Sypressikuiske
Kirjoittaja: Saaga
Olin älyttömän kiitollinen, että meille oli suotu taas uusi päivä, josta nauttia täysin siemauksin. Vaikka olot Eloklaanissa eivät olleet parhaat toivoin tarttuvani hyvää mieltä ja positiivista asennettani tänään muihin, sillä nyt sitä riitti minussa ihan kunnolla. Eilisen rankka sateen jälkeen olin maannu makuusijallani niin kauan, etten meinannut enää päästä ylös. Nuolin sammalhippuja pois turkistani, jotta en näyttäisi aivan umpihullulle juuri heränneelle sammalhirviölle leirin aukiolle astuessani. Sain sammalhiput pois ja tassutin sitten iloisena leiriin. Näin Aurinkoroihun ja meninkin heti tuon luokse.
“Hei. Mitä kuuluu?” kysyin kumppaniltani ääni täynnä lempeyttä. Rakastin tuota kollia niin paljon. Olin pari päivää sitten saanut hyviä uutisia. Syreenitassusta oli tullut Syreenisumu ja halusin vielä yhdessä Aurinkoroihun kanssa ottaa asian puheeksi sillä olin meistä niin älyttömän ylpeä. Olihan tietenkin myös ylpeä pienestä Syreenisumustani.
“Hyvää. Mitäs itsellesi?” kolli kysyi ja nuolaisi korvallistani. Kehräsin iloisena.
“Todella hyvää. Olen tosi ylpeä sinusta ja meistä ja Syreenisumusta tietenkin”, na’uin ja jatkoin sitten kehräämistä.
“Voi kiitos. Haluatko kertoa sen myös Syreenisumulle?” Aurinkoroihu kysyi ja osoitti hännällään soturien pesästä ulos tassuttanutta tuoretta soturia.
“Tottakai!” sanoin hihkaisten ja kipitin niin kovaa kuin kolmella jalalla pääsin Syreenisumun luo.
“Kultaseni! Olen niin tosi ylpeä sinusta ja halusin kertoa, että rakastan sinua!” naukaisin päästessäni ensimmäisen soturiksi päässeen pentuni luo. Tiedän, että olin onnitellut häntä jo mutta halusin tehdä sen aina vain uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.
//Syre?
