Sirpale

Kävelin aivan omiin synkkiin ajatuksiini vaipuneena vähän minne käpälät sattuivat minua kuljettamaan. Metsän rikkumaton hiljaisuus tuntui korviahuumaavalta melulta, ja punainen usva täytti näkökenttäni. En jaksanut ajatella mitään kunnolla, vaan ohimenevät ajatukset katosivat ja ilmestyivät mieleeni yhä uudelleen, kunnes maailma sumeni silmissäni ja minua alkoi pyörryttää. Se saattoi johtua siitä, että en ollut syönyt tai juonut eilisen jälkeen yhtikäs mitään. Saalistaminen oli nimittäin ajanhukkaa, aivan toissijainen asia reviirin valloittamiseen verrattuna. Olin käyttänyt koko viime yön uuden reviirini merkitsemiseen ja raapinut kelopuihin kynnenjälkiä, joka pitäisi eksyneet kotikisut loitolla. Sisimmässäni tiesin kyllä, että tein tämän kaiken vain ohjatakseni ajatukseni pois Fregatista. Hänen kuolemansa oli ollut ainoa tavoitteeni, elinikäinen haaveeni, joka oli kuitenkin toteutunut tietämättäni. Nyt, kun Fregatti oli vain turha ajatus eikä mitään muuta, minulla ei olisi enää ketään kenelle kostaa. Niinpä minun olisi hankittava vihamiehiä. Harvoin satunnaiset erakot tai kulkukissatkaan jaksoivat ajatella toisiaan yhtä tappelua pidempään, mutta ehkä jotkut kissat saattaisivat.

Muutamaa auringonnousua myöhemmin olin taivaltanut kukkuloiden halki ja kaksijalkaloiden poikki vailla päämäärää. Olin elättänyt itseni kaksijalkojen tähteillä sekä haaskalla, jota varikset olivat tiputelleet ukkospoluille. Se oli maistunut ällöttävältä, mutta kyllä sitä söi, jos oikein oli nälkä.
Hetken aikaa vaellettuani kuulin edestäpäin hirviöiden suurten käpälien jytinän. Niiden haiseva katku tuntui kaikkialla, ja pian eteeni avautui musta ukkospolku. En jäänyt aikailemaan sen ylityksessä, sillä minua eivät mokomat kaksijalkojen höpötykset kiinnostaneet. Aivan yhdentekevää, jos ne voisivatkin tappaa kissan.
Päästyäni kauemmas ukkospolusta, maisema muuttui tiheäksi havumetsäksi, johon ei paistanut juurikaan aurinko. Tajusin melkein heti, että täällä oli varmasti asutusta. Maata oli myllerretty ja siihen oli kaivettu kuoppia, sekä jossain haisi riistaeläimen tuore veri. Selkeästi ne, ketkä tänne olivat päättäneet asettua, olivat tulleet jäädäkseen. Mutta minä muuttaisin sen! Astelin pitkin metsikköä kynnet esillä, mahdollisimman uhkaavan näköisenä. Joihinkin kohtiin oli jätetty väkeviä ja varoittavia hajumerkkejä, jotka muodostivat rajan metsän ja ukkospolun välille. Olin todennäköisesti siis jonkun – tai joidenkin – reviirillä.
En ehtinyt askeltakaan pidemmälle, kun kuulin jostain suunnasta vaimeaa puhetta ja käpälänaskelia. Valmistauduin heti mielessäni hyökkäykseen, pörhistin karvani pystyyn ja sihisin matalasti edessä kohta olevalle viholliselle.
“Mitä sinä teet Kuolonklaanin reviirillä?” Kuulin takaani tiukan ulvaisun, ja sitten suuren sammaleisen kiven takaa ilmestyi kaksi kissaa. Heistä toinen tuijotti minua vihaisesti, toinen katseli poispäin kuin ei olisi huomannutkaan. Pakotin karvani pysymään sileinä, vaikka käpäliäni syyhytti käydä kahden kissan kimppuun ja kynsiä heitä kunnes he anoisivat armoa. Aloittaisin ensin tuosta hajamielisestä, sitten…
“Vastaa kysymykseeni! Mitä teet täällä?” tiukkasi äkeä harmaa täplikäs naaras.
“Voi, ajattelin vain vähän saalistaa. Kuinka niin? Mitä se sinua liikuttaa?” kysyin, ja istahdin maahan pesemään tassujani huolellisesti. Harmaa naaras sähisi kiukkuisesti, ja joutui selvästi hillitsemään itseään puhuessaan. “Se liikuttaa minua siksi, koska tämä on meidän reviiriämme! Lähde suosiolla, tai viemme sinut päällikkömme eteen tuomittavaksi rajaloukkauksesta.”
Heilautin korviani vähättelevästi. “Te ette vie minua minnekään.. tai muuten saastutatte reviiriänne kahdella kissanraadolla.” Koukistelin kynsiäni ja astuin askeleen lähemmäs. “Minä saalistan missä haluan. Minä nukun missä haluan. Ne ovat minun sääntöni.”

// Rosmy, Kataja?? Sirpale vetää kunnon boss-showta xd

Author: Yuzu

Päivittelen joskus 😉