Sumupentu
Kirjoittaja: Woln
Heräsin pentutarhassa. Ulkona oli lämmintä. Pentutarhassa ei ollut ketään. Paikka oli ihan tyhjä. Lähdin ulos. Räpyttelin silmiäni varmistaakseni näkemäni. ”Vihdoinkin!” kuulin innostuneen ulvaisun. Käännähdin katsomaan säikähtäneenä. ”Tervetuloa maailmaan, pieni pentu!” tervehti esiin astunut kissa. ”Hei.” sanoin viileästi. ”Olen Nokilintu.” hän sanoi. ”Minä olen.. kuka edes olen?” kysyin. ”Olet Sumupentu.” Nokilintu vastasi minulle hymyillen. ”Missä olen?” kummastelin. ”Ai niin, et tiedä sitä.” vastasi Nokilintu. ”Mitä!” huudahdin. ”O-ovatko vanhempani kuolleet?” kysyin pelokkaana. Minua pelotti kovasti. Mitä tapahtuisi, jos minulla ei olisi vanhempia? ”Valitettavasti en tiedä.” naukaisi Nokilintu pahoittelevasti. Sydäntäni särki. ”Täällä he eivät ole.” kuulin Nokilinnun kuiskauksen. ”Mitä minulle tapahtuu?” ääneni särkyi. ”Olemme Eloklaani.” Nokilintu totesi. ”Me huolehdimme sinusta.” ”Minä huolehdin.” ”Tule, mennään klaaninvanhimpien pesään katsomaan muita klaaninvanhimpia.” Seurasin Nokilintua klaaninvanhimpien pesään. Pesä oli iso. Vuoteissa makasi kissoja, ja joku suki itseään. ”Ihanaa, Nokilintu!” joku kissa huudahti. ”Mukava tutustua sinuun.” kissa sanoi minulle lempeästi. En osannut vastata. ”Hän on Kirsikkakuono.” kuiskasi Nokilintu. Nyökkäsin häkeltyneenä. ”Hei vaan.” tuhahti joku kissa nurkasta. ”Älä nyt viitsi.” Nokilintu tuhahti. ”Hän on Hiilloskatse.” Olin hiljaa. ”Haluatko kuulla tarinan?” Kirsikkakuono kysyi hieman varautuneesti. ”Vaikka.” heilautin häntääni. ”Tule viereeni.” Kirsikkakuono opasti ja teki tilaa vuoteelleen. Istahdin Kirsikkakuonon viereen. ”Minä kuulin Nokilinnulta että minulla ei ole perhettä.” sanoin hiljaa. Kirsikkakuono ei vastannut. ”Ei hätää.” Kirsikkakuono sanoi rauhoittavasti ja silitti päätäni. ”Ketkä minusta sitten huolehtivat?” kysyin. ”Me.” vastasi Kirsikkakuono. ”Emme ole sinulle sukua, mutta olemme ystäviäsi.” ”Olemme klaanisi.” Tuijotin hiljaa eteenpäin. Miten ikinä sopetuisin elämään heidän kanssaan? ”Haluatko syödä riistaa?” Nokilintu kysyi. ”En halua.” sanoin. ”Haluan maitoa.” ”Olemme pahoillamme.” naukaisi Kirsikkakuono. ”Meistä ei tule maitoa, eikä varmaan kenestäkään nyt.” Painoin pääni alas. ”Hei.” kuului pieni ääni pesän aukolta. ”Kas, Sypressitassu.” naukaisi Nokilintu. Naaraskissa tassutti sisään. Pujahdin pesän nurkkaan. Sypressitassu tuntui vilkuilevan pesää kovasti. ”Mitä etsit?” Kirsikkakuono kysäisi. ”O-oletteko nähneet sitä pentua, joka syntyi pari auringonnousua sitten?” Sypressitassu kysyi. ”Ai Sumupentua?” Nokilintu kysyi vilkaisten minuun. ”Niin, jos se oli hänen nimensä.” vastasi Sypressitassu. ”Joo, kyllä oli.” naukaisin. ”Ja onkin.” Sypressitassu naurahti. ”Olen Sypressitassu.” hän sanoi. ”Olen Sumupentu.” vastasin ja rupesin jahtaamaan häntääni. Pujahdin ulos. Aurinko paistoi kirkkaasti. Kierin maassa. Turkkiini tarttui hiekanjyviä. Kuulin käpälänaskelia. Pari kissaa käveli leirin sisäänkäynnistä. Loikin ympäri leiriä. Huomasin toisen pesän. Työnsin pääni siitä sisään. Sekin oli tyhjä.
”Sypressi?”
