Sypressikuiske
Kirjoittaja: Saaga
Istuskelin Aurinkoroihun rinnalla aukiolla.
“Olen ajatellut yhtä asiaa”, sanoin hiljaa. En halunnut rikkoa rauhaisan hetken tuntua puhumalla turhan kovaan ääneen.
“Kerro toki”, Aurinkoroihu naukui ja katsoi minua.
“Haluaisin lisää pentuja. Edes yhden pentueen”, sanoin. Yhdessä unessani olin nähnyt pienen pennun mutta en muistanut unesta muuta. En pitänyt sitä syynä pentujen haluamiseen mutta olisi ihana, jos saisin taas huolehtia pikkuisista.
“Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Ehkä kuitenkin odottaisin vielä, koska tämä tilanne on aika epämukava enkä haluaisi tuoda yhtäkään pentua tähän tilanteeseen”, Aurinkoroihun ääni oli hieman surumielinen mutta ymmärsin tuon syyn kyllä täysin.
“Niin”, maukaisin ja katselin ympärilleni. Tilanteemme oli kyllä suoraan sanottuna aika todella ärsyttävä.
Makoilin makuusijallani klaaninvanhimpien pesässä. Jalkaani särki epämukavasti enkä oikein saanut tehtyä mitään. Ulos lähtemisessä olisi puolensa mutta, kun Lehtomyrsky tuli pesään ja ilmoitti tulleensa siivoamaan pesää ja suorittamaan rangaistustaan Tähtiklaanista puhumisesta päätin jäädä nuoren soturin seuraksi. Hänen pyynnöstään hain lisää sammalia pesien pehmusteiksi. Tiputin sammalet naaraan viereen ja siirryin kauemmas katselemaan, kun tuo siirtyi vaihtamaan minun alusiani. Miksiköhän Lehtomyrsky oli puhunut Tähtiklaanista? Minusta oli ihan typerää ettemme saaneet uskoa mihin halusimme vaan meidän piti leikkiä ettei Tähtiklaania olisi. En halunnut mennä muiden mukana ja olla puhumatta siitä siksi, että kuolonklaanilaiset rankaisisivat minua vaan halusin leikkiä, että se oli vähän kuin oma päätökseni. Sillä tavoin en tuntenut syyllisyyttä.
“No. Onko sinulla jo kumppania?” kysyin vihjailevasti hymyillen. Lehtomyrsky katsahti minuun ennen kuin vastasi.
//Lehto?
