Sielutassu
Kirjoittaja: Käärmis
Oppilaan elämä oli paras asia, mitä nuorelle kissalle saattoi tapahtua! Se tuntui näyttävän todelliset hyvät puolensa päivä päivältä vain uudelleen. Kartoitin jo mielessäni kaikkia niitä mahdollisia paikkoja, joita saattaisin löytää sitten soturiksi päästyäni, kun lähtisin tutkimusretkilleni! Kuitenkin aina, kun kerroin muille suunnitelmastani jättää klaanini edes muutamaksi kuuksi, jotta voisin tehdä retkiäni, sain vain toruvia katseita. Eikö kukaan ymmärtänyt, miten hienoa olisi lähteä seikkailuun?! Miten naurettavaa!
“Sielutassu, keskitytkö sinä yhtään?” Kortetuikkeen tiukka, mutta samaan aikaan kumman rauhallinen nauku herätti minut ajatusteni kuplasta. Katsoin häntä hölmistyneenä, joka taisi vastata mestarini kysymykseen. Ei minulla ollut aikaa keskittyä, kun täytyi ajatella!
“Lähdemme huomenna aikaisin Kärpästassun ja Kallahämyn seurassa taisteluharjoituksiin. Muista mennä nukkumaan tarpeeksi aikaisin, jotta jaksat herätä aamulla”, mestarini selitti minulle. Nyökkäsin hänelle. Selvä sitten. Laittaisin tämän tiedon muistiini. Ainakin toivottavasti, koska varmaankin löytäisin vielä jonkin keinon unohtaa sen, kun suunnittelisin taas tulevia tutkimusmatkojani.
Keskityin nyt siihen, mitä oli käpälillä. Rajapartio. Kortetuikke oli raahannut minut sinne Kiurutassun ja Aurinkoroihu kanssa sinne. Käärmekulta oli mielellään lähettänyt minut heidän kanssaan partioon ennemmin kuin Kärpästassun kanssa toiseen rajapartioon, johon olisin ennemmin halunnut. Mitäköhän naaras mahtoi tehdä? Halusin jo päästä juttelemaan hänen kanssaan! Kärpästassu oli niin hupsu kissa! Rakastin kuinka kummallinen hän oli, se kaikki jotenkin teki hänestä niin uniikin! Halusin löytää tien tämän ajatuksiin ja tunteisiin! Halusin olla se ainoa kissa, joka häntä *oikeasti* ymmärsi!
Tajusin, että ajatukseni olivat taas harhautuneet oikeasta tehtävästäni. Tähtiklaanin täden! Enkö saattanut sitten koota keskittymistäni edes pieneksi hetkeksi?! Tämä oli aivan naurettavaa!
“Kiurutassu! Oletko vielä oppinut pystylukkoa? Korpikaste näytti sen minulle ja se on aivan upea liike! Sillä voi viimeistellä taistelun! Siinä nouset takajaloille ja isket etutassuilla vastustajaa! Ja sitten, jos hän tekee saman sinulle sinä voit kaataa hänet allesi ja iskeä vatsaan! Se on kuulemma tosi voimakasta!” sepittelin toiselle naaraalle, kun harpoin hänet kiinni hänen vahvistaessaan rajamerkkiä hieman kauempana minusta.
“Kai minä olen siitä ainakin kuullut”, toinen oppilas mutisi miettiäänä ja vaikutti kaivelevan muististaan tietoa siitä oliko hän todella kuullut liikkeestä aikaisemmin.
“Haluatko kokeilla sitä nyt? En ole vielä päässyt kokeilemaan sitä aikaisemmin ikäisiini vastustajiin, kun opin sen vasta niin vasta Korpikasteelta!” ehdotin, mutta se tuntui saavan Kiurutassun vain vaivaantumaan.
“Meidän pitäisi kyllä keskittyä partiointiin”, hän naukaisi ja vilkaisi jo eteenpäin katoavaa Aurinkoroihua. Puhahdin leikkisästi ja loikin naaraan ympärillä samalla, kun hän lähti tassuttaamaan eteenpäin kiriäkseen kauemmas katoavan kellertävän soturin.
“Ei se haittaa! Voimme kokeilla ihan pikaisesti!” maanittelin. Tahdoin vain näyttää taitoni! Se olisi varmasti muutenkin vakuuttanut muut partion jäsenet! Oliko se todella liikaa pyydetty?!
“Ei nyt, ihan tosi”, Kiurutassu naukaisi ja yritti selkeästi olla välittämättä minusta. Huokaisin pitkään. Niinpä niin. Aina suuremmoinen seikkailia jäi muiden huomion ulkopuolelle. Ainoa huomio, jota hän tuntui saavan oli negatiiviset reaktiot hänen aikeisiinsa tutkia maailmaa – tietysti lukuunottamatta Kortettuikeen opetusta ja kaitsemista.
“Keskittykäähän olennaiseen. Meillä on vielä partio kesken”, mestarini ääni kuuluikin juuri takaamme. Hän hymyili meille hyväntuulisen oloisena ja kiristi sitten tahtiaan. Yritin pysytellä hänen vauhdissaan parhaani mukaan.
Aamuinen herätys tuntui rankalta. Ei siksi, etten olisi nukkunut tarpeeksi, vaan siksi, että en vain ollut aamu kissoja. Olisin mieluusti nukkunut joka päivä pitkään, jos olisin vain voinut. Mutta toki se olisi tarkoittanut, että en olisi saanut koko päivän aikaa tehdä seikkailuitani ja hauskoja asioita!
“Sielutassu, tulehan jo”, Kortetuike hoputti, kun löntystelin karvat edelleen sekaisin ulos pesästä. Aamuinen ilma tuntui vilpoisalta turkillani ja pörhistin sitä hieman. Huomasin, että Kärpästassu ei ollut vielä paikalla, joten voisin ottaa aikani puhdistaa turkkini nopeasti.
Ryhdyin siis siistimään turkkiani ja en lähes huomannut, kun ystäväni yllättäen ilmaantui vierelleni. Hymyilin hänelle ilahtuneena siitä, että sain hänet mukaani. Minusta en ollut päässyt viettämään aikaa hänen kanssaan tarpeeksi viime aikoina.
Seuraamme kuitenkin tunkeutui myös Pörriäistassu ja Käärmekulta, joiden tulo tuli minulle silkkana yllätyksenä. Kai en voinut paljoa panna vastaan, jos itse klaanin varapäällikkö oli se, joka pyysi tulla mukaan. Lisäksi, oppilaana sanani ei ollut tarpeeksi vahva muutenkaan väittämään vastaan. Ja toki, Pörriäistassun tullessa mukaan voisi myös harjoituksista tulla mielenkiintoisemmat.
Kipitin innoissani metsässä, kun lähestyimme nummea. Vilkuilin taas jatkuvasti ympärilleni ja haistelin jokaista puuta ja pensasta, joka näytti vähänkään eriltä kuin edellisillä kerroilla. Halusin tietää, jos metsässä oli mitään muutosta! Tunsin kuitenkin Kortetuikkeen sekä Käärmekullan polttavat katseet turkillani aina, kun harhauduin, joten yritin pysytellä matkassa niin hyvin kuin vain osasin.
Päästessämme nummelle järjestely jakautui sillä tavoin, että Kärpästassu ja Pörriästassu ottivat kamppailun ja minun täytyi auttaa heistä toista. Aluksi suunnitelma tuntui olevan sellainen, että Pörriäistassu ja minä asettuisimme Kärpästassua vastaan, mutta tietysti Käärmekulta ei pitänyt ajatuksesta. Eikö hän olisi voinut vähäsen hellittää? Ymmärsin, että hän välitti kyllä tyttärestään, mutta ei kukaan minunkaan kimpussa tuolla lailla ollut! Toki minun emoni oli kuollut, joten siinä oli sekin ero.
“Minä haluan hyökätä kenen vain kimppuun! Jos Pörriästassu on taitava, otan mielelläni haastetta! Tai he voivat käydä minunkin päälleni, jos se kelpaa paremmin!” ilmoitin. Halusin todella esitellä taitojani, joita Korpikaste oli minulle opettanut.
“Kokeillaan aluksi niin kuin Käärmekulta ehdotti ja vaihdetaan sitten toisin”, Kortetuike naukaisi. Nyökkäsin mestarilleni. Kai sekin kävi. Mikäs minä olin valittamaan.
“Asettukaahan asemiinne. Sielutassu, odota sinä vähän siinä kauempana, mutta tule Kärpästassun avuksi heti, kun häneen hyökätään, Pörriäistassu, pysy sinä siinä ja Kärpäastassu, tule Pörriästassua vastapäätä”, Käärmekulta ohjeisti ja heilutteli häntänsä päätä hermostuneena. Miksi hänen hermonsa olivat kireinä? Ei hän siinä taistelemassa ollut.
Jäin odottamaan merkkiäni syöksyä ystäväni avuksi, kun Kortetuike antoi kaksikolle aloituskäskyn. He taisivat molemmat odottaa hyökkäystä. Minä odotin vain omaa tilaisuuttani. Odottaminen oli sitten tylsää!
Kun viimein Pörriäistassu loikkasi mustaturkkista naarasoppilasta kohti, lähdin pinkomaan heitä kohden ja tein vaikuttavan loikan, jolla onnistuin hyppäämään suoraan Pörriäistassun niskaan. Kolli ulahti ja heitti minut pois päältään.
“Muistakaa, että olette pari!” Kortetuike neuvoi, joka sai minut muistamaan sen, että minun tulisi pysytellä Kärpästassun lähettyvillä.
//Kärpsy?
