Sypressikuiske
Kirjoittaja: Saaga
”No anteeksi jos en saa suojella sinua, olet tärkeä minulle, enkä halua että kukaan tekee sinulle pahaa, tai sanoo sinulle mitään pahaa. Tein niin koska… välitän sinusta. Ja olen sinusta tosi huolissani, anna minun välittää sinusta, sillä pidän sinusta, pidän kovasti, ja jopa, liikaa”, Aurinkoroihu sanoi itku kurkussa. Oliko kolli ihastunut häneen? Ei kai! He olivat parhaat ystävät eikä heistä koskaan voisi tulla kumppaneita! Sypressikuiske ei tiennyt mitä sanoa ja kyyneleet kihosivat hänenkin silmiinsä. Hän olisi halunnut pyytää anteeksi mutta sanat jäivät matkan varrelle ja naaras yritti jatkaa matkaansa ilman kollin tukea muttei meinannut pysyä pystyssä ja Aurinkoroihun oli pelastettava hänet vielä neljästi ennen heidän pääsyään leiriin. Leirissä Aurinkoroihu saatti naaraan vielä parantajan pesälle ja avasi suunsa aikeissa sanoa jotain mutta sulki sen sittenkin. Hän avasi sen uudelleen vielä ja sanoi heikolla murheen murtamalla äänellä: “Onko sinulla nälkä” Sypressikuiske niiskaisi dramaattisesti ja räpäytti silmiään kahdesti ennen kuin vastasi. “Minulla ei ole nälkä kiitos vain”, naaras töksäytti itkuisella äänellään ja jäi katsomaan, kun toinen soturi poistui pesästä. Hän huomasi Kipinätassu-nimisen naaraan tuijottavan itseään ja päätti tehdä itsestään vielä surkeamman näyn tirauttamalla lisää kyyneliä ja räpyttelemällä silmiään kiivaasti.
Pian Liljatuuli tuli soturitaremme luokse ja hoiti tämän toisen etutassun kuntoon naksauttamalla sen paikalleen. Se oli sattunut hetken mutta kipu oli lähtenyt miltei heti pois. Liljatuuli oli kuitenkin halunnut pitää Sypressikuiskeen vielä yön parantajalla, joten tämä päätti tutkia tämän Kipinätassun persoonallisuutta lähemmin ja jutella tälle siirtääkseen ajatuksensa kellertävä oranssi raidallisesta soturista.
“Hei, Kipinätassuko nimesi oli?” Sypressikuiske tervehti nuorempaa naarasta ystävällisesti mutta niiskaisi silti surullisen oloisena.
//Kipinä?
