Sypressikuiske
Kirjoittaja: Saaga
Olin synnyttänyt pentuni vain pari auringonnousua siitä, kun olin jutellut Käärmekullan kanssa. Pentuja oli syntynyt kolme, joista yksi oli syntynyt kuolleena. Pieni ruskeaturkki oli saanut mukaansa Tähtiklaaniin nimen Karhupentu. Muut kaksi pentua saivat nimet Jänöpentu ja Säihkepentu. Säihkepennun olin nimennyt Aurinkoroihun kanssa Sädesäihkeen mukaan, sillä olimme molemmat hänestä niin ylpeitä ja he vielä näyttivät aika samalta keskenään. Olin niin ylpeä kahdesta pikkuisestani niinkuin vanhemmistakin pennuistani.
Päivät pentujen kanssa kuluivat nopeasti ja hitaasti samaan aikaan. Odotin vain, että he avaisivat jo silmänsä. Viime päivänä olin päässyt hiukan ulkoilemaan Kimalaistoiveen katsoessa pentuja. Kävely sattui niin paljon, etten viihtynyt kauaa kylmässä ja ulkona, joten palasin pian sisään. Sädesäihke auttoi minut pesääni ja jäi hetkeksi juttelemaan.
“Vaivaako jalkasi todella noin paljon?” Sädesäihke kysyi ja katsoi jalkaani. Pudistin päätäni.
“Älä sinä huoli siitä, kultaseni”, sanoin ja hymyilin ja kosketin hännälläni kollin poskea. Hän näytti epäröivän mutta nyökkäsi kuitenkin. Hymyilin hiukan isommin ja katsoin sitten pentujani. He möngersivät toistensa päällä. Tyrkkäsin Säihkepennun vähän kauemmas Jänöpennusta ja hieroin Jänöpentua hellästi tassullani lämmittääkseni tätä. Sädesäihke veti sisartaan lähemmäs ja lämmitti tätä.
“Teenkö tämän oikein?” kolli kysyi hiukan epävarmana.
“Juuri oikein. Sinusta tulee joskus mahtava isä Käärmekullan pennuille”, totesin ja virnistin katsoen pois Jänöpennusta suoraan Sädesäihkeen silmiin. Tuo pudisti päätään.
“Me olemme vain ystäviä. Aika hyviä sellaisia”, poikani naukui ja katsoi maahan jännittyneenä. Hän oli lopettanut siskonsa hieromisen ja laskenut hänet lähelle vatsaani.
“Olet selvästi ihastunut häneen”, naukaisin ja naurahdin.
“En ole!” Sädesäihke sanoi ja katsoi minua syyttävästi.
“Älä valehtele. Olen nähnyt miten käyttäydyt hänen seurassaan ja miten katsot häntä. Olet aivan pihkassa häneen”, totesin ja näpäytin hännälläni Sädesäihkeen nenää. Hän kohautti lapojaan ja katsoi pois päin.
“Nähdään myöhemmin. Minulla on öö… partio”, hän sanoi ja poistui. Tiesin, että poikani ei ollut vihainen minulle. Hän ei vain uskaltanut myöntää tunteitaan Käärmekultaa kohtaan.
Heräsin kauheisiin kipuihin. En tiennyt mikä oli vialla mutta tiesin, että nyt oli menoa. En montaa kertaa elämässäni ollut tuntenut kuolevani vaikka kipua olinkin tuntenut ihan tarpeeksi yhden kissan elämään. Nyt kuitenkin tiesin, että kuolisin. Vain jotenkin tunsin sen. Etsin sumuisella katseellani jotakuta ja näin Leimusilmän.
“Leimusilmä?” ähkäisin. Kolli kääntyi katsomaan minua.
“Olin tarkistamassa juuri pentujasi. Onko kaikki hyvin?” hän kysyi ja katsoi minua huolestuneena.
“Voitko hakea perheeni?” kysyin epätoivoisena. Haluaisin nähdä perheeni vielä kerran.
“Mikä hätänä?” hän kysyi ja katsoi minua vakavana ja selvästi huolissaan. Kipu ei antanut minun ajatella selvästi.
“Haluan nähdä heidät ennen kuin kuolen”, sanoin ja yskäisin. En tiennyt ymmärtäisikö parantaja. Hän kuitenkin nyökkäsi ja viiletti matkaan.
Pian luokseni saapui Lehtomyrsky. Hän puhui kanssani hiljaisella äänellä ja jotenkin aistin hänestä, että hän yritti pitää itsensä kasassa mutta koki kaikenlaisia tunteita sisällään, minkä tietysti ymmärsin.
“Olet upea kissa ja muistakin sitten kertoa pennuilleni minusta oman näkökulmasi kautta. Äläkä sure, jooko? Me näämme Tähtiklaanissa mutta älä tule sinne liian aikaisin. Katselen sinua sieltä joka päivä”, nau’uin vuodattaen pari kyyneltä. Naaras nyökkäsi ja lähti päästääkseen perheeni luokseni. Nuo sanat olivat melkein viimeiset, jotka sain suustani kaiken kivun keskellä.
Aurinkoroihu makasi vieressäni turkki turkissani. Sädesäihke kyyristeli Käärmekullan vieressä pesäni reunalla ja Syreenisumukin oli paikalla. Makasin silmät kiinni sammalilla. Tunsin aina toisinaan, kun Jänöpentu tai Säihkepentu koski minua. Avasin silmiäni ihan hiukan. En koskaan ajatellut kuolevani näin. Kipu oli edelleen hakkaavaa ja halusin vain sen pois. Silmistäni valui kyyneliä mutta Sädesäihke kurkotti ja yritti pyyhkiä ne pois mutta hänen käpälänsä tärisi kovasti. En pystynyt liikkumaan kunnolla mutta pystyin juuri ja juuri työntämään Sädesäihkeen käpälän pois. Makasimme siinä hiljaa.
“Rakastan teitä jokaista”, kähisin. Puhuminen tuotti kipua ja tuntui, että keuhkoni räjähtäisivät. Syreenisumu oli avaamassa suutaan mutta jatkoin.
“Sädesäihke, pysy urheana ja lupaa, että kerrot tunteistasi. Käärmekulta, älä epäile itseäsi niin paljoa. Sinä olet yksi klaanin upeimmista kissoista”, puhuin. Pidin tauon ja jatkoin sitten.
“Syreenisumu, olet kaunis ja ansaitset rakkautta. Koita löytää itsellesi oikeat kissat lähellesi. Olen niin mahdottoman ylpeä teistä kolmesta”, puhuin pennuilleni ja Käärmekullalle.
“Aurinkoroihu, rakastan sinua. Muista pitää hyvää huolta kaikista pennuistamme”, sanoin kumppanilleni. Perheeni olivat lähelläni ja vaikka tunsin kipua tunsin myös olevani turvassa. Hengitin nyt jo raskaasti ja vaivanloisesti. Aikaisemmin Leimusilmä oli kyllä tarkistanut minut mutta oli sanonut, että mitään ei ollut tehtävissä. En syyttänyt häntä. En syyttänyt ketään. Tähtiklaani olisi minulle muutenkin parempi paikka. Kurkkuani kuristi ja pimeys tuntui koittavan nielaista minut. En kuullut enää mitään, joten en tiennyt sanoiko joku minulle jotain. Suljin silmäni visusti kiinni ja hengitin ulos rauhassa ja pitkään. Tuntui kuin olisin hengittänyt kaiken kivun pois. Yhtäkkiä ihana lämpö ja kivuton hyvä tunne valtasi minut. Kaikki kivun kynnet hellittivät niin, että en ollut koskaan tuntenut jotain näin ihanaa. Avasin silmäni hitaasti. Tunnistin Tähtiklaanin metsästysmaat ja hymyilin. Luokseni kirmasi neljä pentua joista heti erotin Karhupennun ja sitten muutkin nimet palautuivat mieleeni. Tervehdin heitä ja nostin katseeni. Luokseni tassutti myös Hallavarjo. Olin suunnattoman onnellinen nähdessäni hänet. Olin nyt siis virallisesti Tähtiklaanin jäsen ja… kuollut. Minä oikeasti kuolin.
// RIP Sypressi :'(
