Sypressikuiske
Kirjoittaja: Saaga
Ihme, jota olin odottanut viimeisen neljäsosa kuun oli tapahtunut! Oravapennun ja Syreenipennun silmät olivat avautuneet. Oravapennun kauniit vihreät silmät muistuttivat kovasti minun omiani mutta Syreenipennun olivat omalaatuiset – toinen silmistä oli oranssihtava ja toinen kauniin vihreä. Kehräsin innoissani ja onnellisena Oravapennun loikatessa häntäni kimppuun. Hän varmasti leikki sen olevan saalis. Värähdin ja äännähdin kimeästi, kun oranssiturkkisen pennun upottaessa terävät pienet hampaansa häntääni. Oravapentu säikähti ääntäni ja irrotti hampaansa. Hymyilin heti hänelle sydämmellisesti, ettei hän luulisi, että olin vihainen.
“Kaikki hyvin, pikkuinen”, nau’uin lempeän emollisesti ja Oravapennun ilme muuttui helpottuneeksi. Syreenipentu nosti päänsä turkistani ja katsoi minua suoraan silmiin. Mitä pennun pienen pään sisällä sitten liikkuikin, hän hymyili vienosti – se hymy oli sydämelleni aivan liikaa tähän hetkeen ja silmäni kostuivat kyyneliin, sillä se hymy oli hymy, jota varten elin ja jota varten olin elänyt tähänkin saakka. Pikkuiset pennut – minun pikkuiset omat pienet pennunpalleroni – olivat niin sööttejä. Ainoa mieltäni painava asia oli, että Hallavarjo ei koskaan pääsisi tapaamaan tätä kaksikkoa tämän maailman päällä.
//Orava?
