Sumutassu
Kirjoittaja: Sirius
Tassutin aukiolla. Katselin ympärilleni. Kävelin mestarini Omenahuuman luokse. ”Omenahuuma. Mennäänkö?” kysyin. ”Mennään vain. Ajattelin pitää hieman metsästysharjoituksia, että näen miten olet kehittynyt.” Omenahuuma naukui. Nyökkäsin. Halusin olla nyt hyvää pataa Omenahuuman kanssa. Halusin näyttää, että olin kehittynyt! Olin takuulla Eloklaanin paras oppilas! Pujahdin ulos leiristä.
Ulkona Omenahuuma jäi haistelemaan ilmaa. ”Haistatko tämän tuoksun? Se tulee hiiristä.” hän naukui. ’Häh? Mikä tuoksu?’ ajattelin. En ollenkaan ollut huomannut sitä. Yhtäkkiä tunsin voimakkaan tuoksun. Se haisi myskille. ”Hyi! Haisevatko hiiret noin pahalle?” kysyin Omenahuumalta. ”Jotkut hiiret. Mennään katsomaan.” Omenahuuma sanoi. Hiivin Omenahuuman takana. Kolli näytti keskittyneeltä. Katsoin pensaan, jossa olimme piilossa, yli. Siellä tosiaan oli hiiriä, mutta ne olivat laihoja ja sairaan näköisiä. ”Kannattaako meidän tosiaan saalistaa noita?” kysyin hieman kovempaan ääneen kuin oli tarkoitus. Omenahuuma näytti itsekin miettivän samaa, kun hän käänsi päätään ja sanoi ettei meidän kannattaisi. ’Mitä ne tekisivät? Toisivatko ne uuden taudin? Ei taas uutta! Miksi ne ovat sen taudin saaneet?’ ajattelin. Mieleeni nousi varmaankin sata kysymystä. ”Ei saalisteta noita. Ei sairastuteta klaania turhaan.” Omenahuuma naukui. ”Joo.” vastasin. Yritin saada kiinni uudesta hajujäljestä. Löysin pienenpienen hajujäljen, mutta se vaikutti siltä että sitä ei voisi jäljittää. Omenahuuma katseli minua kiinnostuneesti. Minua alkoi kuumottaa. Halusin nopeasti löytää jotain! ”Ööh..” yritin sanoa. Olin kiusaantunut. Vedin henkeä ja tuijottelin maahan. Yhtäkkiä kuulin rapinaa puusta. Siellä oli varpunen. Varpunen ei ollut mikään pullein saalis, mutta kyllä siitä hyvällä tuurilla kahdelle kissalle aterian saisi. Varpunen pyrähteli oksalla. Toivoin ettei se lähtisi lentoon. ’Pysy nyt paikallasi, hiivatin varpunen!’ ajattelin. ”Sain vainun.” supatin Omenahuumalle. Kolli nyökkäsi. ”Yritä ottaa se.” hän kehotti. Katsoin lintua tiiviisti. Yritin miettiä, minne se lehähtäisi. Ei minulla ollut siipiä, joten en pystyisi lentämään perään! Jännitin lihakseni hyppyyn. Loikkasin pitkän loikan ylöspäin. Näin kuinka varpunen lehahti ilmaan, muutaman hiirenmitan päähän. Kurotin ottamaan sen. Sain kiinni sen siivestä, mutta otteeni lipesi. Putosin kovaa kyytiä maahan. Laskeuduin käpälilleni. Varpunen liihotteli jo kaukana. ’Ketunläjät! Kaikki on tuon varpusen syytä!’ ajattelin turhautuneena. Minusta tuntui pahalta. Olin pettynyt. Tässäpä olisi ollut hyvä tilaisuus näyttää olevansa hyvä soturiksi! No, minun tuuriani. ”Hyvä yritys.” Omenahuuma sanoi. ”Linnut ovatkin haastavia napattavia.” Mieleni teki mennä karjumaan sille linnulle. Se oli nolannut minut täysin! Nyt Omenahuuma ei ainakaan kehuisi minua saalistamisessa. ”Päästäinen.” Omenahuuma maukui. Näin sen kuusaman alla. Päästäinen oli outo olento. Se oli ruskea, pieni olio millä oli mustat silmät. Se muistutti hiirtä. Hiivin lähemmäs. Omenahuuma kiersi toiselta puolelta. Me saisimme sen kiinni! Huonolla tuurilla tunaroisin tämänkin. Omenahuuma antoi merkin hännällään. Loikkasin lähemmäs. Päästäinen yritti karata. Se suorastaan juoksi Omenahuuman käpäliin. Omenahuuma tappoi sen nopealla puraisulla. Kolli katseli tyynesti päästäistä. Menin katsomaan saalista. ”Hyvää yhteistyötä.” Omenahuuma naukui. Nyökäytin päätäni nopeasti. Omenahuuma hautasi saaliin maahan. Olin innoissani. Vaikka saalis ei ollut mikään hääppöinen, enkä edes ollut saanut sitä itse, oli se silti hyvä. Sain sentään jollain tavalla autettua klaania! Vaikka mieluiten minä Kuolonklaania auttaisin. ”No, mitäs jos lopetetaan odottelu ja jatketaan?” kysyin terävästi välittämättä vanhemman kollin hieman toppuuttelevasta katseesta. En ollut enää pentu, ja minullakin oli ihan yhtä lailla oikeus sanoa mielipiteeni. Vaikka tiesin kyllä että vanhempia kissoja piti kunnioittaa. Laskin nöyrästi pääni alas, koska en halunnut riidellä Omenahuuman kanssa. Kolli huiskautti hännällään kevyesti merkiksi jatkamisesta. Kipitin hänen vierelleen. Olin pienikokoinen, joten olin hurjan paljon pienempi kuin Omenahuuma. ”Olet pienempi kuin minä, joten saat helposti myös tuon oravan.” Omenahuuma naukui. Käänsin katseeni kohti ruskeaturkkista oravaa, johon olin lähes törmätä! Hidastin vauhtiani. Orava oli noussut takajaloilleen. Sen viikset värisivät. Loikkasin sen kimppuun enempiä miettimättä. Orava lähti pakoon kohti puuta, mutta estin sen pakoreitin. Sillä aikaa Omenahuuma nappasi sen taidokkaasti. ”Hyvä.” kolli kehräsi.
