kynnet sisään ennen kuin loikkaa pois päältäni.
”Hei, perhotassu! Tule meidän pitää mennä saalistusharjoituksiin!” kuulin perhotassun mestarin huutelevan. Oppilas lähti nopeasti pois.
”Noniin mennään sivuun!” loimupentu maukuu ja patistaa minua soturien pesän taakse. Kökötin hetken hölmistyneenä ennen kuin näin edessäni keppejä. Loimupentu patisteli minua niitä kohti. Juuri kun olin astumassa keppien päälle niin loikkasin niiden päälle. Pudoten kuoppaan jota en ollut huomannut keppien takia.
”Hei! Tämä ei ole kivaa!” ulahdan ja loikkaan pois, tällä kertaa kuoppa oli niin pieni että pystyin hyvin hyppämään ylös. Loimupentu kuitenkin hyppäsi oitis niskaani ja työnsi naamani taas lumeen kuten erään toisenkin kerran, tällä kertaa kolli myös työnsi kyntensä nahkaani. Rimpuilin kauhuissani tämän alla sillä en saanut henkeä. Kuitenkin kun olin jo epätoivoinen ja varma että kolli murhaisi minut niin valahdin veltoksi enkä saanut vieläkään henkeä. Yllätyksekseni kolli lopetti ja luikki tiehensä. Nostin kuononi nopeasti ylös lumesta ja tassutin pois pesän takaa ja ravistelin karvojani jota saisin lumet turkistani. Loimupentu ilmeisesti vihasi minua ja halusi tappaa minut.. Luikin nopeasti eteenpäin kohti tuoresaalis kasaa sillä tunsin yllätäen huimavaan tunteen. mutta kuitenkin törmäsin yllätyisekseni syreenisumuun.
”Hei, säihkepentu! Miten sinulla menee?”, naaras kysäsisi hymyillen lempeästi.
”Joo menee! Minä kuitenkin haluaisin nyt syödä jos sopii!” Miuun siskolle ja loikkin tämän ohi kohti tuoresaalis kasaa ja poimin sieltä pulskan hiiren ja aloin popsia. Hiiri oli nopeasti kaluttu ja huimaava olokin poissa joten luikin pentutarhaan. Torkahdin nopemmin kuin olin ajatellut sillä en ollut ajatellut nukkua ollenkaan vaan vain lepuutta silmiäni.
Aukaisin silmäni ja näin edessäni järkytyksekseni loimupennun, hän oli jäntevä ja vahva nuori kissa joka kuitenkin oli suurikokoisen soturin koossa.. Mutta kolli oli lääpeensä veressä! Huomasin myös mistä veri tuli, sitä valui edelleen valtoimenaan.. Minun perheen jäsenteni kuolleista ruumista! Loimupentu vilkaisi minua ja loikki tiehensä karvat edelleen veressä. Olin täysin järkyttynyt en kyennyt järkytykseltäni liikahtamaankaan. Yhtäkkiä verestä nousi kissan hahmoja, ne tassutivat minua kohden uhkaavasti. Kissat loikkasivat niskaani ulisten.
”Sinä teit tämän meille!” oudot verikissat ulisivat ja repivät minut kapaleiksi. Aukaisin silmäni nopeasti auki ja loikkaisin ilmaan karvat pystyssä ennen kuin edes tajusinkaan. Lähdin nopeasti ulos pesästä nopeammin kuin ehdin hiirtä sanoa.
*minä en halua nukkua enään ikinä jos minä näen koko ajan tuollaisia unia!* ajattelin. Kuitenkin törmäsin yllätyksekseni perhotassuun.
”Hei, säihkepentu, minne sinulla on noin kova kiire?” kyssäisi naaras.
”Minä juoksen karkuun painajaisia! Osaatko sinä auttaa??” miuun silmät suurina ja pelokkaina.
”En ikävä kyllä osaa taikka ehdi, minun pitää mennä rajapartiook hiilihampaan kanssa” naaras maukuu ja loikkii tiehensä. Jatkoin hetken pakokauhuista säntäilyäni kunnes törmään isääni aurinkoroihuun.
”Isä minua pelottaa!” ulisen.
”Mikä sinua pelottaa pikkuiseni?” isä kysyi huolestuneena.
”Näen koko ajan pelottavia painajaisia!” valitan. Aurinkoroihu rauhoittelee minua hetken.
”Voisin kertoa emostasi jos se auttaisi sinua?” aurinkoroihu ehdotii. En ollut varma autaisiko se vai saisiko se minulle vain pahemman mielen sillä ikävöin emoa aivan kauheasti.. Mikä hänet edes oli tappanut?
”Joo! Mutta mikä hänet edes oli tappanut?” kysyn huolissani.
”Hänen toinen takajalkansa oli rampautunut, eikä hän voinut olla sen takia soturi vaan muuti klaaninvanhimpien pesään.. Loppujen lopuksi se jalka hänet sitten tappoikin.. Se oli tulehtunut ja synnytys sai hänestä vielä heikkoman -en syytä sinua tai jänöpentua millään tavalla! Ja no se tulehdus sitten tapoi hänet..”, aurinkoroihu kertoi.
”Tuo.. Tuo on surullista.. Mutta Miksi te nimititte minut Säihkepennuksi?” kysyin uteliaana ja siirsin samalla keskustelun aiheen paremmalle kannalle.
”Me nimesimme sinut säihkepennuksi veljeis sädesäihkeen mukaan pikkuinen”, isä selitti. Kurtistin kulmiani.
”Mutta eikö minun nimeni olisi voinut olla yhtä hyvin sumupentu tai vaikka.. Öö mikä tahansa? Miksi valitsitte nimettä minut juuri veljen mukaan? Minä kyllä pidän nimestäni todella paljon!” kysyn.
”Koska olimme ja olemme edelleen niin ylpeitä sädesäihkeestä”, isä vastasi.
”Ettekö muka olleet ylpeitä syreenisumusta?” kysyin kurtistaen kulmiani. Aurinkoroihu katseli minua silmät lempeästi loistaen.
”Totta kai olemme, olemme ylpeitä myös sinusta ja jänöpennusta! Sekä kaikista menettetyistä pennuistamme”, Aurinkoroihu kehrää hiukan haikeana. Sirristelin hetken silmiäni ja ja painoin kynteni lumeen uteliaisuudesta.
”Kerro jokin tarina emosta! Kerro kerro!” anelen. Aurinkoroihu naurahtaa ja nyökkää.
”Hän oli ihana kumppani, ja hän oli mahtava emo pennuilleme.. Ja olisi ollut teillekin jos hän olisi saanut elää”, isä kertoi. Tuhahdan turhautuneena, tuonhan minä jo tiesin!
”Tiedän! Kerro minulle kuitenkin enemmin joku tarina sinusta ja emosta!” miuun. Isä nyökkyteli hymyillen ja näyti hetken mietivän mitä kertoisi.
”Kun tapasin emosi ensimmäisen kerran, hän oli vasta pentu ja minä olin jo oppilas”, isä kertoi. Ei minua heidän varhaiset ajat kiinnostaaneet! Halusin kuulla enemmän emon soturi ajasta! Kuitenkaan en sanonut mitään vaan tuijotin kiinteästi isääni sen näköisenä kuin minua olisi oikeasti kiinnostanut isän jutut.
”Kuitenkin hän rampautui taistelussa erään kuolonklaanin kissan toimesta..” isä jatkoi jatkamistaan.
”Ja meidän ensimmäistä pentuettame hän alkoi odottaa jo ennen kuin olimme kumppanukset, kuitenkin suruksemme molemmat heistä menehtyivät.. Saimme myös toisesta pentueesttame kaksi pentua: Syreenisumun ja Oravapennun.. Kuitenkin Oravapentu kuoli nukkuessaan.. Sädesäihke kuitenkin syntyi kolmanteen pentuesseen yksin.. Ja tehän tiedätte että veljenne karhupentu kuoli synnytyksessä? Emosi menetti myös ystävänsä, isähahmonsa hallavarjon”, isä kertoi silmät kiinni ja huomasin kuinka isä nyyhkäti pari kertaa lauseen aikana.
”Miksi elämässä pitää olla niin paljon mennetyksiä?”, kysyn sydän syrjällään.
”En tiedä pikkuinen”, isä maukui lempeästi mutta kääntyi nopeasti ympäri.
”Mutta nyt minun pitää mennä partioon ja sen jälkeen lupasin viedä Ropinatassun saalistamaan”, isä kehrää ennen kuin loikkii matkoihinsa. Jään hetkeksi katsomaan tämän perään mutta lähden sitten vain takaisin pentutarhaan. Ehkä minä nyt saisin unta? Ilman painajaisia? Toivottavasti sillä minua väsytti yhä vain enemmän. Työnnyin nopeasti sisään ja loikin maakualusilleni. Käperyin nopeasti maahan ja suljen silmäni. Torkahdan nopeasti ja alan nähdä painajaista.
Herään lumisaaressa joka leijui ilmassa ja oli kummakyllä rakennettu lumisaalistaa. Kurkistin alas saaresta ja näen järkyttyksekseni jätti loimupennun uimassa.. Uimassa.. Verimeressä! Yllätyksekseni lumisaalit alkoivat putoilla ja jouduin pakokauhun valtaan. Juoksen nopeasti suuren tammeen mutta kuten aijemassa unessanikin otteeni lipesi ja molskahdin verimereen. Kuitenkin räpiköin metallisen hajuisessa meressä ja pidän pääni pystyssä pinnalla kunnes järkytyksekeni jättiläis loimupentu loikki luokseni, pienentyen koko ajan joka loikalla kunnes oli noin oikeassa koossaan, yllätysekseni tämä käveli rennosti meren päällä ja näin kuinka verestä nousi joka askeleella verestä muovatuja kissoja jotka seurasivat loimupentua silmät viirussa. Räpiköin pakokauhuisena mutta en päässyt liikkelle vaan pysyin koko ajan paikoillani. Lopulta verikissat ja loimupentu hyökkäsivät ja työnsivät minut veren alle niin että koko kehoni oli pinnan alla mutta pääni oli syvimmällä. Räpytelin hetken silmiäni mutta näin vain verren punaa. Lopulta tukehduin vereen. Aukaisin täristen silmäni ja työnnän kynteni esiin.
”Tuo.. Tuo.. Oli kamalaa!” ulisen ja hyppään pystyyn. Luikin nopeasti ulos pesästä mutta törmään sitten syreenisumuun siskooni joka oli ilmeisesti tullut katsomaan minua ja jänöpentua.
”Ai hei, säihkepentu! Onko jokin hätänä?” sisko kysyy.
”Ei.. Minulla on vain kiire.. Kiire.. Klaaninvanhimpien pesään! Nokilintu lupasi kertoa minulle vanhoista klaaneista”, vinkaisen ja loikin siskon ohi, työnnyin klaaninvanhimpien pesään toivon että rauhoituisin.
”Hei! Voitekko kertoa minulle jonkin tarinan!” vinkaisen. Nokilintu nosti päätään ja vilkaisi minua.
”Voin minä sinulle jotain tehdä, jos sitten annat meidän sen jälkeen nukua sopiiko?” nokilintu maukuu väsyneesti.
”Joo!” miuun innokkaana.
”No niin, kerron sinulle nyt lyhyen tarinan, kerron sinulle vaikka klaanin alkuajoista”, vanha naaras maukui ja alkoi kertomaan. Istuuduin mukavasti ja laskin häntäni tassujeni päälle. Tapitin nokilintua uteliaana joka hetki kun tämä pääsi edemmäs kunnes lopulta tämä lopetti.
”No niin minä haluan nyt nukkua ja sinunkin olisi hyvä mennä nyt lepäämään, on jo myöhä”, naaras maukui. Nyökkäsin ja hiivin täristen ulos ja luikin pentutarhaan nukkumaan. Nukahdin nopeasti näkemättä unta.
Avasin silmäni ja katselin pentutarhan hämäriä seinämiä, ilmeisesti olin nukkunut aamun asti mutta siltikään aamu ei ilmeisesti ollut vielä pitkällä.Ehk aamupartio oli juuri lähdössä? Tai sitten ehkä oli jo lähtenyt? Pomppaan pystyynja päätän mennä leikkimään ulos vaikkapa perhotassun kanssa jos hän ehtisi! Halusin leikkiä nyt! Se olisi kivaa! Mutta ensin haluan syödä. Tunkeudun nopeasti pesästä ulos ja näen edessäni paljon lumikasoja! Nyt olisi hyvä hetki leikkiä leikkimielisiä leikkejä lumessa! Nostin korvani pystyyn kuullessani takaani veljeni unenpöpperöisen äänen.
”Säihkepentu mitä nyt?” veli kysyi unenpöpperöisenä.
”Olen menossa leikkimään lumeen, tule sinäkin!” miuun.
Hänen silmänsä kimmelsivät ihmetyksestä mutta hän kuitenkin nyökkyteli. Loikin nopeasti lähimpään lumikasaan ja ja yritän kaivautua siihen. Se oli niin ihmeellistä! Lunta johon ei hukku!
Jänöpentu hiipi varovaisesti lähemmäs.
”Sinähän vilustut!” veli miukuu. Lumikasa kyllä oli kylmä, mutta olin liian lumoutunut lumesta. Kuitenkin putkahdan nopeasti taas ulos lumikasasta turkki aivan lumessa.
silmäni kimmelsivät innosta ja huomasin veljenikin silmiä n kimmeltävän mutta niissä hohkais myös hivenen huolta. Kompuroin nopeasti ulos lumikasasta ja loikkaan veljen niskaan. Veli ähkäisi hämmästyksestä. Nousin kuitenkin nopeasti pois veljen päältä ja loikin toiselle lumikasalle jänöpentu aivan kannoilla.
”Kiivetään kilpaa lumikasan päälle!” vinkaisen ja huomaan kuinka jänöpentu alkaa kivutta samaan aikaan kun minä alan kivutta, tästä tulis tiukkatasto! Olin kuitenkin varma siitä että minä voittaisin! Mutta haluan että jänöpentu voittaa joten annan hänen myös voittaa Kipusin hitaasti eteenpäin ja päästän kollin ensimmäisenä huipulle. Kipuan heti kollin perässä kuitenkin huipulle, pakko myöntää että olimme samanveroisia kiipeilyssä! hengittin henkästyneenä kylmää ulkoilmaa, olin tajunnut vasta äsken kuinka kylmää se oli. Käänsin katseeni taaksepäin ja näin lumoavan näyn: auringonnousun! Mutta kun sain katseeni irti kauniista näytöstä niin tökkään jänöpentua jotta saan hänen huomionsa minuun.
”Jänöpentu, liuutaanko alas vai haluatko enemmin kivutta alas? Minä ainakin aijon sitten liukua!” ehdotan. Jänöpentu ei kuitenkaan vastannut sanoin vaan lähti liikkumaan alas, lähdin heti perään ja olimmekin nopeasti alhaalla.
”Tuo oli kivaa!” miuun. ”Mitä leikitään seuraavaksi?” kysyn jänöpennulta.
”Kissaa ja hiirtä!” veli kehrää.
”Minä olen sitten soturi!” miuun ja lähden jahtamaan jänöpentua joka oli lähtenyt oitis karkuun heti kun olin ilmoittanut olevani soturi. Veli oli yllätävän nopea.
”Hidasta! Olet liian nopea!” miuun. Veli hidasti hitusen ja sen ansiosta sain tämän nopeasti kiinni.
”Nyt sinä olet soturi!” hihkun ja lähden karkuun. Juoksen niin nopeasti kuin tassuista lähti. Kuitenkin jänöpentu oli nopea, paljon nopeampi kuin minä ja siitä syystä sai minut nopeasti kiinni. Kuitenkin heti kun hän sai minut kiinni niin lähdin yllätyksekseni kiepumaan kuperkeikkaa kunnes törmäsin jonkun kissan käpäliin.
”Hei säihkepentu! mitäs sinä teet?” kuulen syreenisumun kehräävän äänen sävyn.
”Leikin jänöpennun kanssa!” miuun ja kompuroin pystyyn.
”Täällä on kylmä, ehdotan että menisitte pesään leikkimään tai nukkumaan vielä hetkeksi, olen varma että myöhemmin on lämpimämpää” syreenisumu kehoti. Luikin nopeasti jänpennun luo ja lähdimme pentutarhalle. Pesään päästyämme veli käpertyi vielä nukkumaan mutta minua ei nukkutanut. Joten pysyttelin hereillä. Huomasin yllätäen loimupennun tassutamassa luokseni.
”Tule! Mennään leikkimään tappelua vähän sivummalle!” loimupentu kehotti. Mietin hetken mutta loppujen lopuksi myönnyin seuraaman kollia pesän reunalle.
”Noniin kääny selälesi!” loimupentu miukuu.
”Ei en halua!” murahdan. En halunnut että kolli kynsii minua riekaleiksi. Peräännyn kauemmas kollista kunnes pääsen sammalvuottelle jossa jänöpentu torkuik kiinni kimalaistoiveessa. Vilkaisin nopeasti veljeä ja käperyin tähän kiinni. Torkahdin nopeasti.
Heräsin nopeasti ja tajusin että jänöpentu oli jo lähtenyt. Nousin venyttelen hitaasti ja loikkin ulos pesästä. Löydän yllätäen perhotassun ja loikkin innosta vinkuen tämän luo.
”Leikitään! Leikitään perhopentu!” miuun. ”Leikitään soturia ja hiirtä!” vinkun. Perhopentu katseli minua hämillään mutta nyökkytteli hymyillen.
”Selvä Säihkepentu”, perhotassu kehrää.
”Sinä olet hiiri!” vinkaisen jja odotan että naaras pääsee pystyyn kohteliaasti, sitten naaras lähti karkuun naurahtaen. Lähdin nopeasti perään ja loikkaisin pitkän loikan, sain naaraan nopeasti kiinni loikkaammalla hänen niskaansa!
//perho :D?
KP-boosti käytössä
