Sirius
Kirjoittaja: Kuusamakuiske
Nappasin oravan suuhuni nopeasti. Näytin saalista Huurrehuiskeelle. ”Katso, orava. Tästä saa kivan aterian.” kuiskasin ystävälleni. Yritin piristää hänen mieltään. Huurrehuiske näytti pohtivan jotain pahaa, ehkä taistelua? Minua alkoi jo ärsyttää hänen jatkuva hiljaisuutensa. Yritin kovasti jutella hänen kanssaan, mutta hän ei välittänyt!
”Ihan oikeasti! Jos et aio puhua kanssani, voin ihan hyvin yksinkin mennä saalistamaan!” huudahdin hänelle ja tassutin kauemmas. Huurrehuiske katseli perääni. Olin tehnyt noin aikaisemmin, sillä tiesin että saisin sillä Huurrehuiskeen perääni. Mutta, tuskinpa se enää tepsi. Hetken päästä valkoinen naaras oli juossut viereeni. ’Toimiipas se!’ ajattelin iloisena. Käännyin katsomaan häntä silmät hieman tuikkien.
”No, aiotko nyt saalistaa kanssani?” kysyin hieman pistävään sävyyn. Huurrehuiske nyökkäsi.
”Aion. Mutta, Kuusamakuiske, et saa tahtoasi läpi aina!” naaras naukui. Nyökkäsin, sillä tiesin kyllä sen. Mutta minullapa oli omat tekniikkani. Huurrehuiske kiirehti kohti edessä olevaa seljapensasta. Seljapensas oli se pensas, jossa minun ja Huurrehuiskeen oli ollut tapana jutella oppilaina, kun ei ollut harjoituksia. Tietysti sota ei silloin vielä ollut alkanut, mutta olimme karanneet reviirin yli. Eikä kukaan ollut saanut tietää!
”Hei, muistatko tämän pensaan?” kysyin. ”Tietysti! Rakas kokoontumispensaamme.” Huurrehuiske vastasi. Sydämeni hypähti, kun ajattelin aikoja ennen sotaa. Silloin oli ollut rauhallista. Olimme vain leikkineet yhdessä. Huurrehuiskeen silmät olivat tunteelliset. Hipaisin seljapensasta hännälläni. Tutkin sen oksia. Yhdessä oksassa näkyi jonkinlainen outo kääre. ”Mikä ihme tuo on?” kysyin Huurrehuiskeelta hämmentyneenä. Huurrehuiske tutki käärettä.
”En tiedä. Kai tuo on jokin…jokin kaksijalkojen juttu.” hän vastasi hämmästyneenä ja otti kääreen kynteensä. Lipaisin sitä. Se maistui ällöttävälle. Syljin sen pois.
”Ihan hirveän pahan makuista! Heitä se jonnekin pois.” sanoin ja yskäisin. Huurrehuiske heitti sen pois. Pensaassa tuoksui lievä Eloklaanin haju, johon sekoittui kettua ja hieman Kuolonklaaniakin.
”Mitä luulet, Kuusamakuiske, että onko täällä kettu? Haju on tuore.” Huurrehuiske sanoi. Haistoin ketun hajun lähellä. Kettua ei näkynyt missään.
”En usko. Kai se on vain jotain muuta.” vastasin kohauttaen olkiani. Haju oli kyllä voimakas ja haisi pahalle. ”Pitäisikö ilmoittaa klaanille?” kysyin. Huurrehuiske oli jäykistynyt paikalleen. Yhtäkkiä kuului kova, matala ulvahdus. Punaruskea otus seisoi kiven päällä. ”K-kettu! Tuossa!” Huurrehuiske älähti ja loikkasi taaksepäin. Käännyin vikkelästi ja jäin mulkoilemaan otusta. Asetuin matalaksi.
”Häivy. Heti.” käskin ja tönäisin Huurrehuiskeen sivuun. Huurrehuiske jäi kumminkin siihen. Valkoinen naaras näytti pelokkaalta ja paljasti kyntensä. Karvani nousivat pystyyn. Paljastin hampaani ketulle. Kettu ulvoi ja hyppäsi kimppuuni nopealla iskulla. Iso, painava otus murisi ja löi minua rintaan. Veri roiskui päälleni. Kipu raastoi minua pahasti. ’En saa luovuttaa!’ ajattelin raivokkaasti ja löin kettua päähän. Kettu rääkäisi ja heittelehti ympäriinsä. Kivusta huolimatta kettu otti uuden kohteen. Se syöksyi Huurrehuiskeen kimppuun ja puri tämän selkää. ”Häneen et koske!” karjaisin ja upotin kynteni syvälle ketun nahkaan. Kettu hyppäsi, mutta ei saanut minua karistettua. Roikuin otuksessa kiinni enkä päästänyt irti. Lopulta kettu heittäytyi maahan ikävästi vinkaisten. Nousin sen päältä hiljaisesti. Ei näyttänyt, että se olisi ollut elossa. Sen silmät olivat lasittuneet. Otus tuijotti tyhjyyteen. Huurrehuiske tärisi vieressäni. Hänen selästään vuoti verta. Punainen, kuuma veri valui lammikoina ketun niskasta. Huurrehuiske sulki silmänsä. Syöksyin ystäväni luokse. Pidin häntä pystyssä. Vaikka rinnastani tihkui verta koko ajan, oli Huurrehuiske heikompi kuin minä. ”Jaksatko kävellä?” kysyin käheällä äänellä. Vilkaisin kettua. Tiesin kyllä, ettei se ollut elossa. Huurrehuiske astui eteenpäin. Hänen naamalleen nousi urhoollinen ilme. ”Tietysti.” hän naukui. Menimme yhdessä kohti leiriä. Mitä uusi reviiri saattoi tuoda vielä tulelessaan?
