Sypressikuiske
Kirjoittaja: Saaga
Olin saanut Käärmepennun maistamaan hiirtä ensimmäistä kertaa. Pentu oli popsinut miltei puolet pulskasta hiirestä, jonka olin hänelle tuonut. Naaras ei ollut sen enempi puheinen kuin aikaisemminkaan mutta hän oli kuitenkin pysytellyt seurassani, mikä varmasti merkitsi jotain ystävystymisemme kannalta. Pian syömisen jälkeen olimme menneet nukkumaan.
Heräsin vikinään korvani juuressa ja räväytin silmäni auki. Silmäni tarkensivat pimeässä hitaasti vierelläni makaavaan kerään, joka oli ilmiselvästi Käärmepentu. Omat pentuni makasivat ihmeellisenä kasana toisella makuusijalla. He olivat jo tarpeeksi vanhoja nukkuakseen itsekseen – he eivät edes tarvinneet enää maitoakaan, joten Käärmepennulla oli tilaa nukkua vieressäni ja vaikka jäädä siihen koko yöksi. Silitin pennun päätä hiljaa.
“Mikä hätänä, kultapieni?” nau’uin hiljaa etten herättäisi muita.
“En saa unta. Tassuun sattuu ja on levoton olo”, Käärmepentu vaikeroi hiljaa ja silitin häntä selästä voimakkaammin huolestuessani. Pentu painautui minua vasten vieläkin lujemmin.
“Kyllä se siitä. Voin hakea sinulle unikonsiemenen, jos haluat”, sanoin ja katsoin odottavasti pientä säälittävää kasaa. Naaraspentu nyyhkytti voimakkaasti mutta pudisti silti päätään. En sanonut enää mitään vaan annoin pennun yrittää nukahtaa. Pian nyyhkytys muuttui tasaiseksi tuhinaksi, kun pentu nukahti ja käärin itseni sitten hänen ympärilleen mahdollisimman varovaisesti. Laskin vielä tuuhean häntäni hänen lähelleen lämmittääkseni häntä kunnolla ja sitten suljin omat silmäni.
Pesään tulvi valoa sen oviaukosta. Olin herännyt hetki sitten. Käärmepentu nukkui yhä ja niin hänen kasvana kissana kuuluikin. Haukottelin raukeana ja vilkaisin Käärmepentuun. Hänen silmänsä avautuivat hitaasti, kun hän heräsi ja sitten hän haukotteli pitkään.
“Hyvää huomenta. Miten sait nukuttua?” sanoin siristellen silmiäni aamuauringon valossa.
//Käärme?
