Sypressikuiske
Kirjoittaja: Saaga
Kuuntelin Käärmetassun vuodatusta kaikesta. Hän otti asiat paljon raskaammin mitä minä mutta toisaalta ymmärsin häntä. Hän oli nuori eikä ollut tottunut rangaistuksiin ja jatkuvaan vahtimiseen vielä, vaikka olimme molemmat olleet tässä samassa jamassa kaksi kuuta olin jo ehtinyt tyytyä kohtalooni, sillä en voinut tehdä tilanteellemme oikeastaan mitään muuta kuin pitää tottelevaista roolia yllä.
“Ymmärrän huolesi aivan täysin. Olet vielä nuori ja sinulla on pitkä – varmasti myös raskas – elämä edessä mutta se on sen arvoista”, naukaisin. Käärmetassu pysähtyi kuuntelemaan minua. Kun tiesin vanginneeni hänen kiinnostuksensa, jatkoin.
“On totta, että meidän on oltava tarkkana nyt”, sanoin ja vilkuilin ympärilleni nähdäkseni, jos kukaan kuolonklaanin vartioista kuuntelisi keskusteluamme, “mutta se ei tarkoita, etteikö saisi olla pettynyt ja pahalla tuulella. Tietenkin yritän parantaa oloasi parhaani mukaan mutta en omaa mitään erityisiä kykyjä joilla saisin salamana olosi paremmaksi. Yhden kyvyn minä kuitenkin omaan ja haluan jakaa sen sinun kanssasi – hyväksy tunteesi ja anna niille tilaa mutta älä poista hyviä tunteitasi. Tiedätkö meillä on kaikki mitä tarvitsemme: sanojesi mukaan “ruokaa ja koti” mutta olemme tyytymättömiä ja se on ymmärrettävää. Toivon, että tajuat mitä ajan takaa ja pohdit rauhassa sanojani. Olemme kaikki tärkeitä klaanillemme ja se, että Kuolonklaanin varapäällikkö nimittää sinut soturiksi on minustakin epäreilua mutta ansaitset tulla nimitetyksi. Voit luottaa siihen, että minä olen sinusta ylpeä hamaan loppuun asti.”
Puhetulvani jälkeen olimme molemmat hetken hiljaa. Toivoin, että sanoillani oli edes jokin vaikutus nuoreen naaraaseen.
“Etkä sinä ole itsekäs. Olet mahtava. Koita ymmärtää se, minun vuokseni”, nau’uin vielä. Sitten hiljenin kuin merkiksi, että hän saisi mennä, jos halusi. Olisin halunnut vakuutella naarasta lisää kaikenlaisista asioista mutta parempi oli antaa hänen mennä nyt.
“Olet rakas”, sanoin hiljaa miltei kuiskaten.
//Käärme?
