Sumutassu
Kirjoittaja: Sirius
Kävelin suuttuneesti pois. Tai no, en minä suuttunut ollut, sillä tykkäsin katsella tälläistä. Loin Kimalaistoiveeseen vielä ivallisen ilkeän katseen. Naaras tuijotti minua surullisena. En kuitenkaan halunnut alkaa uhitella, sillä saattaisin jopa jäädä hänen alleen. Pienen kokoni vuoksi, en oikein ollut hyvä taistelija. Lähdin Omenahuuman luokse hieman hymyillen. Omenahuuma nyökkäsi rempseästi. Sitten hän lähti metsään. Juoksin Omenahuuman perässä hitaasti. Omenahuuma katsoi minua hetken. ”Hei vaan, Sumutassu!” hän tervehti iloisena. ”Hei.” sanoin lyhyesti. Omenahuuma hypähti eteenpäin ja lähti matkaan. ”Tänään me harjoitellaan taistelemista.” hän sanoi nopeasti. ”Joo.” vastasin tylsistyneenä. Taisteleminen ei kuulostanut kivalta. Mutta Kuolonklaanissa varmasti ilkuttiin, jos ei osannut taistella. Olin niin varma, että hieman vanhempana minä karkaisin Eloklaanista. ”Opetan sinulle ensimmäisenä hyökkäysliikkeen.” Omenahuuma sanoi. Nyökkäsin lyhyesti. Omenahuuma kyyristyi, tähtäsi katseensa lehteen, ja ponnisti sen päälle. ”Mitä sitten? Ei tuo ole vielä mitään.” tuhahdin. Omenahuuma vilkaisi minuun mutta käänsi katseensa pois. ”Kunnioitusta, Sumutassu.” hän naukaisi. Omenahuuma asetti itsensä hyökkäysasentoon, hyppäsi lehden viereen, ja sivalsi sen riekaleiksi. Katselin ylimielisenä häntä. Nojasin puuhun. ”No, tule näyttämään.” Omenahuuma sanoi. Kipitin Omenahuuman luokse hieman vastentahtoisesti. Hetken päästä Omenahuuma käski minun näyttää liike, jonka hänkin teki. Kyyristyin jonkinlaiseen asentoon ja ponnistin. Tunnuin kevyeltä, kun liitelin ilman halki. Sivalsin lehteä ajatuksissani. Omenahuuma tuijotti minua hämmästyneenä. ”Hyvää työtä, Sumutassu.” hän sanoi ja pukkasi minua lapaan. Omenahuuma opetti minulle vielä pari liikettä, ja sanoi pitävänsä niistä käytännön harjoitukset huomenna. Kävelin Omenahuuman perässä leiriin. Samalla minua kuitenkin harmitti se, että leirissä oli hirveätä tuntematonta sairautta. Leirissämme oli riehunut tauti. Leiristämme oli kuitenkin lähtenyt yrttejä etsimään Leimusilmä, Helmipilkku, ja Kultasiipi. Ja ai niin: Hallavarjo myös. Kävelin rennosti Omenahuuman takana. Menin leiriin sisään. Matkalla törmäsin taas Kimalaistoiveeseen. ”Hei.” hän aloitti hiukan vaivaantuneesti, varmaan siksi että oli törmännyt minuun aamulla. En vastannut mitään, vilkaisin häntä vain hetken. ”Olen pahoillani.” hän yritti sanoa. ”Jaa. Ei kiinnosta.” naukaisin välinpitävästi, ja loin häneen kriittisen katseen. Menin Omenahuuman luokse. ”Saisinko ottaa riistaa?” kysyin häneltä. ”Ota vain.” hän vastasi ja jatkoi juttelua jonkun toisen eloklaanilaisen kanssa. Menin tuoresaaliskasalle, nappasin mehevän mustarastaan. Söin sen loppuun. ”Kuules, minun täytyy nyt mennä, joten iltapäivätunti jää väliin.” Omenahuuma selitti. ”Jaahas. No mitä se minua liikuttaa?” kysyin epäkohteliaasti. ”Olet oppilaani, joten mene siivoamaan pentutarhan sammalet.” Omenahuuma vastasi. ”Enkä mene.” sihahdin. Omenahuuma vilkaisi minua ärtyneesti. ”Menet.” hän naukaisi ja lähti pois. Huokaisin kyllästyneenä. En menisi siivoamaan niitä! Huomasin Omenahuuman ja muutaman muun kissan menevän ulos jutellen. Ärähdin vihaisesti. Tassutin kuin myrskyn merkkinä pentutarhaan. Pentutarha oli Kimalaistoivetta lukuunottamatta tyhjä. ”Kas, hei.” hän maukaisi. En vastannut mitään, kiskaisin vain sammalet pois. ”No hei.” totesin hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Ethän ole minulle vihainen?” hän kysyi. ”No, ei kai se mitään autakaan.” sanoin. Kimalaistoiveen kasvoilla kävi jokin helpotuksen hymyn tapainen. Jokin minua naaraassa viehätti. Mutta, Sypressikuiske, oli paljon ihanampi ainakin minusta. Naaras oli unelmieni. ”Vien nämä sammalet ulos tuulettumaan.” totesin. Kimalaistoive nyökkäsi kiitollisena. Kannoin painavaa sammalmöykkyä ulos. Aloin pudistelmaan niitä pölystä. Pieniä pölynhiukkasia satoi maahan. Oli alkanut olla jo niin kylmä, että pian sataisi varmaan lunta! Lehtisade oli nyt parhaillaan! Hetken päästä toin sammalet sisälle. En jaksanut hakea uusia. En ymmärtänyt sitä tapaa, miksi ihmeessä sammalia piti kertakäyttää! Kuolonklaanissa niin ei varmasti tehty. Joka asiassa Kuolonklaani oli parempi. Vein sammalet sisälle. Kimalaistoive tassutti luokseni. ”Onko mestarisi paikalla?” hän kysyi. ”Ei, hän meni joidenkin ystäviensä kanssa ulos.” sanoin. ”Haluatko sinä sitten mennä minun kanssani?” Kimalaistoive kysyi. Hätkähdin. En ollut varma. Ulkona käyminen olisi kyllä kivaa, mutta ikikuningattaren kanssa? No, olikohan sillä asemalla mitään väliä? Suostuisinko? ”Miksi minun sitten pitäisi lähteä? Miksi edes kysyit?” kysyin epäluuloisesti. ”Eihän sinun ole pakko.” hän vastasi. Yhtäkkiä tunsin pakottavaa tarvetta sanoa kyllä. ”No, olkoon sitten!” sanoin.
”Kimalainen tai Omena?”
