Tyrni
”Sinuun taisi sattua aika pahasti”, Roihu pysyi yhtä kaukana kuin äskenkin, ja edellisen puolikuun. Naaras vaikutti pelkäävän minua, ehkä ihan aiheellinen pelko. Enhän minä mikään paras kissa ollut missään, korkeintaan vain pahan mielen aiheuttamisessa typerille kaksijaloille, jotka halusivat satuttaa minua.
”Mitä luulet?” Tätä kipua oli jatkunut koko elämäni, eikä loppua näkynyt. Toivoin, että saisin joskus olla onnellinen ja piilottaa kaiken kärsimyksen jonkun taakse. Jätin kuitenkin menneisyydestäni kertomisen pois.
Yritin nousta ylös asennosta, johon olin jäänyt ja jossa minua voisi satuttaa kuka tahansa mikäli haluaisi. Melkein takaisin seisomaan päästyäni uusi kipu taltutti takajalkani ja pakotti minut kyyristymään johtuen sietämättömästä kivusta.
Halusin vain olla tavallinen kissa. Elää rauhallisesti ja iloisesti, mutta kaksijalat tekivät siitä liian vaikeaa minulle. Eikö ketään muuta kohdeltu näin?
”Onko sinua koskaan paiskottu lattialle kuin olisit jokin lelu?” Kysyin Roihulta yksinkertaisen, mutta melko karmivan kysymyksen vastauksena yksinkertaiseen ajatukseeni. Ehkä muitakin kissoja kohdeltiin näin ja olimme todella kaksijalkojen leluja. Ehkemme ansainneet elämää, ainoastaan kivuliasta ja pitkää kuolemaa.
’Vruuum’, kaksijalkani oli kotona. Ainoastaan hänen hirviöstään kuului niin muhkea ääni. Se ei kuitenkaan nyt auttanut tilanteeseni, sillä hän ei ollut maaginen parantajani. Ehkä hän jopa jatkaisi kidutustani?
”Tyrni?!” Kaksijalkani suusta kuului melko hätääntynyt ääni, kun se tuli samaan tilaan missä minä ja Roihu, sekä vesikipponi sijaittiin.
//Roihu?
//Tyrnin kaksijalka puhuu sitten jossain vaiheessa //vihaisesti puhelimessa, keskustellen mitä Tyrnille //tapahtui. Voit jättää sen mulle tai kirjottaa siitä ite 😀
