Sumutassu
Kirjoittaja: Sirius
Lävistin kollin kylmällä katseellani.
”Anteeksi nyt vain, mutta minua ei kiinnosta kuulla haluatko sinä soturiksi vai et.” napautin töykeästi. Kipinätassun silmät näyttivät loukkaantuneilta. Hän tuijotti minua harmistuneena. Huiskautin häntääni ja lähdin häntä pystyssä pois. Hetken päästä Omenahuuma ilmestyi eteeni. ”Sumutassu, tuletko mukaan metsälle? Olet tänään jo tietenkin ollut ulkona, mutta kysyn kumminkin.” Omenahuuma naukui. Katsahdin taakseni Kipinätassuun. Liekinvärinen kolli katsoi toisaalle.
”Tuleeko sinne joku mukaan?” kysyin, sillä halusin olla nyt yksin.
”Hillasielu sanoi kysyvänsä Kipinätassua.” hän vastasi. Sydämeni hypähti. Tiesin, että olin ollut ilkeä hänelle.
”S-selvä kai sitten.” sanoin ja käännähdin. Juoksin Kipinätassun luokse. ”T-tuota, minulla olisi asiaa.” yritin aloittaa. Tiesin, että minun täytyisi pyytää anteeksi. Mutta mikä olisi sopiva anteeksipyyntö? ’Anteeksi, olen hiirenaivo?’ ajattelin tuijottaen käpäliini. Kipinätassu vilkaisi minuun ja istahti. Onnekseni hän ei lähtenyt pois. ”Mitä nyt?” hän kysyi.
”N-no…anteeksi. Olen vähän hiirenaivo. Voimmeko…kenties olla vielä ystäviä…joskus?” änkytin. Hetken aikaa en osannut sanoa Kipinätassun katseesta mitään. Toivoin, ettei kolli kertoisi muille.
”No, saat anteeksi tämän kerran.” hän maukui. Nyökkäsin ilahtuneena. ”Omenahuuma muuten kysyi menemmekö metsälle tänään.” kerroin. ”Onko Hillasielu kertonut siitä jo?” Kipinätassu kohautti olkiaan. ”No menemmekö?” tämä kysyi. Nyökkäsin. Tassutimme Kipinätassun kanssa Omenahuuman luokse. ”Kappas, te tulitte. Hillasielukin tulee tuolta.” Omenahuuma sanoi. Kolli hölkytti luoksemme ja nyökkäsi meille ylpeänä. Uskoin, että hän oli iloinen että me olimme tulossa mukaan. Yhtäkkiä kuului jyrähdys. Ohitsemme vieri paljon lunta. ”Lumivyöry!” älähdin. Hyppäsin sivuun. Katsoin eteeni. Kaikki näyttivät olevan kunnossa. Ryntäsin heti muiden perään. Kipinätassu oli jäänyt odottelemaan minua. Huohotin.
”Haluan olla Eloklaanin paras oppilas!” huohotin. Huomasin, että olin vahingossa sanonut sen ääneen. Kipinätassu virnisti minulle. Loin kolliin jäätävän katseen. Vaikka olin ehkä ollut hänelle ilkeä, ei hänelläkään olisi oikeutta virnuilla minulle! Kiipesin mäkeä ylös. ”Voimmeko mennä uimapaikalle?” kysyin. ”Sinne juuri olemme menossa.” Hillasielu sanoi. Halusin nähdä, oliko siellä jäätä. Vaikka se oli varmaa. Olin joskus liukunut leirin jäätyneissä vesilammikoissa, ja se oli ollut hauskaa. Olin toisaalta silloin ollut vasta pentu. Ja pian minusta tulisi soturi! Hetken päästä näin uimapaikan lähellä olevat pensaikot. Lähdin juoksuun verryttelemään kylmettyneitä jalkojani. Yhtäkkiä lähdin liukuun. Tunsin jään kylmän pinnan tassujeni alla. Yhtäkkiä mätkähdin maahan. Minuun särki. Kuonooni sattui. ”Se on jäässä! Sattuiko?” Omenahuuma kysyi. Hätkähdin.
”Ei.” valehtelin. Uskoin, että Omenahuuma tiesi kyllä milloin valehtelin. ”No hyvä.” tämä vastasi. Näin Kipinätassun liukuvan jäällä hienosti. Asetuin vatsalleni ja potkaisin vauhtia. Liu’uin kohti Kipinätassua. Tämä väisti ja hyppäsi kauemmas. Räpäytin silmiäni ja törmäsin johonkin. Hyppäsin pystyyn. Yhtäkkiä kuulin niksahduksen. Loikkasin karvat pystyssä maalle. ”Tulkaa pois! Jää menee rikki.” kiljahdin.
”Eikä mene. Tässä on monta kerrosta jäätä, ei se voi mennä niin helpolla rikki.” Omenahuuma totesi. Tuhahdin. ”Et sinä voi sitä tietää! Voi olla että se meneekin rikki! Mitäs sitten sanot?” mutisin hiljaa. Loikkasin taas jään päälle.
”Ota kiinni!” Kipinätassu huudahti ja liu’utti kiven kohti minua. Nappasin sen ja heitin sen Hillasielulle. Tämä luisteli hetken aikaa jäällä, ja nappasi sitten kiven. Yhtäkkiä lähdin kovaan liukuun. Tassuni tuntuivat kylmiltä. Onnistuin väistämään törmäyksen.
”Huh!” henkäisin kiivetessäni ylös. ”Mennään jo leiriin.”
”Kipinä?”
//Kp-boosti\
